Olen ilon vankkumaton puolestapuhuja. Elämä on arvokasta, kertaluonteista ja iloittavaa. Moni on kuitenkin tuskissaan: Mistä sitä iloa sitten saa elämäänsä taiotuksi?

Elämme monesti uskomuksessa, että meille voi syntyä iloa vain satunnaisesti jonkin tapahtuman tai kokemuksen myötä, mutta että siihen ei voi vaikuttaa. Ajatellaan, että toiset vain ovat iloisempia kuin toiset. Tai kuten ystäväni, joka vietti kanssani lomaa, sanoi: ”Kyllä omaan arkeen tarvitsee saada tällaisia ilon hetkiä enemmän”. Me suomalaiset saatamme olla melko lailla totisia ja vieläpä siten, että totisuus liitetään asiallisuuteen – eihän voi olla vakuuttava, jos nauraa, on värikäs tai erottuu joukosta.
Ilon elementit
Sain äskettäin käsiini Ingrid Fetellin kirjoittaman ihastuttavan Ilon tila -kirjan. Siteeraan tässä kirjoituksessani hänen määrittelemiään ilon elementtejä lyhyesti. Fetellin mukaan voimme luoda tietoisesti sellaisia olosuhteita, joissa ilon kokeminen on luonnollista ja sisäsyntyistä.
Kirjailija kirjoittaa pitkästi ja perustellen näistä kaikista, otan tässä vapauden referoida häntä lyhyesti.
1. Energia
Valo, värit ja ei-tavanomaiset muodot nostattavat tunteen. Yllätykset maisemassa ja väriläiskät ympäristössä herättävät kiinnostusta ja iloa. Tätä on joissakin työpaikoissa alettu tietoisesti käyttää hyväksi.
2. Runsaus
Kukapa ei tuntisi iloa karkkikaupassa, tivolissa, kirpputorilla tai upeassa vanhassa linnassa. Tai vehreyttä ja elämää pursuavassa luontomaisemassa. Energian estetiikasta ei voi saada yliannostusta (esimerkiksi värit), mutta materian runsaus ei tuota meille iloa. Aistimme tarvitsevat stimulaatiota tai rapistumme henkisesti ja fyysisesti. On tutkittu, että sairaalassa maisemaikkunan ääressä olevat paranevat nopeammin kuin henkilöt, joilla ei ole näkymiä kuin vastapäiseen seinään. Riemunkirjavuus on tavoiteltavaa. Olemme olemassa, jotta voimme nähdä sateenkaaria ja maalata ne!
3. Vapaus
Iloa syntyy rajoitusten lieventymisestä tai poistumisesta. Iloista vapautta voi olla tähtitaivaan alla nukkuminen, naku-uinti tai avoautolla ajaminen. Luonnossa voimme helposti kokea olevamme vapaita. Arjessa ehtyneet tunnevarannot voivat täyttyä luonnonympäristössä. Savannit, vuoret ja meri ovat vapautta ruokkivia. Luontosuhteen elvyttäminen on tärkeää, sillä olemme erkaantuneet tästä suosimalla esimerkiksi kaupunkisuunnittelua, joka vähentää tätä yhteyttä ja vapauden tunnetta.
4. Harmonia
Symmetria luo iloa. Värien, tekstuurien ja muotojen toistaminen siten että ne muodostavat kokonaisuuksia on iloa tuottavaa. Pidämme varsin monimutkaisista ympäristöistä, mutta vain jos monimutkaisuudessa on jokin rakenne ja pohjimmainen harmonia. Ympyrä on iloa tuottava muoto. Ympyrässä jokaisella on paikka ja ympyrä on kaikkein sallivin muoto.
5. Leikki
Leikkisyys on katoava luonnonvara. Mediassa puhutaan koko ajan työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Trendinä on järjestää itselle lisää vapaa-aikaa, mutta sen vietämme usein sähköposteja tai somea selaamalla. Mitäpä jos lähtisit kokeilemaan jotain ihan uutta, aktiivista leikkisää tekemistä? Se voi olla peli-ilta, jamit, tanssahtelu, maalaaminen, koiran kanssa leikkiminen tai mikä tahansa autenttinen aktiivinen tekeminen. On myös havaittu että pyöreät ja kaarevat muodot toimistossa lisäävät leikkisyyttä työpaikalla. Miksi lähes kaikki toimistot sekä huonekalut ovat kulmikkaita?
6. Yllätys
Tasapaksuus on harmaata. Yllätykset sellaisessa muodossa, että ne eivät pelästytä, ovat suuren ilon tuottajia. Höyryävä kahvikuppi työpöydällä odottamassa tai mukava viesti jääkaapin ovessa tuovat hymyn huulille. Ennustamaton mielihyvä voi viedä mennessään alakulon. Voimme myös tietoisesti luoda itsellemme toistuvia visuaalisia yllätyksiä suosimalla epätavanomaisia ratkaisuja kodissa tai toimistossa.
7. Ilma
