Tapasin pitkästä aikaa kahvilassa vanhan ystäväni ja keskustelumme kulki aiheesta toiseen, kunnes syvennyimme muutamaan aiheeseen. Siihen, mistä levollisuus omaan sisimpään syntyy sekä mistä syntyy luottamus ja anteeksianto ja miten paljon työtä vaatii, että saa raivattua omat sisäiset esteensä. Toisinaan vaan tunnistan, että mennyt yrittää vyöryä vanhoihin uomiinsa ja ottaa kiinni sisimmästäni levottomuudellaan – ja sekin on inhimillistä ehntenkin tähän maailmanaikaan.

Sain tältä samaiselta ystävältäni lahjaksi jääkaappimagneetin, jossa luki teksti: ”Joskus enemmän on sittenkin enemmän”. Miten sykähdyttävä ajatus! Mitä, jos rakastaisimme itseämme enemmän? Ja se rakkaus kertautuisi ihmisiin ympärillämme. Mitä, jos unelmoisimme enemmän? Mitä, jos tuhlaisimme enemmän hyviä ajatuksia itseemme ja ihmisiin ympärillämme?
Tästä ajatuksesta lähti piirtymään vastapaino sekä nykytilanteeseen että tulevaisuuteen. Emme voi elää menneessä, vaikka usein se ohjaa ajattelua, uskomuksia ja tekoja. Toki on arvokasta oppia menneestä, katsoa kiitollisena kaikkea – ihan kaikkea. Tässä ajassa tarvitsemme myötätuntoa itseämme kohtaan. Emme pysty kannattelemaan muita, jos emme kannattele itseämme ensin. Ja ennen kaikkea tehtävämme on katsoa omaan itseemme rakkaudellisesti. Vasta sen jälkeen voimme kannatella muita ympärillämme ja antaa tilaa valolle ja unelmille.
Yhtä kaikki epävarmuuden ja pelon pitäminen loitolla vaatii henkisiä voimavaroja ja haastaa luottamuksen elämän kantavaan voimaan. Vaatii kykyä päästää irti, tahdonvoimaa ja sen säännöllistä harjoitusta, yhtä lailla kuin lepoa ja mielen tietoista kääntämistä kohti myötätuntoa itseen sekä ”kaikki järjestyy” -luottamusta. Meidän on oltava tietoisia, milloin näkymä kapeutuu ja horisontin sekä unelmien kajo himmenee. Pelko vie unelmilta siivet.
Anna unelmille tilaa
Käännä katseesi tietoisesti unelmiin, ei vain yhteen vaan kymmeneen tai kahteenkymmeneen unelmaan. On suurta myötätuntoa ja rakkautta itseä kohtaan antaa unelmille tilaa ja jakaa omalla esimerkillä uskoa muihin, että niiden tavoittelu kannattaa. Eihän sillä ole väliä, missä järjestyksessä ne toteutuvat! Toisinaan toimitus on niin nopeaa, että tuskin voimme uskoa todeksi ja toisinaan ne antavat odottaa ja kasvattavat meitä luottamuksen tiellä.
Ostin itselleni kolme kaunista jaloleinikkiä muistuttamaan elämän kauneudesta. Kukat ovat yksi monista asioita, joiden kautta saan yhteyden omaan sisimpääni. Aina katseeni osuessa niihin tunnen iloa ja toivoa tulevasta. Täyttyköön myös sinun sydämesi luottamuksesta ja uskosta huomisen unelmiin.
- Anna itsellesi se arvo, joka sinulle kuuluukin kaikkine sävyineen ja väreineen. Elämä on ainutlaatuinen matka, niin sinun kuin kaikkien muidenkin. Luota siihen, että olet oikealla tiellä.
- Inhimillisyys syntyy myötätunnosta itseen, kun katsot asioita ja elämää isommassa mittakaavassa. Käännä katseesi tietoisesti valoon ja näet ihmiset sekä tapahtumat oppeina elämänmatkalla.
- Älä lopeta unelmoimasta uusista asioista! Niistä syntyy sisimpääsi valo, joka loistaa ympärillesi.
- Tahdonvoima on lihas, joka vaatii harjoitusta ja sopivasti levon hetkiä. Aloita aamusi viiden minuutin venyttelyllä, punnerruksilla, kävelyllä – tai jollakin sellaisella, jolla osoitat välittäväsi itsestäsi. Hyvä alkaa sinusta itsestäsi ja säteilee ympärillesi. Maailma tarvitsee valoa ja toivoa!

Tiina Latikka on ammatticoach ja Mind Coach, joka uskoo ihmisen mahdollisuuksiin ja potentiaaliin ylittää itsensä, kun siihen annetaan mahdollisuus. Latikka on työskennellyt coachina ja työnohjaajana runsaan 13 vuoden ajan.
Lisätietoja Tiina Latikasta löydät osoitteesta https://sillanrakentajafi.wordpress.com/. Facebook ja Instagram @tiina.latikka.
Lue myös Latikan edelliset kolumnit Anna elämälle mahdollisuus, Paalupaikalla kerran vuodessa, Treffeillä itseni kanssa ja Ei se määränpää, vaan matka.
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/