Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Sarita Alanko on toiminut koko elämänsä terveydenhuollon parissa. Hammashoitajana, kätilönä, terveydenhoitajana, sairaanhoitajana ja kuntosaliyrittäjänä työskennellyt Alanko on aina halunnut laajentaa osaamistaan ja auttaa ihmisiä voimaan paremmin.

Sarita Alangon elämässä asiat ovat määrätietoisesti johtaneet toiseen. Valtava tiedonhalu on ajanut Alankoa eteenpäin ja saanut hänet opiskelemaan laaja-alaisesti. Alunalkaen Alanko mietti kaupallista alaa, mutta toisin kävi.

– Koulun jälkeen menin kauppaoppilaitokseen opiskelemaan, mutta jo pankin kesätöissä ollessani minulle selvisi, ettei kaupallinen ala ollut minun juttuni. Suoritin kuitenkin opinnot loppuun, mutta sen jälkeen pidin välivuoden, Sarita Alanko kertoo.

Tulevaisuutta miettiessään Alanko pestautui lastenhoitajaksi hammaslääkäriperheeseen ja kiinnostui hammaslääketieteestä. Hän pääsi harjoittelemaan hammashoitajan tehtäviä hammaslääkäripariskunnan vastaanotolle.

– Molemmat olivat oman vastaanottonsa lisäksi hammaslääketieteellisessä opettajina ja sain heiltä paljon materiaalia. Päivisin hoidin perheen lapsia ja iltaisin olin vastaanotolla auttamassa. Pyrin Turun hammashoitajakouluun ja pääsin lukemaan hammashoitajaksi, Alanko kertoo.

Alanko valmistui ja teki alan töitä koko 80-luvun. Tällä välin hän oli mennyt naimisiin ja saatuaan omat tyttärensä, hän alkoi pohtia, kuinka synnytyssairaalan toimintaa voitaisiin tehdä suuremmalla sydämellä.

– Päätin opiskella kätilöksi. Turussa ei ollut kuitenkaan kätilökoulutusta, vaan terveydenhoitajakoulutus, johon päätin hakea sinne. Olin tehnyt hammashoitajan töitä silloin jo kymmenen vuotta ja pidin selvänä, että pääsen sisään heittämällä.

Mutkia matkaan

Alanko sai korkeat sisäänpääsypisteet, mutta kaikeksi yllätykseksi hänet todettiin alalle soveltumattomaksi. Alangon kanssa työskennellyt hammaslääkäri, joka oli kannustanut häntä opintoihin, kehotti Alankoa ottamaan yhteyttä arvion tehneeseen psykologiin.

– Soitin psykologille ja hän kertoi, että pääsyni oli evätty, koska olin vastannut erinäisissä monivalintatehtävissä haluavani korkeisiin asemiin kuten lentokapteeniksi tai merikapteeniksi kaupan myyjän tai haudankaivajan sijaan.

Hylkäys ei Alankoa lannistanut, vaan hän päätti pyrkiä Rauman terveydenhoito-oppilaitokseen opiskellakseen kätilöksi. Hän osallistui kaksipäiväseen testiin, jonka päätteeksi oli psykologin haastattelu.

– Kun avasin oven, niin samainen psykologi istui siellä pöydän takana. Hän muisti minut ja sanoi, että ”olet sitten päättänyt tulla tälle alalle.” Pääsin sitten opiskelemaan, Alanko kertoo.

Valmistuttuaan Alanko työskenteli synnytyssalissa kätilönä. Sairaanhoitajan koulutuksen saaneena hän teki muitakin terveydenhoidon keikkatöitä kuntaliitossa, koska ei halunnut vakinaista virkaa.

– Tein kuntayhtymän keikkoja koko 90-luvun. Sijaistin välillä hammashoitajaa, joskus sairaanhoitajaa, jonain päivinä pidin terveydenhoitajan vastaanottoa lasten neuvolassa tai tein kätilön hommia äitiysneuvolassa.

Erilaisia terveydenhoidon sijaisuuksia tehdessään Alanko havaitsi, kuinka huonolla tolalla mielenterveyden palvelut olivat. Hän kiinnostui alasta ja alkoi suorittaa mielenterveysalan kursseja ja opintoja avoimessa yliopistossa.

