Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Kukapa olisi muutama vuosi sitten arvannut, miten merkittävä vuorovaikutustyön väline katseesta muodostuu. Korona-aika maskeineen on peittänyt kasvot, jättäen samalla suuren osan non-verbaalisesta viestinnästä konkreettisesti piiloon. Kasvokkain tapaamista on kättelyn ohella pidetty suuressa arvossa nimenomaan työelämässä, missä ihmisen kohtaaminen on kaiken reflektion keskiössä. Maskin taakse mahtuu monta ilmettä, mutta vain osa niistä heijastuu katseeseen. Tämä on altistanut vuorovaikutuksen tulkinnanvaraisuudelle.

Näkymättömissä voi olla niin irvistys, virnistys, hämmästys kuin säikähdyskin. Toisaalta pienikin hymy näkyy usein silmissä, naurusta puhumattakaan. Maskien käyttö on mahdollistanut vuorovaikutuksessa syntyvien reaktioiden piilottamisen ikään kuin luvan kanssa. Olimmeko siis aiemmin kasvoinemme totuudelle eri tavoin paljaita? Reaktiomme ainakin olivat läpikuultavia ja koska näkyvän hymyn saattoi myös anastaa, kykenimme kuin varkain keskinäiseen vuorovaikutukseen. Katseen varassa on siis paljon, mutta dialogin äärellä tulkinta voi kuitenkin johtaa eettisesti arveluttaviin johtopäätöksiin. Tulkintaan päädytään herkästi silloin, kun ilmeettömyys näyttää lähes koko kehon kattavalta eleettömyydeltä.

Kysy, älä kyseenalaista

Entä miten välttyä tarpeettomalta tulkinnalta monissa ihmisyyden äärellä tapahtuvissa tärkeissä kohtaamisissa? Ilmeiset asiat vaativat harvoin täsmentäviä kysymyksiä. Taustoilla oleviin asioihin kannattaa sen sijaan suhtautua kunnioituksella. Ne kun luovat usein pohjan sille, mistä tosiasiassa olisi merkityksellistä keskustella. Nämä asiat tulevat helpommin esille nimenomaan non-verbaalisen viestinnän kautta, ohjaten keskustelijat kuin vaivihkaa tärkeiden asioiden äärelle. Silloin kun käytettävissä on vain katse, on tarpeen ottaa käyttöön perusteltu tapa kysyä.

Kysyminen saattaa toisesta tuntua tungettelevalta tai siltä, että hänen näkökulmansa on väärä. Kysymys kannattaa perustella toteamalla: “En kysy siksi, että kyseenalaistan. Kysyn siksi, että en tiedä.”  Näin osoitetaan kiinnostusta, avoimuutta ja turvallisuuden tunnetta. Samalla vältytään turhilta olettamuksilta, mielikuvilta ja kenties jopa pettymyksiltä. Tämä avaa myös keskinäisen luottamuksen väylän tuoden vuorovaikutukseen rehellisen tarkoitusperän.

Joskus – kenties piankin – olemme jälleen toistemme kanssa vuorovaikutuksessa todellisine kasvoinemme. Haluan kuitenkin uskoa, että olemme olleet sitä kaiken aikaa. Siitä huolimatta, että silmien hymy on hetkittäin ainut suora palaute onnistuneesta vuorovaikutuksesta.

Hannaleena Immonen työskentelee vs sosiaalityöntekijänä Keski-Uudenmaan sosiaali- ja kriisipäivystyksessä ja on kirjoittanut alansa aiheista artikkeleita ja kolumneja eri lehtiin. Immonen kirjoittaa paraikaa sosiaalityön opintoihinsa liittyvää kandidaatintutkielmaa. Hän on suorittanut myös työ- ja organisaatiopsykologian perusopinnot.

Lue myös Immosen edelliset kolumnit Emotionaalinen etäisyys ja ammatti-identiteetti sekä Arvokkuuden tiiminuotiolla.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.