Korkeudet ovat olleet ihmiselle aina tavoittamattomissa ja sinne me monet halajamme, taivaalle, tavalla tai toisella. Taivaan tarkkailu on täydellinen vastalääke digitaalisen ajan paineille. Oletko istahtanut ihastelemaan tähtitaivasta tai pilvien muotoja taivaalla tai herännyt yöllä katsomaan revontulia? Elämän tarkoituksen ja merkityksen intuitiivinen oivaltaminen on elintärkeää, mutta vähenemään päin, jolloin jäljelle on jäänyt nykyelämän henkisyyden kaipuu – tyhjyys ja juurettomuus. Itse koen henkisyyden ykseydeksi jonkin suuremman kanssa. Tällaisia kokemuksia voidaan luoda myös hyvin suunnitelluissa korkeissa tiloissa ja rakennuksissa, jotka herättävät kunnioitusta.
8. Taikuus
Aikuisina meidän oletetaan luopuvan uskomasta joulupukkiin ja meidän halutaan pitävän molemmat jalat tukevasti maassa. Kyky lumoutumiseen ei kuitenkaan katoa mihinkään. Einstein on sanonut että merkittävin päätös, minkä voimme tehdä, on päättää uskommeko maailmankaikkeuden toimivan puolestamme vai meitä vastaan. Kuinka taikuuden ilon voi tuoda arkeen? Mystisen tapahtuman todistaminen horjuttaa varmuutta maailmasta ja omasta paikastamme siinä. Se tuo näkymättömän meille tietyllä tavalla näkyväksi. Luonnossa meillä on mahdollisuus lumoutua ja nähdä taikuutta joka päivä. Kun tunnemme ihmetystä, se saa meidät etsimään vastauksia ja vie kohti uuden oppimista ja tutkimista.
9. Juhlat
Juhlat ovat ilon huippuja elämässä. Juhlistamme uusia alkuja, kumppanuuksia, voittoja, ylennyksiä. Parhaimmillaan juhlat saavat aikaan ilon ilmapiirin, jossa jokainen mukanaolija on yhteydessä samaan säkenöivään iloon. Säännöllisesti myönteisiä tapahtumia juhlistavat ihmiset ovat onnellisempia kuin ne, jotka pitävät hyvät uutiset omana tietonaan. Some-maailman virtuaaliset onnittelut eivät luo samanlaista ilon ilmapiiriä. Vaalikaamme juhlia! Ilo kasvaa jakamalla.
10. Uusiutuminen
Uudistumisen iloa voi löytyä monista erilaisista hetkistä ja yhteyksistä. Kun emme koe olevamme jumissa, jaksamme olla toiveikkaita ja aloittaa uusia asioita, jopa aloittaa alusta. Uusiutumisen tunteen voi luoda lapsen syntymä, uusi kampaus, läheltä-piti tilanne, jossa arvomaailma hypähtää paikalleen kertaheitolla tai jopa saunominen. Kevät on uusiutumisen tunteen aikaa. Vuodenkierron syklit tuovat kausiluonteisia ilon aiheita ja muistuttavat uusiutumisesta.
Olemme päättäneet aikojen saatossa, että ilo on turhaa. Elämä ajatellaan suorituksina ja ilosta on tullut äärimmäistä luksusta, jonka sallimme itsellemme vain silloin tällöin. Jos nauramme tai leikimme vain harvoin, jos emme koskaan näe välähdyksiä taikuudesta tai juhlimisen purskahduksia, emme ole aidosti elossa, vaikka olisimme kuinka ravittuja, ahkeria tai levänneitä. Ilo on tiristetty pois asioista, joiden parissa vietämme suurimman osan ajastamme. Työstä on tullut voittojen maksimointia eikä luomisen iloa, koulusta on tullut suorittamista tutkimisen sijaan.
Ilon tarkoitus on ohjata meitä kohti ympäristöä, jossa kukoistamme. Uudistuminen on välttämätöntä, ja se on tehtävä siten, että otamme tulevaisuudessa huomioon sekä ihmisen että luonnon. Tuodaan ilo kaiken keskiöön.
Miten sinä voisit tänään ilotella?

Iloa itselle ja maailmalle? Lähde tekemään hyvää ja hae mukaan Kapua Pyhä 2022 vaellustiimiin, joka kiipeää Pyhän Noitatunturille syyskuussa parhaaseen ruska-aikaan. Ilmoittautuminen tiimiin 30.4. mennessä. Kapuajat keräävät varoja Väestöliiton Poikien Puhelimelle, joka on Suomen ainoa erityisesti pojille ja nuorille miehille tarkoitettu auttava puhelin- ja verkkopalvelu. Lisätietoa: https://www.vaestoliitto.fi/tue-tyotamme/kapua-pyha/

Erja Järvelä on hyvinvointivalmentaja, luonto- ja ympäristöneuvoja sekä metsämieliohjaaja ja -kouluttaja, joka rakastaa luontoa. Lisätietoja Järvelästä löydät osoitteesta https://mixingnuts.fi/.
Lue myös Järvelän aikaisemmat kolumnit Mikä avuksi ahdistukseen?, Valinnat onnellisen elämän peruspilarina, Miten selättää vuoden pimein aika ja Suorituskyvystä ja vireystilasta.
Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/