– Mielenterveydenhoito oli jo silloin retuperällä. Perustimme erään juristin ja psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa yhdessä Oljenkorsi-nimisen yhdistyksen ja aloimme pitää kriisivastaanottoa ja päivystävää kriisipuhelinta, koska sellaisia ei vielä silloin ollut täällä.

Vastaanottoa pitäessään Alanko havaitsi myös, että mielenterveysongelmista kärsivät olivat varsin huonokuntoisia. Alankoa alkoi kiinnostua kuntouttamisesta ja hän päätti perehtyä asiaan tarkemmin.

Hevosenpotkusta kuntoutuspuolelle

Kiinnostuksesta kuntoutumiseen tuli myös omakohtaista. Vuonna 2000 Alanko joutui hevosen aiheuttamaan tapaturmaan, jolla oli kauaskantoiset seuraukset. Siihen aikaan Alangolla oli oma hevonen ja hän kävi talleilla päivittäin.

– Olin tallin käytävällä kuorimassa porkkanoita, kun eräs tallikaveri tuli hevosensa kanssa mennäkseen minun ohitseni. Ehdin sanoa, että älä tule, ennen kuin menen sivuun, mutta samassa hän käänsi hevosen, joka pelästyi ja potkaisia minua selkään. Kaaduin ämpärini kanssa, joka osui rintarankaan, Alanko kuvailee.

Vielä siinä vaiheessa Alanko ei ymmärtänyt tilanteen vakavuutta, koska oli aiemminkin joutunut haavereihin hevosten kanssa. Selkää ja rintarankaa alkoi kuitenkin päivä päivältä särkeä yhä enemmän ja Alanko meni lääkäriin.

– Lääkäri näytti minulle röntgenkuvat, joista kävi ilmi, että kavion kärki oli osunut selkärankaan ja aiheuttanut selkäydinkanavan hermon ahtauman. Tämä johti vielä selkärankarappeumaan ja välilevyn pullistumaan.

Alangolle tarjottiin särkylääkkeitä, mutta hän ei halunnut ottaa niitä. Hän kävi yhä talleilla, vaikka ei enää ratsastanut, ja alkoi toisten kanssa jutellessaan venytellä selkäänsä talikkoon nojaten.

– Huomasin, että se helpotti oloani. Sitten kokeilin rautakankea, joka on raskaampi ja siihen oli helpompi nojata ja roikottaa selkää. Tulin suorastaan riippuvaiseksi rautakangesta ja se pelasti selkäni. Teetin myöhemmin itselleni kotiin sopivan rautatangon.

Omaa kuntoutustaan pohtiessaan Alanko kouluttautui kuntosaliohjaajaksi ja kävi erilaisia kuntoutusalan kursseja. Samoihin aikoihin hän kävi myös itse luennoimassa ja kouluttamassa Liikussa.

– Kouluttauduin myös Personal Traineriksi. Se oli kansainvälinen koulutus, jonka pohjana piti olla terveydenhoidon ammattitutkinto, ja siihen liittyi ravinto- ja antidoping-asiat.

Oma kuntosali pystyyn

Asia johti toiseen ja Alangosta tuli yrittäjä. Hän perusti ystävänsä kanssa ensimmäisen liikuntapaikkansa, naisten terveys- ja kuntokeskuksen.

– Se oli pelkästään naisille tarkoitettu kuntokeskus. Olin kiinnostunut siitä, miten liikunnalla pystytään vaikuttamaan mielenterveyteen ja koko kehon hallintaan ja psykofyysiseen kokonaisuuteen.

Omassa kuntosalissa oli myös teetetty rautatanko, jota Alanko käytti omaan venyttelyyn sekä asiakkaiden kuntouttamiseen.

– Koska olin kuntoutunut niin hyvin, kiinnostuin liikuntalääketieteestä. Luin liikuntalääketieteen apron avoimessa yliopistossa ja suoritin lääketieteen perusteet. Sen jälkeen aloin lukea avoimessa yliopistossa gerontologiaa, sillä minua kiinnosti, miten ikääntyminen vaikuttaa ihmisen kehoon.

