Sanotaan, että menestyäkseen elämässä, täytyy menestyä ihmissuhteissa. Vaikuttaminen ja vuorovaikutustaidot ovat kuitenkin useille meistä haasteellisia. Monilla ihmisillä on kykyjä ja ominaisuuksia, jotka voisivat tehdä heistä menestyneen, mutta heiltä puuttuu tämä yksi taito – kyky vaikuttaa toisiin.

Elämässä menestymisessä on kyse paljon muusta kuin esimerkiksi sisusta, periksiantamattomuudesta, palavasta intohimosta ja sitkeästä harjoittelusta. Tosiasia on, että vaikka henkilöllä olisi kaikki edellämainitut ominaisuudet, mutta häneltä puuttuu kyky vaikuttaa toisiin ihmisiin, ei hän todennäköisesti menesty omannäköisesti elämässään.
Aseta aikomus
Vaikuttaminen alkaa myönteisen ja läpinäkyvän aikomuksen asettamisesta. Aseta aikomus, että haluat välittömästi parantaa kykyäsi vaikuttaa ihmisiin, esimerkiksi asiakkaisiin, tiimiin tai kumppaniin.
Moni meistä kuvittelee saavuttavansa jossain vaiheessa elämäänsä tilanteen, jossa on automaattisesti itsevarma ihmisten kanssa. Todellisuudessa vastaan tulee aina haasteita, kun toimitaan erilaisten ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa. Kohtaamme uusia asiakkaita, uusia työkavereita, uusia yhteistyökumppaneita sekä uusia tilanteita perheen, kumppanin ja lasten kanssa.
Meidän on yhä uudelleen ja uudelleen asetettava aikomus, kuinka kohtaamme eri ihmiset niin töissä, kotona kuin vapaa-ajalla.
Haasta ihmisiä
Vaikuttamisen taitoon liittyy oleellisesti myös rohkeus haastaa ihmisiä lempeän jämäkästi. Haastaminen on yksinkertaisimmillaan sitä, että kuvailee, missä ihmiset ovat nyt ja missä he voisivat olla, ja kysyy haluavatko he nousta uudelle tasolle.
Moni meistä kokee haastamisen pelottavaksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että eniten elämääsi vaikuttanut henkilö on todennäköisesti haastanut sinua jollain tavalla, esimerkiksi olemaan rehellisempi ihmissuhteissa, kehittämään osaamistasi jollain alueella, työskentelemään ahkerammin tai etsimään omia unelmia.
Ihmisten haastamisen taito on erityisen tärkeä yrityksen johtajille. Johtajan tehtävä on muun muassa auttaa ihmisiä muodostamaan pitkän aikavälin tavoitteita itselleen ja haastaa tiimi toteuttamaan jokin projekti nopeammin kuin he ovat koskaan aikaisemmin tehneet. Johtajan tehtävä on myös etsiä jotain sellaista, mikä tuntuu mahdottomalta. Johtajan täytyy haastaa ihmisiä ottamaan täysi vastuu tehtävistään, laittamaan itsensä likoon ja astumaan pois mukavuusalueeltaan. Useasti ajatellaan, että johtajuus on vain myötätuntoa ja ystävällisyyttä, mutta siihen kuuluu myös keskeisesti haasteiden osoittaminen lempeän jämäkästi.
Saavuta vapaus
Voidaksesi tehdä ihmisiin syvän vaikutuksen, sinun pitää ensi saavuttaa henkilökohtainen vapaus. Henkilökohtaisessa vapaudessa on kyse siitä, että on täysin oma itsensä missä ikinä onkaan, kulkee kohti itselle tärkeitä ja merkityksellisiä päämääriä ja unelmia sekä ilmaisee itseään vapaasti ilman huolia ja pelkoja tai tarvetta pienentää itseään toisten edessä. Kaikki tämä näkyy ulospäin.
Ihmiset ihailevat tällaista henkilöä ja katsovat häntä ylöspäin, koska jokainen meistä lopulta haluaa juuri tätä: elää elämää aitona omana itsenään täysin siemauksin. Ihmiset, jotka saavuttavat henkilökohtaisen vapauden, myös menestyvät elämässään ja maailmassa keskimääräistä paremmin muihin verrattuna. Useimmiten olemme nimittäin kahlittuna toisten ihmisten mielipiteisiin, pelkoihin ja menneisyyden tapahtumiin, jolloin emme elä aitoa omannäköistä elämää, emme jätä jälkeä maailmaan – emmekä vaikuta syvällisesti toisiin. Siksi aikomuksen ja haastamisen lisäksi sinun täytyy olla esikuva, joka jättää myönteisen jäljen maailmaan ja kasvaa näin vaikuttamisen mestariksi.

Mikko Pahkasalo on valmentaja, kouluttaja ja yrittäjä, joka työskentelee suorituskyvyn ja henkisen hyvinvoinnin parissa. Hänen visionsa on nostaa kansallisella tasolla suomalaiset kohti omannäköistä kukoistustaan. Pahkasalo on sisäisen kukoistuksen asiantuntija ja No Limit -yrityksen perustaja.
Lisätietoja Pahkasalosta ja hänen kursseistaan löydät osoitteesta:
https://www.noulimit.fi/
https://www.facebook.com/NoLimit.fi
https://www.linkedin.com/in/mikkopahkasalo/
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/