HENKILÖKUVA

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN KUVAT KATI LÄNSIKYLÄ T TANNER-HEIKKILÄ | 30.3.2022 | KOLLEGA.FI
Intohimoinen kehittäjä

Teila Tanner-Heikkilä on työyhteisövalmentaja ja mentori, joka rakastaa työtään. Aiemmin pitkän uran myynnin ja markkinoinnin parissa tehneelle Tanner-Heikkilälle uuden kehittäminen ja parempien toimintatapojen innovoiminen ovat aina olleet hänen intohimonsa.

Teila Tanner-Heikkilä on työyhteisövalmentaja ja mentori, joka rakastaa työtään ja yrittäjän vapautta.

Teila Tanner-Heikkilä on tehnyt töitä nuoresta pitäen. Jo 13-vuotiaana hän oli kesätöissä uimavalvojana kilpauinnin ohessa ja 16-vuotiaana Osuuspankissa kesätöissä konekirjoittajana.

– Olin juuri käynyt konekirjoituskoulun, kun pääsin Osuuspankkiin töihin. Myöhemmin pääsin Meilahden sairaalan talousosastolle kirjoittamaan tarjouspyyntöjä, Tanner-Heikkilä kertoo.

Tanner-Heikkilä kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1978 ja meni kesätöihin osasto-avustajaksi teho-osastolle ja päivystykseen. Hän oli halunnut jo pienestä pitäen sairaanhoitajaksi, mutta havaitsi työskennellessään, ettei hän pitänyt sairaalan hierarkiasta eikä vuorotyö sopinut hänelle.

– Sen jälkeen päätin, että minusta tulee terveydenhoitaja. Pyrin sairaanhoito-opistoon, mutta kun en päässyt sisään, menin lopulta kauppaopistoon.

Valmistuttuaan vuonna 1981 Tanner-Heikkilä meni Veholle töihin, mutta ei viihtynyt autoalalla. Koska Tanner-Heikkilässä oli maailmanpelastajan vikaa, hän haki töihin Suomen Punaisen Ristin kotimaan yksikköön. Hän ei kuitenkaan saanut paikkaa, sillä tehtävässä vaadittiin ajokorttia.

– Lähdin suurin piirtein siltä istumalta autokoulua suorittamaan. Ja pian Punaisella Ristillä aukesi toinen paikka, jonka sain. Työskentelin Punaisen Ristin kansainvälisellä osastolla, josta lähetettiin avustustyöntekijöitä ja materiaaliapua katastrofialueille.

Tanner-Heikkilä oli mukana muun muassa sotakirurgisissa sairaalaharjoituksissa sekä kehitysdelegaattikoulutuksissa, jossa valmennettiin lääkäreitä, sairaanhoitajia ja kehitysdelegaatteja katastrofialueille. Hän oli myös mukana työtehtävissä Punaisen Ristin rauhankonferenssissa, joka pidettiin vuonna 1984 Maarianhaminassa.

– Myöhemmin pääsin projektiin kehittämään IT-järjestelmää, jonka avulla haettiin delegaatteja kriisialueille. Kyseessä oli Nixdorfin järjestelmä. Tykkäsin kovasti työstäni. Mutta sitten Nixdorfilla vapautui henkilöstösihteerin paikka ja minulle tarjottiin sitä.

HR:ää ja markkionointia

Nixdorfilla Tanner-Heikkilä työskenteli muutaman vuoden henkilöstösihteerinä ja viihtyi hyvin, koska työ oli mielenkiintoisia ja työilmapiiri loistava.

– Pentti Sydänmaalakka, joka oli rekrytoinut minut, oli paras pomo, mitä minulla on koskaan ollut. Hän osasi delegoida, luotti, antoi vapautta ja osasi sitouttaa. Kun Pentti lähti toisiin tehtäviin, sain esimiehekseni aivan toisenlaisen tyypin.

Tanner-Heikkilä on innokas golffari ja pitää myös kilpailemisesta. Kuvassa hole-in-one kesältä 2018.

Tanner-Heikkilän äitiysloma tuli juuri sopivaan saumaan ja kotona olleessaan hän ymmärsi, ettei halunnut enää palata entiseen työhönsä. Äitiyslomansa jälkeen vuonna 1988 Tanner-Heikkilä aloitti uudessa työssä sveitsiläisessä Ciba-Geigy Osakeyhtiössä, joka nykyään tunnetaan nimellä Novartis.

