KIIRE HALLINTAAN

Mainos
TEKSTI TEILA TANNER-HEIKKILÄ KUVA KATI LÄNSIKYLÄ | 20.10.2021 | KOLLEGA.FI
Suunnan­näyttäjäksi innostus

Innostus viestii elinvoimaisuudesta, tarmokkuudesta ja energisyydestä. Innostus leviää ja tarttuu, innostuneena saat muutkin innostumaan.

Teila Tanner-Heikkilä on työyhteisön valmentaja ja NLP-trainer, joka työskentelee yrityksessään Valmennus Vuosikellossa.

Emme kuitenkaan innostu samoista asioista, emmekä samoilla tavoilla. Innostus on yhteydessä omien vahvuuksien tunnistamiseen, osaamisemme ja arvoihimme. Innostus synnyttää elämäntyytyväisyyttä, josta syntyy hyvinvointia. Parhaimmillaan innostus on eteenpäin vievä voima (työ)elämässä.

Mitä innostus oikein on?

Innostus liitetään aktiiviseen ja myönteiseen asennoitumiseen työtä kohtaan. Tutkimusprofessori Jari Hakanen on tutkinut suomalaista työelämää ja työhyvinvointia pitkään ja lanseerannut Suomeen työn imu -käsitteen. Työn imu koostuu kolmesta keskeisestä tekijästä:

1. Tarmokkuudesta

  • Henkilö on energinen ja haluaa panostaa työhönsä eikä lannistu vastoinkäymisistä.
  • Henkilö kokee olevansa täynnä energiaa ja että hänellä on voimaa selättää myös eteen tulevat esteet.

2. Omistautumisesta

  • Omistautuminen liittyy työn koettuun merkityksellisyyteen, innostumiseen ja inspiroitumiseen sekä sopivaksi koettuihin haasteisiin.
  • Henkilö kokee käsillä olevan tehtävän merkittäväksi, inspiroivaksi ja vaivan arvoiseksi ja on valmis sitoutumaan siihen.

3. Uppoutumisesta

  • Uppoutuminen tarkoittaa, että työssä aika kuluu huomaamatta.
  • Henkilö kokee syvällistä keskittymistä työtehtävään, jopa siinä määrin että aika ja ympäröivä maailma unohtuvat.
  • Uppotumien kokemista on usein kuvattu myös flow-termillä.

Innostus ja merkityksellinen tekeminen

Kysyin äskettäin ryhmältä ihmisiä, mitkä tilanteet tai asiat he kokivat työssään merkitykselliseksi ja innostaviksi. Ongelmanratkaisu nousi selvästi ykköseksi ja kakkoseksi aikaansaaminen.

Merkityksellisyyden kokeminen yhdistyi tilanteissa, jossa ratkaistiin akuutteja ongelmia yksin tai yhdessä oman tiimin kanssa. Moni kertoi siitä hetkestä, kun jokin uusi ajatus, toisen antama erilainen näkökulma tai näkemys asiasta avasi ongelman ydintä ja mielessä alkoi syntyä uusia oivalluksia ja tapoja ratkaista ongelma.

Innostus syntyi juuri näissä oivalluksen hetkissä. Ongelmaan löydettiin ratkaisu tai ratkaisuehdotuksia, joita myös vietiin käytäntöön. Erään tiimiläisen kiteytys oivaltavasta ongelmanratkaisusta oli: ”Nyt asia on vain toteutusta vailla valmis”.

Moni asia voi kiireen keskellä jäädä vain ajatukseksi ja toteutus jää puolitiehen. Siksi moni nosti aikaansaamisen tärkeäksi. Innostus tukee energisyyttä ja tekemistä. Innostus on myös yhteydessä elämäntyytyväisyyteen.

Mistä voit saada itsellesi 10+-kokemuksia

Innostuksen kokemuksia voi saada monestakin asiasta. Esimerkkinä jaan muutamia omia ja ystävieni oivalluksia ja innostuksen kokemisia. Moni niistä liittyy luontoon, aistimiseen ja kauneuden näkemiseen.

Timo kertoi minulle, kuinka soittaminen tai vain musiikin kuunteleminen pysäyttää ajan kokemisen ja tuntuu siltä, että on itse osa soitinta tai osa musiikkia ja kokemus ympäristöstä syvenee. ”Tämä tunne syntyy yllättäen ja yrittämättä. Kädet liikkuvat kuin itsestään soittimen näppäimillä ja ääni ympärillä resonoi koko kehon kanssa. Musiikki täyttää ympäristön, kehon ja mielen. Lumoava hetki, joka ravitsee ja tuntuu hyvältä.”

Liisa puolestaan kertoi, kuinka vaellusmatkallaan Lapissa hän koki astuvansa taikametsään. Päivä oli ollut pilvinen ja oli satanut vettä. Yllättäen hän näki, kuinka vesipisarat puiden oksien ympärillä alkoivat säihkyä timanttien lailla. Haltioituneena Liisa katseli pisaroiden välkehdintää, hengitti syvään ja painoi kokemuksen mieleensä.

Itse olen ihastellut vastasyntynyttä lapsenlastani. Viaton, pieni ja niin täydellinen rakkauspakkaus. On ihanaa ottaa lapsi syliinsä, ihastella hänen pieniä käsiään ja jalkojaan. Tuntea hänen tuoksunsa ja kuinka valtava rakkauden tunne kaikkea kohtaan täyttää sydämen.

Lisäksi luonto tarjoaa jatkuvasti lumoutumisen kohteita ja kaikki nämä kokemukset lisäävät hyvinvointiamme. Voit katsella kirkasta tähtitaivasta; kuuta, joka luo sillan veden ylle; myrskyävää merta; aaltoja, jotka lyövät rantakallioon; solisevaa puroa…

Kaikki mikä vaikuttaa hyvinvointiimme, vaikuttaa myös vireyteemme. Innostus tuo energiaa eri elämänalueille ja se liitetään usein kutsumuksen ja merkityksellisyyden kokemiseen. Innostus on myös luonteenvahvuuksista eniten yhteydessä onnellisuuteen ja elämäntyytyväisyyteen.

Ja mikä parasta, innostuneena asennoidumme elämään, kuin se olisi seikkailu.

Teila Tanner-Heikkilä on työyhteisön valmentaja, yhdessäluomisen mahdollistaja, Firstbeat Hyvinvointianalyysien asiantuntija ja NLP-trainer, joka työskentelee omassa yrityksessään Valmennus Vuosikellossa. Tanner-Heikkilä on ollut vuosina 2017-2018 yhteistyökumppanina tuotteistamassa Työsuojelurahaston rahoittamaa Tulevaisuuden taitoja yhdessäluomisen otteella -palveluprosessia, jossa mm. kehitettiin tietoisen toimijuuden viisi avainta.

Lisätietoja Tanner-Heikkilästä löydät osoittesta https://valmennusvuosikello.fi/ ja Tietoinen Toimija sivustolta https://tietoinentoimija.fi/.

Lue myös Tanner-Heikkilän edelliset kolumnit Ota oivallusvartti käyttöön, Miten pysyä oman voiman keskuksessa, Irtiotto liskoaivoista ja Ilon ja energian alkujuurilla.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)