HENKILÖKUVA

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN KUVAT TERO IKÄHEIMONEN L SAARIO | 5.1.2022 | KOLLEGA.FI
Ratkaisu­keskeinen haasteiden voittaja

Leena Saario on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran HR-tehtävissä. Matkailualalla aloittanut Saario ehti toimia yli kymmenen vuotta matkaoppaana, ennen kuin tie vei henkilöstöpäälliköksi ja lopulta alanvaihdon myötä Suomen JYSKin HR-päälliköksi.

Leena Saario työskentelee HR-päällikkönä JYSKissä.

Sattuma on johdattanut Leena Saarion uraa, eikä hänen suunnitelmissaan alun perin ollut matkailuala. Lukion jälkeen Saario haki kesätöihin Tjäreborgin toimistoon, mutta saikin yllätyksekseen kutsun matkaopashaastatteluun.

– Olin vasta kaksikymppinen, enkä edes täyttänyt matkaoppaan kriteerejä, koska ikäraja oli siihen aikaan 21 vuotta. Tjäreborgin väki kuitenkin halusi haastatella minua ja jo seuraavana päivänä haastattelusta he tarjosivat minulle paikkaa, Leena Saario kertoo.

Saario aloitti työt tarkoituksenaan työskennellä vain yhden tai kahden kauden verran. Ala vei kuitenkin mennessään ja loppujen lopuksi Saario toimi matkaoppaana reilut kymmenen vuotta.

– Työ oli mielenkiintoista ja monipuolista. Olin paljon tekemisissä ihmisten kanssa, mikä kehitti vuorovaikutustaitoja sekä ongelmien ratkaisutaitoja. Työ opetti itseohjautuvuutta ja itsenäistä työskentelyä, sillä tehtävässä oli pärjättävä omatoimisesti. Matkaoppaan tehtävien lisäksi toimin esihenkilönä ja tein hotellivarauksia, Saario kertoo.

90-luvun alkupuolella Saario päätti, että matkailuala saa jäädä ja työskenteli yhden kesän hotellissa. Päätös kuitenkin muuttui, kun Hassen matkoilta soitettiin ja häntä pyydettiin taloon töihin.

– Aluksi en ollut lainkaan innostunut työtarjouksesta, mutta isäni sanoi minulle, että olisin hullu, jos en ottaisi paikkaa vastaan. Elimme silloin 90-luvun lamaa ja moni ihminen oli työttömänä. Niin sitten otin paikan vastaan ja aloin työskennellä Hassen matkoilla.

HR-ura lähtee käyntiin

Aluksi Saario työskenteli ulkomailla, mutta palasi myöhemmin Suomeen ja vähän aikaa paluun jälkeen Hassen matkat yhdistyivät Fritidsresoriin. Tähän saumaan tarvittiin HR-ihmistä ja monipuolisia töitä tehneen Saarion HR-ura aukesi. Pian tämän jälkeen Fritidsresor osti vielä Finnmatkat.

Saario pitää haasteista. Kuvassa hän on Italian via ferrata -kiipeilyreitillä – korkean paikan kammon selättäneenä.

– Se oli hyvin opettavaista ja mielenkiintoista aikaa, koska fuusioissa yhdistyi kolme täysin erilaista yrityskulttuuria. Ja tähän päälle tulivat vielä kaikki matkailualan haasteet, kun vuonna 2002 tapahtui WTC-isku ja matkailu romahti. Vedin lukuisat yt-neuvottelut, sillä väkeä jouduttiin irtisanomaan.

Matkailu-uransa kovimmassa paikassa Saario oli vuonna 2004, kun tsunami iski Thaimaahan. Saario toimi silloin Finnmatkoilla HR managerina ja oli samalla valmiusryhmän vetäjä. Hän lähti pienen joukon kanssa ensimmäisillä evakuointileinnoilla Phukettiin.

