Jokaisesta löytyy ripaus herkkyyttä ja siinä voi piillä suuri onni.
Joskus esitän kuitenkin hiljaisen toiveen. Kunpa en tuntisi niin paljon enkä prosessoisi asioita ihan niin syvästi. Kunpa voisin vain ohitella tilanteet olkaa kohauttamalla tai vaikkapa ravistelemalla, eläinten tapaan. Kunpa en näkisi aivan kaikkea tai edes pyrkisi ymmärtämään kaikkia näkökulmia. Päästäisin itseni ihan vähällä. En ylipäätään huolehtisi asioista, en niin kovasti ratkoisi, mistä tässä nyt taas pohjimmaltaan on kysymys. Antaisin olla, menisin kepeästi eteenpäin. Osaisin vain etäältä ihmetellä. Joskus osaankin.

Aisti- ja hermojärjestelmän herkkyys tarkoittaa muun muassa hyvää havaintokykyä ja tuntojärjestelmän tarkkuutta. Moni herkkä ei pidä äänten ja valon, saatikka suoranaisen mölinän ja paukkeen paljoudesta. Toiset suorastaan taintuvat kaikkien havaintojensa runsauteen.
Herkkyyden keskiössä ovat tunteet ja empatia. Niistä moni herkän lähellä oleva saa paljon hyvää osakseen. Herkkä asettuu helpolla toisen nahkoihin ja kuulee, mitä toisella on sanottavana. Herkät ovat usein tunnollisia ja oikeudentajuisia, ja pohtivat mikä palvelisi parhaiten kaikkia. Herkkien voimavarana ovat myös luovuus ja intuitio, kun herkkyys on oikein valjastettu.
Koska aistit ja hermojärjestelmä ovat pienestä pitäen tavanomaista herkemmät, herkkää tulisi kasvattaa herkkyyttä arvostaen. Usein herkän ihmisen vanhemmista ainakin toinen on myös herkkä. Jotta vanhempi osaisi oikealla otteella huomioida herkän lapsensa, hänen tulisi olla sinut oman ominaisuutensa kanssa. Herkkyyttään vieroksuva vanhempi aiheuttaa herkälle lapselleen vain tuiki tukalan olon.
Herkkä kuormittuu helpommin
Kaikista ominaisuuksista löytyy kääntöpuoli – niin myös herkkyydestä. Jos havaitsee kaiken moninkertaisena, on selvää, että toisinaan vähempikin riittää. Herkkä imaisee yhteisönsä tunneilmaston niin moninkertaisesti, että joutuu ennemmin tai myöhemmin pohtimaan mille, miten ja kuinka tiheään tahtiin itsensä altistaa.
Herkkä ottaa toisten asioita kantaakseen ja voi hetken tohinassa unohtaa itsensä. Herkkä kuormittuu tavanomaista helpommin, koska aistii niin paljon. Herkkä alkaa kiinnittää erityistä huomiota palautumiseen ja vireystilansa säätelyyn, koska ylivirittyneenä niin herkästä – kuten toki monesta muustakin – tulee tilan pitkään jatkuessa jokseenkin onneton.
Herkistä moni tulee väärinymmärretyksi, koska suurin osa ei koe eikä tunne samoin. Herkkää voidaan syytellä monenmoisesta. Herkkä huomaa ongelmakohtia ja varsinkin, jos tukokset vaikuttavat yhteiseen ja yleiseen hyvinvointiin, nostaa asioita esille. Herkkä toimii vaistonvaraisesti ja koulutettuna neuvonantajana voi hyvin soveltua opetustehtäviin, terapeuttiseen tai valmentavaan rooliin.
Herkkä ottaa helposti vastaan tilannetajuisesti annettua kritiikkiä ja koettaa kovasti korjata toimintaansa. Herkkä pitää kunnon keskusteluista, muttei jaksa säilyttää mielenkiintoaan, ellei keskustelu laajene ja syvene. Herkkä antaa ihmisille uusia mahdollisuuksia, toisinaan liikaakin. Herkkä ymmärtää, miksi herkkyys myös ärsyttää toisenlaisilla ominaisuuksilla varustettua.
Herkkyys on rikkautta
Herkkyydestä saa sitä enemmän, mitä enemmän ominaisuuteen tutustuu. Herkkä tykkää isosti, ilahtuu pienestä, liikuttuu usein ja osaa haltioitua – mitä kaikki eivät suinkaan osaa.
Herkällä on mainio vivahteiden taju. Herkkä innostuu, kehittää ja ideoi. Herkkä ihailee toisia avoimesti ja lausuu mielellään kannustavia sanoja. Herkälle riittää vaatimatonkin, koska näennäisesti aika pienestäkin herkkä poimii paljon.
