VIERAILIJA

Mainos
TEKSTI LAURA SUNDELL KUVA JONNE SUNDELL | 22.9.2021 | KOLLEGA.FI
Työarjen helmiä ja timantteja

Millaista fiilistä tavoittelet töissä? Mikä saa sinut syttymään? Miten vahvistat motivoivaa työkulttuuria?

Laura Sundell on business coach, jolle coachaus on sydämenasia ja keino tukea ihmisten kehittymistä ja hyvinvointia työelämässä.

Minulle työarjen helmiä ovat olleet hetket, joissa olen tuntenut oloni levolliseksi ja innostuneeksi. Levolliseksi, koska uskon hyvään lopputulokseen, vaikka ideat vielä sinkoilisivatkin ja suunnitelmat olisivat levällään. Levolliseksi myös siksi, että voin olla oma itseni ja arvostettu juuri sellaisena kuin olen – vahvuuksineni ja haavoittuvaisuuksineni, ilman pelkoa joutua nolatuksi. Ja innostuneeksi, koska pääsen edistämään jotain uutta ja kiinnostavaa joko itse tai toista tukien.

Olen saanut kokea runsaasti työelämän helmihetkiä vuosien varrella. Toisaalta olen oppinut myös sellaisesta yhdessätekemisestä, joka sakkaa, ahdistaa, tuntuu turhauttavalta eikä motivoi.

Motivaatiolla hyvinvointia ja kasvua

Työkulttuurit, joissa ihmisten sisäistä motivoitumista vaalitaan, voittavat sekä hyvinvoinnin että tulosten näkökulmasta. Itseohjautuvuusteorian mukaan motivoidumme sisäisesti, kun kolme psykologista perustarvetta täyttyvät. Nämä perustarpeet ovat omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys.

Siinä missä ulkoinen motivaatio viriää palkkion tavoittelusta tai rangaistuksen välttelystä, sisäisesti motivoituessamme innostumme tekemisestä itsestään. Ja tutkimusten mukaan sisäinen motivoituminen vahvistaa sekä päivittäistä ja pitkäkestoista hyvinvointiamme että kasvua ja kehitystä – myös työelämässä.

Lukuisat asiat vaikuttavat psykologisten perustarpeiden kokemuksiin työpaikalla. Käsittelen seuraavassa kahta näkökulmaa, joita pidän merkityksellisinä ja joita jokaisen meistä on mahdollista kehittää. Ne ovat vuorovaikutus ja itsetuntemus.

Vuorovaikuta hyvää energiaa

Vuorovaikutus kollegan tai pomon kanssa voi antaa tai kuluttaa energiaa. Sekä asenteella että sisällöllä on väliä. Valmentava vuorovaikutus on yksi hyvä keino vahvistaa toisen sisäistä motivaatiota ja positiivista energiaa.

Valmentavassa vuorovaikutuksessa toisen arvostaminen – keskittyminen, kuuntelu ja aito kiinnostus – rakentaa vahvan perustuksen ja hellii kokemusta yhteisöllisyydestä ja yhteenkuuluvuudesta.

Coachaavassa, valmentavassa keskustelussa tavoitteena on auttaa toista löytämään keinot ja voimavarat saavuttaa tavoitteensa. Vuorovaikutuksessa ollaan keskustelukumppania varten. Tukemassa hänen pystyvyysuskoaan ja kykyään omaehtoisiin ratkaisuihin. Käytännössä tämä tapahtuu muun muassa kysymällä kysymyksiä, jotka laajentavat tai syventävät toisen ajattelua ja saavat hänet oivaltamaan omia voimavarojaan ja mahdollisuuksiaan edetä kohti tavoitettaan. Yhden henkilön sijaan coachattavana voi olla yhtä hyvin esimerkiksi tiimi tavoitteineen ja kehitystarpeineen.

Valmentavan johtamisen merkitys kasvaa entisestään tulevaisuuden työelämässä. Valmentava ote ei kuitenkaan ole ainoastaan johdon tai esihenkilöiden työkalu. Jokainen voi sen avulla tukea arjessa kollegoiden tai tiimiläisten sisäistä motivaatiota, hyvinvointia ja kehitystä.

Erilaisuudesta hioutuu timanttinen tiimi

Väitän, että persoonallisuusanalyysien parhaita anteja on ihmisten erilaisuuteen havahtuminen. Yksi on elementissään porukalla ideoitaessa, toinen puolestaan haluaa keskittyä itsekseen. Yksi vaihtaa joustavasti aiheesta toiseen ja käsittelee asioita rinnakkain, toiselle taas on tärkeää fokusoitua yhteen asiakokonaisuuteen kerrallaan. Yhdelle on luontaista haastaa, toiselle sen sijaan sovitella ja mukautua.

Omien ja tiimikavereiden luontaisten toimintatapojen ja vahvuuksien tunnistaminen kehittää paitsi itsetuntemusta, myös ymmärrystä muista. Kun oivaltaa erilaisuuden, pystyy suhtautumaan kummalliseltakin tuntuviin reagointi- tai toimintatyyleihin rakentavammin. Ymmärrys saattaa yllättäen muuttaa jopa ärsytyksen arvostukseksi.

Tiimiläisten erilaisuus on arvokasta nähdä voimavarana, joka kannattaa hyödyntää. Kun ihminen saa toimia luontaisilla vahvuusalueillaan, hän on parhaimmillaan ja saa tekemisestä energiaa. Luontaisia toimintatapoja vastaan toimiminen taas tuntuu kuluttavalta ja voi uuvuttaa. Kun tiimiläiset tuntevat itsensä ja toisensa, voidaan luontaisia vahvuuksia hyödyntää myös esimerkiksi työnjaossa. Parhaimmillaan omaehtoisuuden, kyvykkyyden ja yhteisöllisyyden kokemukset vahvistuvat. Motivoitunut tiimi on timanttinen, tuloksellinen – ja voi hyvin.

Laura Sundell on sertifioitu business coach ja valmentaja, joka tukee ihmisten kehittymistä, hyvinvointia ja tuloksia coachauksen ja valmentavan työkulttuurin vahvistamisen avulla. Sundell on koulutukseltaan diplomi-insinööri sekä ammatillinen opettaja ja hänellä on monipuolinen kokemus esihenkilö-, projektipäällikkö-, asiantuntija- ja koulutustehtävistä. Sundell työskentelee omassa yrityksessään Laura Sundell Coaching, joka tarjoaa yksilö-, ryhmä- ja tiimicoachauspalveluja organisaatioille.

Lisätietoa Laura Sundellista löydät osoitteesta www.laurasundell.fi ja Laura Sundell | LinkedIn

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Kaipaatko tukea itsesi tai muiden johtamiseen, esihenkilö tai projektipäällikkö?

Kaipaatko uusia näkökulmia? Tökkiikö tiimisi toiminta? Tahdotko vahvistaa valmentavan johtamisen taitojasi?

Osallistu esihenkilöille ja projektipäälliköille tarkoitettuihin etäcoachausryhmiin, jossa saat yksilöcoachausta ryhmässä.

Ryhmässä (jossa max 6 henkilöä)

  • saat coachausta omissa tavoitteissasi
  • pääset sparraamaan muita
  • kehityt valmentavan johtamisen taidoissa.

Lähde mukaan innostavalle kehittymismatkalle! Ryhmiä myös uusille esihenkilöille ja projektipäälliköille.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.laurasundell.fi/ryhmat/

Laura Sundell, sertifoitu business coach, DI

laura@laurasundell.fi  +358 45 657 9608

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)