– Työskentelimme siellä viikon verran ja oli kauheaa nähdä se kaikki hätä ja tuska. Siellä tapasin piispa Eero Huovisen, joka oli saapunut paikalle antamaan tukea ja turvaa. Seuraavana vuonna Huovinen kirjoitti omista vaikeista kokemuksistaan kirjan, jossa hän kirjoitti myös minusta todella kauniisti. Se oli vaikuttavaa ja koskettavaa ja olen siitä vieläkin otettu, Saario muistelee.

Pikkuhiljaa Saario alkoi miettiä alanvaihtoa. Vuonna 2007 hän irtisanoutui Finnmatkoilta ja lopetti työnsä toukokuussa. Kesän Saario kuitenkin vielä toimi matkanjohtajana ja vei lapsiperheitä Legolandiin Tanskaan.

– Kesällä hain JYSKille ja aloitin siellä syyskuussa 2007 HR-päällikön tehtävissä. Hyppäsin aivan erilaiseen maailmaan. Matkailuala opetti haasteisiin menemistä, kun taas JYSKissä olen saanut olla kehittämässä HR:ää, jolla on iso rooli yrityksessä. Olen viihtynyt työssäni erinomaisesti jo lähes 15 vuotta, Saario kertoo.

Laaja-alainen työkenttä

HR-päällikkönä Saarion vastuulle kuuluvat kaikki HR:ään liittyvät asiat, kuten HR-tunnuslukujen seuranta, työhyvinvointi, rekrytoinnit, työnantajamielikuvan kehittäminen, osaamisen ja suorituksen johtaminen, strateginen suunnittelu, työturvallisuus sekä työlainsäädännön noudattaminen.

Saario JYSKin vuosijuhlassa palkintojenjakotilaisuudessa HR-päällikön ominaisuudessa.

– Työskentelen myös johtoryhmässä, jossa mietimme yhdessä, mitkä ovat ne tärkeät asiat, joihin meidän pitää panostaa. Työni on hyvin laaja-alaista, mikä tekee siitä sekä mielenkiintoista että myös haasteellista. Itselleni läheinen aihe on henkilöstötuottavuus, eli se, miten saan lukujen kautta tuotua esille, kuinka henkilöstön hyvinvointi ja HR-tunnusluvut vaikuttavat koko liiketoimintaan.

Keskeistä Saarion työssä on ihmisten kehittäminen ja kehittymisen seuraaminen. JYSKissä koulutukseen satsataan paljon ja sitä tehdään järjestelmällisesti. Työntekijöille esimerkiksi suunnitellaan urapolku ja tavoitteena on nostaa esihenkilöt aina omasta porukasta.

– Olemme tehneet paljon sen eteen, että JYSK olisi yksi houkuttelevimmista kaupan alan työnantajista. Tämä näkyy myös siinä, että yrityksemme sijoittui Great Place to Work -arvioinnissa viidenneksi suurten yritysten sarjassa.

JYSKissä HR on oleellinen osa liiketoimintaa ja HR tekee läheistä yhteistyötä myynnin kanssa. Saario kollegoineen ei pelkästään istu toimistossa, vaan jalkautuu välillä kentälle työntekoon.

– Äskettäin olin Karjaan myymälässä töissä ja vähän aiemmin koko johtoryhmä oli töissä Heinolan myymälässä. Näin pysymme ajan tasalla siitä, mitä myymälöissä tapahtuu.

Oma kehittyminen tärkeää

Saariolle uuden oppiminen ja kehittyminen ovat sydäntä lähellä. Haaga-Heliassa HRD-osaajaksi aiemmin kouluttautunut Saario on suorittanut myös aikuiskasvatustieteen aineopintoja. Viimeksi Saario kouluttautui ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi, mikä on tuonut työhön uutta syvyyttä.

Leipominen ja kokkailu ovat Saarion lempiharrastuksia ja rentoutumiskeinoja.

– Ratkaisukeskeinen valmentajuus kulkee käsi kädessä JYSKin palautekulttuurin kanssa. Koulutus antoi lisävalmiuksia omaan työhön. Olen jatkuvasti kouluttautunut työn ohessa ja nyt houkuttaisi jälleen aloittaa jonkin uuden opiskelu.