– Työskentelin tuoteryhmäsihteerinä ja toimin aluksi kipuyksikössä, josta siirryin itsehoitoyksikköön. Minun aikanani lanseerasimme muun muassa Nicotinell-purukumit ja -laastarit sekä Voltaren-geelin. Tein myös monia kampanjoita, järjestelin erilaisia tilaisuuksia ja olin mukana kirjaprojekteissa, joissa oli kirjoittajana muun muassa kirurgi Sakari Orava.

Tanner-Heikkilä nautti kovasti työstään markkinoinnin ja myynnin parissa. Hän tuli hyvin juttuun erilaisten ihmisten kanssa ja olisi halunnut ryhtyä Ciban lääke-esittelijäksi. Pettymyksekseen hän ei päässyt tehtävään.

– Kävin sitä varten psykologissa testeissä ja minulle todettiin, että en ole tyyppi, joka jaksaa puhua puoli vuotta samasta kalvosta. Vähän myöhemmin Ciba yhdistyi Novartikseen ja sitä seurasi yt-neuvottelut, josta tuli minulle lopulta onnenpotku.

Tanner-Heikkilä irtisanottiin työstään ja hän sai puolen vuoden palkan. Lisäksi hän pääsi debriefingiin, jossa MPS:n silloinen toimitusjohtaja Hans Nylund sparrasi häntä.

– Kävimme Nylundin kanssa läpi profiiliani ja hän sanoi, että olisin parhaimmillani projektitehtävissä, kuten esimerkiksi matkatoimistossa uudiskohteen perustamisessa ja organisoinnissa käyttövalmiiksi. Hän myös ennusti, että jaksan tehdä myyntiä ja markkinointia suurinpiirtein 55-vuotaaksi asti, johon mennessä minusta tulee itsenäinen konsultti tai valmentaja.

Suoramarkkinoinnin korkeakoulussa

Aika ei vielä kuitenkaan ollut kypsä yrittäjyydelle, vaan Tanner-Heikkilä pääsi töihin Valituille Paloille vuonna 1996. Siellä hän työskenteli arvonta-asian päällikkönä ja hoiti kaikkia Valittujen Palojen arvontoja.

Tanssi on rakas harrastus, joka kuuluu olennaisena osana Tanner-Heikkilän elämään. Muutaman vuoden takaisessa kuvassa Teila tanssin pyörteissä kuubalaisessa tanssikoulussa.

– Kaikki vaikeimmat asiakaspuhelut ohjattiin minulle tai Kaarina Mäkelälle. Halusin kuitenkin enemmän haasteita ja sain projektipäällikön paikan. Aloin rakentaa prosessia, jossa vaiheistettiin kaikki toimenpiteet tilaamisesta tuotteen toimittamiseen asti.

Tanner-Heikkilä kartoitti prosessin haastattelemalla koko ketjun. Lopputuloksen hän esitteli johtoryhmälle ja tulokset vietiin Jenkkeihin asti.

– Valitut Palat oli oikea suoramarkkinoinnin korkeakoulu ja opin siellä valtavasti. Siellä ymmärsin syvällisesti muun muassa kohderyhmän tärkeyden. En kuitenkaan viihtynyt talossa, sillä arvoni eivät olleet yhteneväiset yrityksen arvojen kanssa.

Seuraavaksi Tanner-Heikkilä pääsi Mainostoimisto SEK Grey Prohon projektipäälliköksi. Virka oli uusi ja Tanner-Heikkilä sai ykkösasiakkaakseen Nokian, jolle hän teki rekrytointi-ilmoittelua.

– Työni oli tosi mielenkiintoista. Olin kuin sirkuksenjohtaja, joka sai ohjattua AD:t ja copywriterit  toimimaan yhteen ja synkronoitua kaiken toiminnan oikea-aikaisesti sekä pidettyä asiakkaan tyytyväisenä. Myöhemmin siirryin toiseen tiimiin hoitamaan Telia-Soneraa, jolle tein rekrytointi-ilmoittelua ja Mobiili-lehteä.

SEKillä Tanner-Heikkilä oli mukana myös monessa kehitysryhmässä. Myöhemmässä vaiheessa hän oli lisäksi rakentamassa järjestelmää, jolla yrittäjät pystyivät suunnittelemaan mainontaa.

– Siinä vaiheessa olin ollut yrityksessä jo seitsemän vuotta ja tuumasin, että olen liian vanha mainostoimistoon.

