KIIRE HALLINTAAN

Mainos
TEKSTI MIIA HUITTI KUVA VILLE HUITTI | 27.4.2022 | KOLLEGA.FI
Hyödynnä musiikin voimaa

Jo lähes kymmenen vuotta olen aloittanut aamuni heräämällä muuta perhettä aikaisemmin ja hiippaillut takkahuoneeseemme viettämään omaa, rauhallista aamuhetkeäni. Laitan korvanapit korviin, kuuntelen mielialaa kohottavaa, rentouttavaa ja hyvää oloa vahvistavaa musiikkia sekä teen hengitys- ja kiitollisuusharjoituksen. Musiikkisuosikkejani ovat 528 hz taajuudella soivat kappaleet, joita löytyy Spotifystä ja Youtubesta.

Miia Huitti on stressivalmentaja ja Onnellisuustutkimusinstituutin perustaja, joka haluaa auttaa ihmisiä voimaan paremmin.

Aamuhetki tekee hyvää niin keholleni kuin mielelleni, ja tästä tunnelmasta käsin on ihana aloittaa päivä ja herätellä lapset kouluun.

Musiikilla kirjoitusmoodiin

Kun kirjoitin Stressikupla-kirjaani vuonna 2016, lapsemme olivat pieniä, yksi päiväkodissa ja kaksi eskarissa. Aikaa hiljaiselle ja pitkäjänteiselle työskentelylle oli hyvin vähän. Silti minulle oli tärkeää, että kirjan rivien välistä välittyisi lukijalle rento ja rauhallinen tunnelma. Löysin avukseni musiikkia sekä soittolistoja, jotka auttoivat tilanteessa. Kun laitoin tietyn kappaleen soimaan tuntui, kuin olisin pystynyt musiikin avulla napsauttamaan aivoni “jahas, nyt kirjoitetaan” -tilaan. Vaikka lapset välillä leikkivät ystävineen ihan vieressä, pystyin siitä huolimatta keskittymään kirjoittamiseen lyhyiksi hetkiksi. Ja yhä edelleen tämä toimii. Kun kirjoitan vaikkapa blogitekstiä tai kirjaa, laitan samaista musiikkia soimaan ja olen heti kirjoitusmoodissa ja minun on helppo keskittyä.

Musiikki voi auttaa sinua kohottamaan mielialaa, kun sille on tarvetta. Jos tarvitset voimaa tai luottamusta edessäsi olevaan jännittävään hetkeen, kuuntele lempikappalettasi, joka saa sinut tuntemaan itsesi vahvaksi ja onnistuvaksi. Hyödynnä musiikin voimaa mielialan kohottamisessa, kun sitä tarvitset.

Musiikki kohottaa mielialaa

Musiikin vaikutusta mielialaan on tutkittu paljon ja on runsaasti viitteitä siitä, että musiikista voi olla monipuolisesti hyötyä mielialan kohottajana. Musiikin hyödyntäminen on helppo, tehokas ja vaivaton keino tukea niin kehon kuin mielen hyvinvointia. Nopea musiikki auttaa kohottamaan vireystilaa sekä keskittymään ja iloinen musiikki tuo enemmän optimistisuutta ja positiivisuutta elämään. Hitaampitempoinen musiikki puolestaan rauhoittaa mieltä ja rentouttaa lihaksia sekä auttaa palautumaan päivän stressikuormasta.

Musiikista voi olla apua myös silloin, kun teet jotain, mikä ei välttämättä ole lempipuuhaasi. Itse tykkään siivoamisesta, mutta vielä mielekkäämpää siitä tulee, jos saan siivota rauhassa yksin ja kuunnella hyvää musiikkia.

Työpäivämme ovat usein aika hektisiä sekä nopeatempoisia ja moni kokee rentoutumisen ja rauhoittumisen hankalaksi. Sopivasta musiikista voit saada apua rauhoittumiseen esimerkiksi illalla ennen nukkumaan menoa tai vaikkapa työpäivän päätteeksi. Rauhallinen musiikki auttaa sinua laskemaan kierroksia ja vie ajatuksesi pois työasioista.

Vinkkejä musiikin hyödyntämiseen

Taukovinkki:
Laita luureihin lempikappaleesi
Hengitä syvään sisään laskien neljään siten että vatsa kohoaa.
Hengitä ulos laskien rauhallisesti kuuteen.
Toista hengitystä 4 – 6 -tahtiin lempikappaleesi ajan.

Soittolista:
Rakenna itsellesi valmiiksi soittolista rentoutumista, rauhoittumista varten, keskittymistä varten sekä mielialan kohotukseen. Voit myös hyödyntää esimerkiksi Spotifyn ja Youtuben valmiita soittolistoja.

Täsmävinkki rauhoittumiseen: Yksi tutkitusti rentouttavimmista kappaleista on Marconi Unionin Weightless, joka rentoutti 11 prosenttia muita tutkimuksessa käytettyjä kappaleita tehokkaammin.

Miia Huitti on kirjailija, puhuja, stressivalmentaja ja Onnellisuustutkimusinstituutin perustaja, jonka intohimona on tutkia onnellisuutta, auttaa oivaltamaan stressin syitä ja opettaa tehokkaita työkaluja stressinhallintaan. Huitti on koulutukseltaan johtamisen KTM ja HuK sekä sertifioitu stressivalmentaja.

Lue myös Miia Huitin aiemmat kolumnit Yhdessä olemme paljon enemmän, Muista palautua myös innostuksesta, Vähennä sähläämistä hybridiarjessa ja Mikä ajatus estää sinua ryhtymästä toimeen? sekä Huitista tehty henkilökuva Unelmana onnellisuusinstituutti.

Lisätietoja Miia Huitista löydät seuraavista kanavista:
https://www.miiahuitti.fi/
Twitter @huittimiia
Facebook Stressivalmentaja Miia Huitti
LinkedIn Miia Huitti
Instagram miia.huitti

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)