KIIRE HALLINTAAN

Mainos
TEKSTI MIIA HUITTI KUVA VILLE HUITTI | 2.3.2022 | KOLLEGA.FI
Yhdessä olemme paljon enemmän

Yhteistyön vahvistaminen on noussut keskeiseksi teemaksi itsenäisten yrittäjien kanssa käymissäni keskusteluissa viime aikoina. Moni on todennut, että yksin tekemisen aika on ohi ja nyt on aika etsiä uusia ketteriä keinoja tehdä enemmän yhdessä.

Miia Huitti on stressivalmentaja ja Onnellisuustutkimusinstituutin perustaja, joka haluaa auttaa ihmisiä voimaan paremmin.

Me ihmiset olemme pohjimmiltamme sosiaalisia olentoja. Jokainen meistä haluaa tuntea syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tuntea itsensä rakastetuksi. Yhteenkuuluvuuden tunne on tärkeimpiä perustarpeitamme ja se vaikuttaa niin fyysiseen kuin henkiseen terveyteemme sekä pitkäikäisyyteen.

Sosiaalisten kontaktien puute on tutkimusten mukaan terveydellemme haitallisempaa kuin lihavuus, tupakointi tai korkea verenpaine. Vahvan yhteenkuuluvuuden tunteen puolestaan on todettu vahvistavan vastustuskykyämme, auttavan meitä toipumaan sairauksista nopeammin ja vähentävän kehon tulehdusreaktiota. Ihmiset, jotka kokevat enemmän yhteenkuuluvuutta, kokevat vähemmän ahdistusta ja masennusta ja heillä on vahvempi itsetunto. He ovat myös myötätuntoisempia toisia kohtaan ja kokevat suurempaa luottamusta toisia ihmisiä kohtaan. Tästä seuraa positiivinen sosiaalisen, henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kehä.

Yhdessä tekemisen iloa vapaa-ajalla

Omassa elämässäni niin yrittäjänä kuin äitinä ja puolisona olen vahvistanut yhteenkuuluvuutta ja yhdessä tekemistä pandemia-aikana, ja nämä tavat ovat tulleet jäädäkseen. Vapaa-ajalla olen saanut suurta iloa aamun lenkeistä yhdessä ystävän kanssa, mikä tapahtuu yleensä etäyhteydellä. Lenkkikaveri on saattanut olla satojen kilometrien päässä, mutta olemme sopineet yhteisen lenkkiajan ja jutelleet puhelimessa lenkin ajan. Lenkki tulee tehtyä ja samalla saa vaihdettua kuulumiset.

Etäyhteydellä olen harrastanut ystävieni kanssa myös raivausta ja siivousta. Olemme sopineet yhteisen, esimerkiksi 30 minuutin siivousajan, avanneet videoyhteyden ja kannustaneet toisiamme päästämään irti turhasta roinasta. Olemme jakaneet toisillemme ennen ja jälkeen kuvia raivauskohteista ja kiitelleemme urakan jälkeen toisiamme. Yksin tämä olisi ollut paljon takkuisempaa.

Vuosi sitten päätin investoida itselleni henkilökohtaisen valmentajan hyvinvointiprojektiini. Yhdessä hänen kanssaan laadimme minulle vuositavoitteet ja hän rakensi minulle sopivan treeniohjelman sekä ruokavalion. Pääsin tavoitteisiini nopeammin ja vaivattomammin kuin olisin koskaan yksin päässyt.

Yhteistyön hyötyjä työssä

Työrintamalla olen saanut olla mukana hienoissa yhteisen tekemisen jutuissa. Parhaillaan kirjoitan kahta eri kirjaa yhdessä upeiden tyyppien kanssa ja tuntuu, että kirjat syntyvät kuin itsestään, kun tunnelma on kannustava ja kannateltu.

Työssäni saan myös tukea suurenmoiselta coachilta, joka sparraa minua ja jonka avulla pysyn raiteillani tekemisessäni. En ole yksin ja voin luottaa, että jos lähden harhailemaan lillukanvarsiin, coachini muistuttaa minua tavoitteistani ja ohjaa takaisin olennaisen pariin.

Työasioissa olen kokenut valtavan hyödylliseksi yhteisen virtuaalisen työtilan rakentamisen. Tätäkin blogitekstiä kirjoitan sille varattuna hetkenä kahden kollegani kanssa etäyhteydellä. Kukin meistä tekee omia työjuttujaan, mutta teemme niitä kuitenkin yhdessä ja olemme tilivelvollisia toisillemme. Saamme aikaan niin paljon enemmän kuin yksin!

Millä keinoilla sinä voisit lisätä yhteenkuuluvuuden tunteita ja yhteisen onnistumisen kokemuksia arkeesi? Yksin ei ole pakko pärjätä!

Kirjoituksen lähteenä käytetty PhD Steven W. Colen tutkimusta.
Linkki artikkeliin: https://medschool.ucla.edu/body.cfm?id=1158&action=detail&ref=575

Miia Huitti on kirjailija, puhuja, stressivalmentaja ja Onnellisuustutkimusinstituutin perustaja, jonka intohimona on tutkia onnellisuutta, auttaa oivaltamaan stressin syitä ja opettaa tehokkaita työkaluja stressinhallintaan. Huitti on koulutukseltaan johtamisen KTM ja HuK sekä sertifioitu stressivalmentaja.

Lue myös Miia Huitin aiemmat kolumnit Muista palautua myös innostuksesta, Vähennä sähläämistä hybridiarjessa, Mikä ajatus estää sinua ryhtymästä toimeen? ja Anna itsellesi lupa rentoutua sekä Huitista tehty henkilökuva Unelmana onnellisuusinstituutti.

Lisätietoja Miia Huitista löydät seuraavista kanavista:
https://www.miiahuitti.fi/
Twitter @huittimiia
Facebook Stressivalmentaja Miia Huitti
LinkedIn Miia Huitti
Instagram miia.huitti

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)