KIRJABLOGI

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN | 11.8.2021 | KOLLEGA.FI
Työkirja mielen taitojen oppimiseen

Työelämän muutoksessa ja elämässä yleensäkin mielen taidoista ja henkisestä kyvykkyydestä on tullut entistäkin tärkeämpää. Se, joka hallitsee ne, on oman elämänsä taikuri. Jokaisen on mahdollista opetella ja kehittää omia mielen taitojaan ja hyvä apuväline siihen on Anu Kuistialan kirjoittama Tähtitaidot – 8 askelta menestykseen -kirja.

Yhdellä ajatuksella voi olla hämmästyttävä voima, kun sen kohdistaa oikein. Mielemme kuitenkin kertoo tarinoita, eikä helposti taivu tahtoomme. Jos aikoo opetella mielen taitoja, joutuu kohtaamaan pahimman vastustajansa: itsensä.

Omien ajattelutapojen huomaaminen ja muuttaminen on kaiken ydin. Keskeistä on nähdä oman mielensä tarinat eli rajoittavat uskomukset ja ajatusmallit, joihin perehdytään kirjan alussa oivallisesti. Mielessämme käymme jatkuvaa sisäistä vuoropuhelua. Mieli uskoo kaiken, minkä sille toistuvasti kerromme. Jos alitajuisesti vähättelemme itseämme vuodesta toiseen, siitä tulee automaattinen uskomus, joka ohjaa kaikkea tekemistämme. Sisäisen puheen sävyllä onkin ratkaiseva merkitys hyvinvointiimme. Muutoksen voimme tehdä vain itse. Asioita alkaa tapahtua, kun teemme niiden eteen töitä.

Kirjan toisessa luvussa syvennytään itseluottamuksen rakentamiseen. Vahva itseluottamus syntyy, kun on sinut itsensä kanssa ja tunnistaa ajatusmallinsa ja osaa ilmaista tunteensa. Epävarmuus syntyy usein torjutuksi tulemisen pelosta. Jokainen meistä kaipaa tulla hyväksytyksi ja kuulua joukkoon. Nämä kaksi asiaa – torjunta ja hyväksyntä – näyttelevät suurta roolia koko ajan. Siksi onkin tärkeää vahvistaa itsetuntoaan eli tuntemusta siitä, että on arvokas ja hyväksytty juuri sellaisena kuin on. Kun itsetunto on vahva, ymmärtää ja kestää sen, että ulkoisesta arvostelusta huolimatta on sisäisesti arvokas.

Perustan rakentamisen jälkeen kirjassa opetellaan asettamaan sopivan haastavia tavoitteita, parannetaan vuorovaikutustaitoja ja kehitetään strategista ajattelua. Erityisen kiinnostava onkin luku strategisen pelisilmän kehittämisestä. Turhan moni pitää aihetta tylsänä yritysjargonina, vaikka kyse on fiksusta itsensä johtamisesta. Tavoitteelliset ihmiset tekevät suunnitelmia ja menestyvät. Jokainen pystyy tekemään itselleen strategian eli henkilökohtaisen toimintasuunnitelman ja kirjasta siihen saa hyviä vinkkejä.

Kirjan loppupuolella keskitytään tunteiden kuuntelemiseen, luovuuden ja intuition lisäämiseen sekä stressinhallintaan ja resilienssin kasvattamiseen. Jokaiseen lukuun liittyy herätteleviä kysymyksiä ja ohjeita kykyjen kehittämiseen. Kirjan lopussa on myös ansiokas lähdeluettelo, josta saa vinkkejä inspiroivien kirjojen lukemiseen ja omien kiinnostuskohteidensa syventämiseen.

Tähtitaidot-kirja on oivalluttava ja innostava apuväline oman itsetuntemuksen syventämiseen ja työelämässä keskeisten mielen taitojen kehittämiseen. Kirja sopii etenkin työelämässä toimiville sekä itsensä johtamisesta ja kehittämisestä kiinnostuneille.

Kirjan nimi
Tekijä
Kustantaja
Painovuosi
Sivumäärä
Hinta
Tähtitaidot
Anu Kuistiala
Alma Talent
2021
231 sivua
43 euroa

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)