Yrittäjyys kutsuu

Vuonna 2005 Tanner-Heikkilä siirtyi Hansaprintille, jossa toimi digitaaliyksikön myyntipäällikkönä. Työssään Tanner-Heikkilä pääsi hyödyntämään mainostoimisto- ja suoramarkkinointiosaamistaan.

– Kehitimme Hansaprintin kumppanin Nitron kanssa järjestelmän, jonka avulla yritykset pystyivät tekemään itse mainoksia. Sain asiakkaikseni muun muassa Finnairin, joka alkoi käännättää ja painattaa businessluokan menut järjestelmässämme.

Markkinointi kuuluu yrittäjän työhön. Tanner-Heikkilä digikurssin esittelyvideota tekemässä yhdessä kuvaaja Janne Talasmaan kanssa.

Tanner-Heikkilä viihtyi Hansaprintillä, koska sai jatkuvasti kehittää uutta ja resurssit olivat riittävät. 55-vuoden ikä alkoi kuitenkin lähestyä ja Tanner-Heikkilä muisti, mitä häntä sparrannut Hans Nylund oli sanonut. Vaikka työ Hansaprintillä oli mielenkiintoista, Tanner-Heikkilä ei aikonut työskennellä siellä loppuikäänsä, vaan alkoi tosissaan pohtia yrittäjyyttä.

Ollessaan vielä kokopäivätöissä Tanner-Heikkilä perusti vuonna 2010 yhdessä Sari Siikanderin, Marjuska Kaukomiehen ja Jori Paleniuksen kanssa Lifetime Wellness -yrityksen, jossa toimi työn ohessa. Kaksi vuotta myöhemmin hän lopulta irtisanoi itsensä Hansaprintiltä ja alkoi työskennellä yhteisyrityksessä kokoaikaisesti.

– Meillä oli äärettömän innovatiivinen yritys ja olimme aikaamme edellä. Järjestimme muun muassa vuorovaikutuskoulutusta sekä intuitio- ja myyntivalmennusta. Meillä oli myös personal trainereita ja life coacheja sekä tanssistudio. Tehtäviini kuului paitsi firman markkinointi ja myynti myös coachaus ja intutio-koulutus.

Tanner-Heikkilä oli jo aiemmin kiinnostunut NLP:stä ja suorittanut koko koulutuspolun NLP Traineriksi asti. Hän kouluttautui myös rentoutusvalmentajaksi sekä Mental Traineriksi ja myöhemmin Mental Manageriksi Rita Ahvenniemen ohjauksessa.

– Vuonna 2015 perustin oman yritykseni Valmennus Vuosikellon, sillä halusin tehdä omia projekteja. Tein silloin yhteistyötä Terhi Takasen kanssa, jonka kanssa olimme muun muassa tuotteistamassa Työsuojelurahaston rahoittaman Tulevaisuuden taitoja Yhdessäluomisen otteella -palveluhanketta vuosina 2017-18. Hankkeessa oli mukana muun muassa valtiovarainministeriö, Finnair ja Telia.

Can do -asenne kantaa

Tätä nykyä Tanner-Heikkilä työskentelee työyhteisövalmentajana ja mentorina. Hän valmentaa niin yrityksiä kuin yksityisiä henkilöitä, jotka ovat useimmiten yrittäjiä. Tiivistä valmennusyhteistyötä hän tekee Heljä Oraan ja Reijo Myllärin kanssa.

– Autan ihmisiä parantamaan henkistä suorituskykyään Can do -asenteella eli osaan, voin, tahdon, pystyn -tietoisuudella. On tärkeä tulla tietoisemmaksi ajattelu-, tunne- ja toimintatavoistaan, koska sen avulla voimme syventää tietoisuutta itsestämme ja sitä, mihin olemme menossa ja mikä meitä kiinnostaa.

Mökillä Tanner-Heikkilä viihtyy kesäisin ja viikonloppuisin. Usein kylässä käy myös rakkaita lapsenlapsia.

Tanner-Heikkilä painottaa valmennuksissaan myös sitä, että ihmiset oppisivat tekemään valintoja, jotka vievät eteenpäin ja auttavat kehittymään henkisellä tasolla.

– Keskeistä on ymmärtää se, että jos jokin valinta menee päin seiniä, niin voimme antaa itsellemme anteeksi ja valita uudelleen. Väärään valintaan ei kannata jäädä roikkumaan, vaan tehdä uusi valinta, sillä se tuo myös uuden mahdollisuuden.

