Työpaikoilla ollaan jälleen uudessa tilanteessa, kun etätyösuositus päättyi äskettäin. Moni meistä palaa toimistolle, vaikkakin vallitseva trendi asiantuntijatyössä tuntuu olevan hybridimalli.
Puolentoista vuoden tauon jälkeen on ihanaa nähdä ihmisiä kasvotusten. Itse olen tottunut etätyöhön, sillä yrittäjänä työskentelen kotitoimistosta käsin ja hoidan yhteyksiä paljon sähköpostitse ja puhelimitse. Mutta nyt, kun ihmisiä voi jälleen tavata, on fiilis huikea. On aivan eri asia tavata esimerkiksi haastateltava livenä kuin puhelimessa. Kun näkee toisen silmät, ilmeet ja eleet, syntyy aivan toisenlainen yhteys. Tai kun saa palaveerata kasvotusten kolumnistin kanssa, syntyy ideoitakin ihan toiseen tahtiin.
Kuten kohtaamisista tähän numeroon kirjoittanut Jaanan Hautala sanoo, jokainen meistä kaipaa yhteyttä toisiin ja olemme ihmisinä riippuvaisia tästä yhteydestä. Kun koemme tulevamme kuulluksi ja nähdyksi, ihmeitä alkaa tapahtua. Tuodaan siis työpaikalle mukaan toisten arvostaminen ja aletaan rakentaa entistä parempaa uutta normaalia!
Aiheesta voit lukea lisää Coaching-blogista, jossa Jaana Hautala pohtii hybridityötä ja toimistolle paluuta. Kun kohtaamme jälleen työpaikalla, on oiva hetki arvioida uudelleen toimintatapoja ja pelisääntöjä ja tuunata niitä paremmiksi. Nyt opitaan paljon yhdessä tekemisen kautta, jolloin kaikki lähtee liikkeelle toisen kohtaamisen taidoista, Hautala sanoo kolumnissaan.
Kiire hallintaan -blogissa Teila Tanner-Heikkilä käsittelee innostusta. Innostus tuo energiaa eri elämänalueille ja se liitetään usein kutsumuksen ja merkityksellisyyden kokemiseen. Parhaimmillaan innostus onkin eteenpäin vievä voima niin työssä kuin elämässä, Tanner-Heikkilä toteaa kirjoituksessaan.
Uusille urille -blogissa Riikka Pajunen paljastaa täydellisen hissipuheen kaavan, jota voi käyttää niin työnhaussa kuin soveltaen kaikessa myyntityössä.
Coaching-blogin toisessa kirjoituksessa Mari Lämsä tarkastelee asiantuntijuutta. Parhaimmillaan työyhteisöt rakentuvat kollektiivisesta asiantuntijuudesta, jossa ihmisten erilaiset osaamisalueet täydentävät toisiaan. Jotta kollektiivinen asiantuntemus pääsisi loistamaan, tarvitaan avoimuutta, vastavuoroisuutta ja luottamusta, Lämsä muistuttaa kolumnissaan.
Sana hallussa -blogissa Tuija Metsäaho käsittelee kehotusten, kieltojen ja muistutusten laatimista. Kiellot ja kehoitukset ovat osa kielenkäyttöä, eikä niitä tarvitse karttaa. Kannattaa kuitenkin miettiä, millä sävyllä ja missä muodossa ne esittää, jotta saa viestinsä paremmin perille, Metsäaho toteaa kirjoituksessaan.
Hyvinvointi-blogissa Tiina Latikka kertoo omakohtaisia kokemuksiaan sielun ruoan – naurun, ilon, keveyden ja läsnäolon – tankkauksesta. Uudenlaisia ilon pisaroita voi löytää taidenäyttelystä, meditaatiosta, rentoutustunnilta sekä kaikista sellaisista asioista, jotka kutsuvat meitä, Latikka sanoo kolumnissaan.
Seuraavat artikkelit julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona 3. marraskuuta.
Iloista työpäivää!
Marja Kasanen
päätoimittaja
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/