PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA RIITTA SUPPERI | 16.3.2022 | KOLLEGA.FI
Pidetään yhtä

Vallitseva maailmantilanne on koskettanut varmasti jokaista meistä. Tunnemme huolta ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Tällaisina aikoina perheen ja ystävien arvo korostuu entisestään. Kun ulkomaailmassa kuohuu, turvallisuuden tunnetta lisää kuuluminen omaan lähipiiriin, jossa voi keskustella asioista ja saada tukea toisilta.

Tärkeää joukkoon kuuluminen on myös töissä. Jos ihminen jätetään tiimin ulkopuolelle, hän kärsii. Niin vahva on perustarpeemme kuulua joukkoon. Itse muistan erään työpaikan parinkymmenen vuoden takaa, jossa minut uutena työntekijänä jätettiin ryhmän ulkopuolelle. Vaikka asia myöhemmin korjaantui, en koskaan unohtanut sitä kivuliasta tunnetta, jonka tilanne nostatti. Sen jälkeen olen pitänyt aina huolta, ettei kukaan jää työpaikassa tai muussakaan tilanteessa ryhmän ulkopuolelle. Kuten aiheesta tähän numeroon kirjoittanut ja minua aiheen pohdintaan innostanut Kaija Solana sanoo: ”Meillä ei enää ole varaa olla kunnioittamatta toinen toisiamme. Ketään ei tulisi jättää ulos, vaan pitää ovi auki. Jokaisella on oma tehtävänsä ja paikkansa yhteisössä. Kaikki ovat tervetulleita porukkaan.” Pidetään siis yhtä! Kun tuemme toinen toisiamme, selviämme näistä vaikeista ajoistakin paremmin.

Coaching-blogissa Anniina Hukari käsittelee maailmantilanteen nostattamaa pelkoa, joka tunkeutuu ajatuksiin ja lamaannuttaa meidät. Emme kuitenkaan saa antaa pelon viedä meiltä elämää ja onnea, sillä maailma tarvitsee juuri nyt rakkautta, iloa ja naurua, jotka ovat pelon ja synkkyyden vastavoimaa, Hukari sanoo kolumnissaan.

Työelämän psykologiaa -blogissa Minna Miao tarkastelee palautteen vastaanottamista. Kyky vastaanottaa ja hyödyntää palautetta rakentavasti on tärkeä työelämätaito, jota kannattaa kehittää. Sen lisäksi palautetta kannattaa opetella antamaan myös itselleen, Miao toteaa kirjoituksessaan.

Johtajuuden ytimessä -blogissa Anna-Maija Kuosmanen keskittyy kriisiajan johtamiseen. Kahden viimeisen vuoden aikana on ollut tärkeää palata perusasioiden äärelle. Kun elämme tilanteissa, joissa kaikki ei ole omissa käsissämme, johtajan tärkein tehtävä on keskittyä olennaiseen ja osoittaa, että ne asiat, joihin voimme vaikuttaa, myös toteutetaan, Kuosmanen sanoo kolumnissaan.

Elämä järjestykseen -blogissa Mikko Pahkasalo perehtyy oman energian haltuunottamiseen. Vaikutamme omaan energiaamme kehon, mielen ja sydämen kautta. Keskittymällä näihin kolmeen energia-alueeseen voimme parantaa terveyttämme ja hyvinvointiamme pysyvästi, Pahkasalo opastaa kolumnissaan.

Hyvinvointi-blogissa Kaija Solana käsittelee joukkoon kuulumisen tärkeyteen. Ryhmästä ulkopuolelle jääminen on elimistölle äärettömän stressaavaa ja jättää jälkeensä sosiaalisen kivun. Tarvitsemmekin työpaikoilla yhä enemmän välittämisen ja yhteisöön kuulumisen kulttuuria, Solana peräänkuuluttaa kolumnissaan.

Kaupallinen yhteistyö -blogissa Jeanette Lindwall kertoo kotimaisesta selkäkipujen kuntoutusinnovaatiosta, joka syntyi hevosenpotkun aiheuttamasta tapaturmasta. Turmassa selkäänsä lukuisia vammoja saanut sairaanhoitaja Sarita Alanko alkoi kuntouttaa itseään rautakangella, josta pitkän tuotekehityksen tuloksena syntyi tuki- ja liikuntaelinvaivoihin sopiva kuntoutustanko.

Seuraavat artikkelit julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona 30. maaliskuuta.

Hyvää työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)