PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA RIITTA SUPPERI | 8.9.2021 | KOLLEGA.FI
Kuuntele itseäsi

Jokainen meistä varmasti tietää, mikä on itselle hyväksi. Hyvin usein teemme kuitenkin jotain aivan muuta. Koemme, että on pakko tehdä tiettyjä asioita – joskus tavan vuoksi, joskus ympäristön vaatimuksesta. Hukkaamme usein omia voimavarojamme toisten odotusten vuoksi.

Ennemminkin kannattaisi kuunnella itseään ja alkaa tehdä enemmän niitä asioita, jotka tekevät hyvää ja joista nauttii. Ne voivat olla pieniäkin asioita. Itselleni musiikki on aina ollut tärkeä mielialan kohottaja. Esimerkiksi viime viikolla otin suurella riemulla vastaan uutisen Abban uudesta tulemisesta ja kuuntelin nupit kaakossa uusia upeita biisejä. Tällä viikolla aloitin myös aivan uuden harrastuksen latinofitin, jossa tanssitaan monimutkaisia kuvioita latinomusiikin tahdissa. Kaikki tämä tekee itselleni hyvää ja saa niin mielialani kuin kunnonkin kohoamaan. Haluan tietoisesti keskittyä hyviin asioihin. Ympärillä voi tapahtua kaikenlaista, mutta kun fokus on omaa hyvinvointia rakentavissa asioissa, maailmakin näyttää hieman paremmalta. Tässäkin numerossa on myös monta juttua, joista voi ammentaa itselleen voimia, idoita ja hyvää mieltä – näin teen itsekin.

Henkilökuvassa esittelemme Sari Takalan, joka työskentelee johtajana Danske Bankissa. Jo pienestä pitäen Takala halusi pankkialalle, sillä hänen esikuvanaan toiminut tätinsä työskenteli Okopankissa. Ura alkoikin OP pankissa ja jatkui myöhemmin Danske Bankissa, jossa tehtävät vaihtuivat nopeassa tahdissa vaativampiin. Tätä nykyä Danske Bankin asiantuntijakeskusta johtavalla Takalalla riittää kiirettä, mutta perhe ja liikuntaa vaativa koira pitävät elämän hyvässä tasapainossa.

Coaching-blogissa Jaana Hautala käsittelee kehon ja mielen yhteyttä. Keho-mieli-yhteydessä on valtava voimavara, jota emme välttämättä aina tiedosta. Hyvinvoinnin kannalta onkin tärkeää pohtia kehon vaikutusta mieleen sekä oppia kuulemaan omaa kehoa ja sen viestejä, Hautala sanoo kolumnissaan.

Johtajuuden ytimessä -blogissa Anna-Maija Kuosmanen tarkastelee itseohjautuvuutta ja sen johtamista. Ihmiset ovat mukana ja sitoutuvat vain, jos näkevät toisessa jotain arvokasta ja jotain, johon haluavat samaistua. Johtajalta tämä vaatii esimerkin näyttämistä ja arvojen näkymistä konkreettisesti, Kuosmanen toteaa kolumnissaan.

Elämä järjestykseen -blogissa Heli Tuulenmäki keskittyy itsensä johtamisen taitoon, joka on yksi keskeisimpiä työelämätaitoja. Työ vie helposti mennessään, ellemme pidä hyvinvoinnistamme huolta. Kyse onkin usein uuden, paremman tavan oppimisesta, mikä voi olla vaikkapa jaloittelutauon ottaminen etäpalaverissa, Tuulenmäki toteaa kolumnissaan.

Hyvinvointi-blogissa Tiina Latikka pohtii unelmoinnin tärkeyttä. Tarvitsemme unelmia, joiden eteen ponnistella, ja uskoa hyvään tulevaisuuteen. Mitä, jos alkaisimme haaveilla monesta unelmasta yhtä aikaa, unelmathan voivat toteutua, kun aika on oikea, Latikka ehdottaa kolumnissaan.

Vierailija-blogissa Emma Mattsson pureutuu kehityskeskusteluihin. Aidosti hyödyllinen ja strategisesti tulevaisuuteen tähtäävä keskustelu on dialoginen kehityskeskustelu. Onnistunut keskustelu vaatii esimieheltä läsnäoloa, vastavuoroisuutta ja luottamusta, Mattsson sanoo kolumnissaan.

Seuraavat artikkelit julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona 22. syyskuuta.

Hyvää työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)