Herkälle tarjoutuu ehtymättömästi elämyksiä esimerkiksi luonnon, musiikin, kirjallisuuden ja kauneuden äärellä. Herkkä eläytyy vahvasti. Herkällä on rikkautta sisäisessä maailmassaan, mielikuvitusta ja kekseliäisyyttä. Herkkä tahtoo yhdistää ja toivoo toisille parasta. Herkkä ei retostele herkkyydellään eikä hae sille erityistä huomiota. Asialleen omistautunut herkkä hakee kyllä asialleen huomiota.
Voimavaraisesti herkkä
Haluatko nähdä herkkyyden jonakin, jota voivotella vai jonakin, josta ammentaa? Herkkänä täytyt ja tyhjenet toisia nopeammin.
Herkkänä opit säätelemään. Saat monestakin asiasta mietittävää päiväkausiksi. Saatat kokea poksahtavasi yhtään enemmästä.
Vahvistut hyvässä yhteisössä ja yhteistyössä. Sinun ei kannata eristäytyä pitkiksi ajoiksi, vaikka toisinaan maailman tuulet riepottelevat ja hetken joudut voimaasi keräämään – vaan löytää oma tapasi jakaa vahvuudestasi. Herkkä oppii vahvaksi ja on monen mielestä yllättävän vahva.
Herkkänä voit huonosti tallaavassa ja mahtailevassa seurassa. Tuskin lähdet moiseen mukaan koska et koe sellaiseen mitään tarvetta.
Herkkä ei pääse ihan helpolla. Kaipa jonkinasteista kärsimystä jopa tarvitaan, jos haluaa olla tietoisempi. Herkkä usein tahtoo.
Omalla polulla
Herkkyyteesi tutustuttuasi, olet viimein omalla polullasi. Sanon viimein, koska moni herkkä käyttää pitkiä aikoja herkkyytensä ymmärtämiseen. Et voi poistaa herkkyyttäsi, eikä sinun tietenkään tarvitse. Kovettuminen ei toimi, olethan herkkä, ja sinusta kovettuminen tuntuisi todennäköisesti aikamoiselta riman alitukselta. Herkillä nimittäin on usein aika korkeat tavoitteet. Kovuus ei kuulu niiden joukkoon.
Sen sijaan aina on varaa tutustua itseensä pikkuisen huolellisemmin, vaikkapa vähän aiempaa suuremmalla herkkyydellä, myötäelämisellä ja realistisen kunnioittavalla otteella. Mikä on nyt mahdollista, sillä mennään.
Ethän siis pelkää herkkyyttäsi – äläkä ainakaan hylkää herkkyyttäsi. Herkät ihmiset pyrkivät kohti yhteisymmärrystä – ja juuri sitähän meidän aikamme kipeästi kaipaa. Vai miksi arvelet, että psykologisesta turvallisuudesta tuli muutamassa vuodessa organisaatioiden kestohitti. Kaikkihan me kaipaamme yhteisymmärrystä, turvallisuutta ja lempeää suhtautumista niin itseämme kuin toisiamme kohtaan.
Tutustu herkkyyteesi ja kunnioita myös toisen herkkyyttä – se on sinulle täysin välttämätöntä.

Jos haluat perehtyä syvällisemmin aiheeseen, lue erityisherkkyyttä tutkineen Elaine Aronin teoksia sekä Heli Heiskasen, Hanna Markukselan, Taina Laaneen, Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoja.

Katja Kokko on ura- ja työhyvinvointivalmentaja, ratkaisukeskeinen työnohjaaja (STOry), peruskoulutukseltaan KTM. Kokko on työskennellyt IT-alan tukkuriliiketoiminnassa HR-päällikkönä ja -johtajana sekä konsulttina ja yrittäjänä. Tällä hetkellä hän työskentelee Katja Noponen Oy:ssä uravalmentajana ja työnohjaajana. Kokon osaamis- ja kiinnostusalueita ovat työyhteisöjen kehittäminen, työhyvinvointi, uravalmennus, kirjoittaminen ja kokonaisvaltainen hyvinvointi.
Lisätietoja Kokosta löydät osoitteista:
https://www.linkedin.com/in/katja-kokko-5698425/
katja.kokko@hrwell.fi
Lue myös Kokon aiemmin julkaistut kolumnit Suojele itseäsi, Miten sinut tavoitan, Koska tahdon hyvän syksyn, Mihin haluat vaikuttaa? ja Kun minuun syttyi valo.
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/