Kansainvälisyys on Saariolle tärkeä viihtyvyystekijä. Koko työuransa ajan Saario on ollut töissä kansainvälisissä yrityksissä. Hän puhuu sujuvasti skandinaaviskaa pohjoismaisten kollegoidensa kanssa ja ymmärtää niin tanskaa kuin norjaakin.

– Meillä on läheinen yhteistyö kansainvälisten kollegoiden kanssa ja tapaamme muutaman kerran vuodessa.

Innostavimpana työssään Saario kokee sen, että hän näkee ihmisten kasvavat ja kehittyvän työssään. Toinen tärkeä asia Saariolle on tavoitteiden saavuttaminen.

– Meille asetetaan kovat tavoitteet, mutta teen mielelläni töitä päästäkseni tavoitteisiini. Haasteiden voittaminen on minulle ilo. Nautin myös kovasti työskentelystä JYSKissä, koska yrityskulttuurimme on yhteisöllinen ja minulla on loistavat kollegat.

Rajojen vetoa ja liikuntaa

Omaa hyvinvointiaan Saario hoitaa liikunnalla ja nukkumalla riittävästi. Hyvinvointiin kuuluu myös rajojen vetäminen, sillä työt vievät helposti mennessään.

– Koska työni on varsin itseohjautuvaa ja itsenäistä, voisin tehdä sitä vaikka 24/7. Sen vuoksi pitää itse löytää rajat. Töitä teen mieluiten toimistollamme, sillä etätyö yksin kotona ei oikein sovi minulle.

Luonnossa liikkuminen on Saariolle tärkeää samoin kuin meri, joka liittyy lapsuuteen ja isovanhempien saaristomökillä vietettyihin kesiin.

Saario nauttii luonnossa liikkumisesta ja retkeilystä pojanpoikansa kanssa.

– Asun Kirkkonummella, jossa luonto on lähellä. Tykkään retkeillä etenkin vanhimman pojanpoikani kanssa. Liikunnallisiin ulkoharrastuksiini kuuluu myös golf, jonka aloitin muutama vuosi sitten.

Saario harrastaa lisäksi lukemista ja käsitöitä sekä kokkaamista, joka on hänen intohimonsa.

– Keittokirjoja on kertynyt minulle aikamoinen määrä. Ystäväni ovatkin toivoneet, etten enää muuta, sillä he eivät enää jaksa kantaa keittokirjojani.

Viimeisin harrastus, josta Saario innostui pari vuotta sitten, on tanssiminen. Tanssinopettajana toimii Aira Samulinin kasvatti Tommi Peltonen, joka vetää diskotanssi-ryhmää.

– Tanssimme rumbaa, salsaa, diskotansseja, tangoa ja ihan mitä vaan. Tanssi on loistava harrastus aivoille ja mielelle. Vaikka uusien askelten kanssa on välillä ihan solmussa, tunnen suurta iloa, kun huomaan oppivani ne.

Saarion perheeseen kuuluu kaksi aikuista poikaa ja kohta kahdeksan lastenlasta. Lastenlasten kanssa riittääkin vipinää.

– Vanhemmalla pojalla on kaksi lasta ja kolmas tulossa ja nuoremmalla on yksi ja toinen tulossa ja lisäksi kolme bonuslasta. Kaikki ovat ihania!

Tulevaisuuteen Saario suhtautuu avoimin mielin. Uuden oppimisesta innostunut Saario on pyöritellyt mielessään monia opintovaihtoehtoja aina työnohjauksesta NLP:hen ja psykoterapiaan.

– Katson, mitä tuleman pitää. Meillä on omassa talossakin kansainvälisiä tehtäviä, joita voisin hakea. Urallani on ennenkin tullut suunnittelemattomia yllätyksiä. Tiedä, mitä tässä vielä tulee eteen.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)