Alanko alkoi suunnitella yli 50-vuotiaille tarkoitettua liikuntapaikkaa. Hän sai kumppanikseen tyttärensä Jeanette Lindwallin, joka oli juuri palannut vuosien ulkomailla opiskelun ja työskentelyn jälkeen kotimaahan.

– Sain houkuteltua Jeanetten mukaan. Hänellä on kansainvälinen kaupallinen koulutus ja hän kouluttautui alalle lukemalla liikuntalääketiedettä ja opiskeli itsensä Personal Traineriksi. Lopetin vanhan liikuntakeskuksen ja perustimme vuonna 2009 uuden, ison liikuntapaikan, jonka alaikäraja oli 50 vuotta.

Myös uudessa salissa oli mukana rautatanko, jota Alanko käytti omalla vastaanotollaan kuntoutuksen osana.

– Tiesin omasta kokemuksesta, mitä on kuntoutua olkapäävammasta ja selkävammasta. Käytin ahkerasti rautatankoa ja se tuli asiakkaille tutuksi. Lopulta kuntoutettavat asiakkaat alkoivat kysellä, että miksi emme myy näitä ulos.

Alanko ymmärsi innovaationsa arvon ja tytär otti tehtäväkseen tangon kaupallistamisen. Tanko sai uuden muodon ja värin, ja sille luotiin brändi.

– Näin Venyy-tanko oli syntynyt. Meillä oli yhä silloin liikuntakeskus, mutta kun Jeanette alkoi odottaa esikoistaan, kypsyi yhteinen päätös keskuksen myymisestä. Perustimme uuden perheyrityksen ja keskityimme Venyy-tankoon.

Vanhassa pappilassa riittää puuhaa

Parin viime vuoden ajan Alanko on toiminut firman kasvoina ja tarvittaessa kiire-apulaisena. Ennen pandemiaa hän oli mukana messuilla ja erilaisissa tilaisuuksissa luennoimassa ja esittelemässä tankoa kehittäjän ominaisuudessa.

– Pandemia-aika katkaisi esiintymiset, mutta Jeanette on vienyt firmaa määrätietoisesti eteenpäin. Itse olen tehnyt viime aikoina keikkatyötä määräaikaisena terveydenhoidon puolella ja toimin rokottajana kevään loppuun asti.

Puuhaa riittää myös kotona, sillä Alanko asuu miehensä kanssa vanhassa pappilassa, jossa riittää kunnostettavaa. Sisustusassistentin koulutuksen aikoinaan suorittanut Alanko nauttii sisustamisesta ja vaihtelee huonekalujen paikkaa lähes kuukausittain.

– Pappilan maalaaminen ja korjaaminen kuuluvat harrastuksiini. Eivätkä huonekalut pysy paikallaan, kuten en minäkään.

Kotimaisemissaan Alanko liikkuu paljon ja pitää hyvää huolta kunnostaan. Hän käy juoksemassa ja tekee pitkiä kävelylenkkejä kahden Yorkshirenterrieriensä kanssa.

– Kuljen päivittäin koirien kanssa metsässä. Metsä ja meri rahoittavat mieleni. Kesäisin teen myös puutarhatöitä ja pyöräilen paljon.

Liikkumisen vapaus on tärkeää Alangolle. Hänellä on miehensä kanssa asuntoauto, jolla pariskunta on liikkunut paljon.

– Rakastan asuntoautolla ajamista. Itselläni on kuorma-autokortti ja olemme ajaneet kolme kertaa Suomesta Espanjaan. Toinen koiristammekin on sieltä kotoisin.

Haaveita ja tulevaisuudensuunnitelmia Alangolla on kahdenlaisia. Toinen liittyy pappilaan ja toinen matkailuun.

– Unelmani olisi, että saisin pappilan viimeisen päälle laitettua. Meillä oli aiemmin täällä kanoja, minipossu ja muita eläimiä. Sellaisen maailman ottaisin mielelläni takaisin. Mutta haluan myös kulkea maailmalla, kunhan rajat taas kunnolla aukeavat.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.