Jokainen haluaisi taatusti olla energinen ja jaksaa muutakin kuin työntekoa ettei vapaa-aika mene pelkästään työstä toipumiseen ja valmistautumiseen seuraavaan työpäivään. Olen huomannut, että pienilläkin asioilla voi saada energiatasonsa nousemaan.
Itse tein kesäloman jälkeen elämääni pieniä, mutta vaikuttavia muutoksia. Käyn nimittäin arkisin juoksemassa ja lisäsin lenkkiini muutaman ylämäen ja lisää matkaa. Tällä muutoksella oli vaikutusta kuntooni. Huomasin jaksavani enemmän, mikä oli itselleni suuri ilonaihe. Syksyllä aloitin myös latinofitin, mikä on lisännyt etenkin hyvää mieltä, mutta myös kuntoa. Ja lokakuun alussa ilonaiheet lisääntyivät, kun rajoitukset höllentyivät, pääsimme ystäviemme kanssa jälleen elokuviin. Oli valtava nautinto katsoa yhdessä kauan odotettua Bond-elokuvaa yli kahden vuoden tauon jälkeen. Sain leffasta virtaa moneksi päiväksi.
Onkin tärkeää tehdä vapaa-ajalla juuri sellaisia asioita, joista nauttii. Se tekee elämästä elämisen arvoista. Tämän numeron ajankohtaisartikkeliin haastattelemani Anniina Virtanen kertoo, että omaehtoisuus on meille kaikille tärkeää. Omaehtoisuus tarkoittaa, että voimme itse vaikuttaa siihen, mitä teemme vapaa-ajalla ja että elämme itsemme näköistä elämää. Ja koska itselle tärkeät asiat tuovat energiaa, niistä kannattaa pitää tiukasti kiinni!
Ajankohtaisartikkelissa käsittelemme psykologista palautumista. Työstä palautuminen on tärkeää, sillä muuten kuormittuminen voi pikkuhiljaa kasaantua ja johtaa uupumiseen, psykologi Anniina Virtanen sanoo lehtemme haastattelussa. Keinoja palautumiseen on onneksi monia. Artikkelissa esittelemme kuusi palautumiskokemusta, joista jokainen voi poimia itseään puhuttelevat osa-alueet. Jutun lopussa annamme myös vinkkejä työpäivän aikana palautumiseen.
Coaching-blogissa Anniina Hukari pohtii uupumista. Kun asioihin tarttuminen tuntuu haastavalta, huomaa epäilevänsä osaamistaan tai tuntee jatkuvaa tarvetta vetäytyä yksinoloon, on aika pysähtyä kuulostelemaan kehoaan ja mieltään ja pohtia omaa vointiaan rehellisesti, Hukari kehottaa kolumnissaan.
Tasapainon avaimet -blogissa Carita Nyberg käsittelee työpaikan ilmapiiriä. Vaikka johtaminen vaikuttaa vahvasti ilmapiiriin, on jokainen omalta osaltaan vastuussa työpaikan ilmapiiristä. Kolumnissaan Nyberg tarkastelee ilmapiiriä heikentäviä tekijöitä ja antaa vinkkejä siihen, mitä itse kukin voi tehdä ilmapiirin hyväksi.
Johtajuuden ytimessä -blogissa Jaana Pullinen keskittyy minimalismiin työelämässä. Organisaatioiden johtamisessa on paljon potentiaalia minimalismin perusajatusten hyödyntämisessä ja tätä kautta kestävämmän työelämän rakentamisessa, Pullinen toteaa kirjoituksessaan.
Work goes happy -blogissa Jyri Kansikas pohtii työelämän uutta normaalia. Uusi normaali ei vain tule jostain valmiiksi paketoituna, vaan se rakennetaan yhdessä. Jos uusi normaali rakentuisi vahvuuksien kivijalalle, se tarkoittaisi sitä, että jokainen pääsisi käyttämään parhaiten omia vahvuuksiaan, Kansikas sanoo kolumnissaan.
Elämä järjestykseen -blogissa Mikko Pahkasalo tarkastelee vaikuttamista ja vuorovaikutustaitoja, jotka ovat useille meistä haasteellisia. Monilla ihmisillä on kykyjä ja ominaisuuksia, jotka voisivat tehdä heistä menestyneen, mutta heiltä puuttuu tämä yksi tärkeä taito – kyky vaikuttaa toisiin, Pahkasalo toteaa kolumnissaan.
Coaching-blogin toisessa kirjoituksessa Johanna Laitila innostaa pohtimaan omaa osaamistaan. Itsetuntemus, omien vahvuuksien ja osaamisen tunnistaminen lisäävät itsetuntoa ja kyvykkyyden tunnetta työssä. Kolumnissaan Laitila antaa vinkkejä oman osaamisen ja vahvuuksien näkyväksi tekemiseen.
Hyvinvointi-blogissa Kaija Solana antaa vinkkejä voimaantumiseen. Tämä aika kutsuu tiedostamaan oman voimamme tarpeellisuuden, ymmärtämään omat vaikutusmahdollisuutemme ja etenkin ottamaan vastuun itsestämme ja tekemään jotain itsemme eteen, Solana muistuttaa kolumnissaan.
Kirjablogissa arvioimme ajankohtaisartikkelin teemaan liittyvän Anniina Virtasen Psykologinen palautuminen -kirjan.
Viime sunnuntaina päättyi elo-syyskuun kyselymme, jossa tiedustelimme, työskennelläänkö työpaikallasi syksyllä etänä, läsnä vai hybridimallilla ja mikä näistä malleista on sinulle mieluisin. Saimme yli 80 vastausta. Hybridimalli nousi kyselyn ehdottomaksi suosikiksi! 42 prosenttia vastaajista kertoi työpaikkansa aloittavan hybridimallin käytön ja vielä useampi toivoi sitä myös omalle työpaikalleen. Vastaajista 31 prosenttia kertoi jatkavansa etätyöskentelyä ja 27 prosenttia siirtyvänsä läsnätyöskentelyyn. Kyselyn arvonnan palkinnon, Alma Talentin kustantaman, Anu Kuistialan kirjoittaman Tähtitaidot – 8 askelta menestykseen -kirjan voitti Pauliina Hannula Jyväskylästä. Onnittelut Pauliinalle ja kiitokset kaikille osallistujille!
Seuraavat artikkelit julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona 20. lokakuuta.
Energistä työpäivää!
Marja Kasanen
päätoimittaja
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/