Uran ja menestyksen perässä juokseminen ei Tanner-Heikkilän mukaan kannata, vaan ennemminkin sen miettiminen, mikä kiinnostaa ja mikä on itselle tarkoituksenmukaista työelämässä.

– Itse olen mennyt aina kiinnostuksen ja tarkoituksen perässä. Minua on kiinnostanut suoramarkkinointi, lääketiede, markkinointi, vaikuttaminen sekä myynti, ja näiden kaikkien kiinnostusten kautta olen kulkenut urapolkuni ja tullut tähän pisteeseen.

Aiemmin Tanner-Heikkilän valmennusrepertuaariin kuului myös paljon myynti- ja markkinointikoulutuksia, mutta tätänykyä hän keskittyy valmennuksissaan ennenkaikkea henkisten voimavarojen kasvattamiseen.

– Rakastan sitä, että pääsen avaamaan ihmisen potentiaalia ja voimavaraisuutta ja että henkilö pääsee miksi-ongelmatasolta syy-tarkoitus-tasoon ja löytää itselleen sen asian, joka on hänelle merkityksellinen.

Lattareita ja golfia

Tanner-Heikkilä nauttii yrittäjyydestä, koska saa työskennellä omien aikataulujensa mukaan. Tarvittaessa Tanner-Heikkilä tekee töitä viikonloppuna, koska arkiaamuja voi hyödyntää harrastuksiin.

– Yrittäjänä koen, että minulla on vapaus valita oma rytmi. En enää voisi olla kahdeksasta neljään työssä. Tottakai teen valmennusaikatauluni asiakkaiden mukaan, mutta muuten voin suunnitella aikani itse.

Tanner-Heikkilän rakas harrastus on tanssiminen, joka on kuulunut hänen elämäänsä jo pitkälti yli kaksikymmentä vuotta. Tanner-Heikkilä käy HSDS Haapalainen Suutari-Jääskö Dance Studiolla Kaapelilla sekä Move Wellness centerissä Espoossa.

Pitkään tanssia harrastaneena Tanner-Heikkilällä on hallussa niin nilkanojennukset kuin painonsiirrot.

– Käyn soolotanssitunneilla tiistai- ja keskiviikkoaamuisin. Nyt minulla on kuukausikortti ja olen käynyt tunneilla lähes joka arkipäivä. Rakastan kuubalaisia tansseja ja lattareita. Pidän eniten cha-cha-chasta ja rumbasta, koska ne ovat vaativia. Paritansseissa käymme säännöllisen epäsäännöllisesti mieheni kanssa.

Kesäisin Tanner-Heikkilä golfaa innokkaasti Peuramaan golfkentällä ja mökkipaikkakunnallaan Loimijoen golfkentällä. Golfiin Tanner-Heikkilä tutustui jo 90-luvun loppupuolella Valituilla Paloilla työskennellessään.

– Silloinen esihenkilöni raahasi minut golfaamaan, enkä silloin tykännyt lajista ollenkaan. Suoritin kuitenkin green cardin ja pikkuhiljaa innostuin lajista kovasti. Nyt käyn kesällä ahkerasti golfaamassa ja osallistun kilpailuihin.

Kesään kuuluu myös huvila, Tammelassa sijaitseva Villa Kivikko, jossa Tanner-Heikkilä viihtyy myös viikonloppuisin miehensä kanssa.

– Mökki on minulle tärkeä paikka, jossa virkistyn. Siellä on järvi, upea maisema ja palju. Menemme huvilalle usein jo torstai-iltaisin ja pystyn tekemään sieltä käsin töitä. Ystävät ja sukulaiset käyvät meillä myös usein kylässä.

Tanner-Heikkilän perheeseen kuuluu kaksi aikuista lasta ja yksi lapsenlapsi sekä miehen kaksi aikuista lasta ja heidän kolme lastaan.

– Rakkaan lapsenlapseni Annan kanssa leikimme paljon yhdessä niin hänen kotonaan kuin meilläkin. Lisäksi olen bonusmummo mieheni kolmelle lapsenlapselle.

Tanner-Heikkilän tulevaisuuden suunnitelmissa on jatkaa valmentamista, kehittää entistä enemmän digivalmennuksia ja tehdä valmennuksia yhteistyössä verkostonsa kanssa.

– Yrittäjänä kasvaa koko ajan ihmisenä. Ensiarvoisen tärkeää on oman tasapainon säilyttäminen, ja sen ylläpitäminen vaatii tahtoa ja oman sydämen kuuntelua. Kun oman sisäisen voiman löytää, on kaikki helpompaa.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)