Ihana kesäloma on jo takana ja työt ovat alkaneet ainakin omalta osaltani vauhdikkaasti. Olen nauttinut valtavasti auringosta ja lämmöstä, jota täällä kotimaassa piisasi kuin ulkomailla ikään. Pelasin golfia sydämeni kyllyydestä ja nukuin loman aikana paljon ja hyvin. Sain ladattua akkuni.
Kun työt toista viikkoa sitten alkoivat, huomasin, miten helppoa on solahtaa työmoodiin ja liialliseen tekemiseen, joka vie helposti kaikki mehut. Loman jälkeen havahduin omiin työskentelytapoihini ja huomasin, että niissä oli parantamisen varaa. Olen nimittäin tehnyt töitä usein iltamyöhään. Nyt olenkin laittanut aikarajat työnteon päättämiseksi iltaisin – se on tosin vaikeaa, sillä olen iltavirkku. (Poikkeuksia tästä sallin itselleni, mutta pidän huolta, että ne todella jäävät poikkeuksiksi.) Ja päästäkseni irti työmoodista illan päätteeksi, olen alkanut seurata hyväntuulisia sarjoja. Tämä on toiminut omalla kohdallani. Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että omasta hyvinvoinnistaan kannattaa pitää erityistä huolta, sillä kukaan ei tee sitä puolestamme! Ja samalla voi elämästäkin tulla kepeämpää.
Ajankohtaisartikkelissa perehdymme menestymiseen ja mielen taitoihin. Menestyminen ei näet ole sattuman kauppaa, vaan siihen tarvitaan kykyä hallita ja käyttää mielen voimaa. Näitä mielen taitoja ovat muun muassa rajoittavista uskomuksista vapautuminen, itseluottamuksen vahvistaminen, tavoitteiden asettaminen sekä strategisen ajattelun kehittäminen, Anu Kuistiala kertoo lehtemme haastattelussa. Kaikkia näitä taitoja jokaisen on mahdollista kehittää ja siihen Kuistiala antaa artikkelissa hyviä vinkkejä.
Henkilökuvassa esittelemme Jaana Pullisen, jolle HR-tehtävät ovat intohimo. Aiemmin monessa eri yrityksissä alan tehtävissä toiminut Pullinen siirtyi kesällä yrittäjäksi ja nauttii saadessaan tehdä erilaisia HR-projekteja kasvaville yrityksille. Yrittäjyyden myötä Pullinen on päässyt rakentamaan omannäköistä elämää, johon sisältyy työn lisäksi perhe ja myös omaa vapaa-aikaa.
Coaching-blogissa Katja Kokko pohtii loman antia ja lomanjälkeistä elämää. Hyvä loma on se tekijä, josta täytettynä palaamme hyvään arkeen. Ja hyvän loman aikana on parhaassa tapauksessa valjennut, miten hyvää arkea voisi tästä jatkaa, Kokko sanoo kolumnissan.
Johtajuuden ytimessä -blogissa aloittaa uusi kolumnistimme Jaana Pullinen, joka esitellään myös Henkilökuvassa. Kolumnissaan Pullinen kertoo coachingin hyödyistä ja mahdollisuuksista työelämässä.
Work goes happy -blogissa Jyri Kansikas pohtii työelämän vitsauksia kiirettä, kontrollointia ja keskeytyksiä, ja kehottaa meitä siirtymään uuden ajan mahdollistavaan, muovautuvaan ja monimuotoiseen työelämään.
Elämä järjestykseen -blogissa Mikko Pahkasalo keskittyy läsnäolon tärkeyttä. Ilman kykyä olla läsnä, olemme sokeita omille ajatuksillemme, tunteillemme ja käyttäytymisellemme. Jos haluamme muuttaa elämäämme, se tapahtuu läsnäolon avulla, Pahkasalo sanoo kolumnissaan.
Hyvinvointi-blogissa Erja Järvelä kertoo, miltä vakituisen työpaikan jättäminen aikoinaan tuntui ja mihin se johti. Irtisanominen on aina shokki, mutta toivottomastakin tilanteesta selviää, kun uskaltaa antaa itselleen aikaa miettiä, mitä elämässä haluaa tehdä, Järvelä kannustaa kolumnissaan.
Vierailija-blogissa Auli Hedman pohtii hyvää elämää ja ajan rajallisuutta. Elämäänsä ei kannata tuhlata jonninjoutavuuksiin tai juosta niin lujaa, että kaikki menee ohi. On hyvä muistaa, että olemme aina vapaita vaihtamaan suuntaa, sillä elämä on omissa käsissämme, Hedman sanoo kolumnissan.
Kirjablogissa arvioimme ajankohtaisartikkelin aiheeseen liittyvän Anu Kuistialan Tähtitaidot- kirjan.
Sunnuntaina päättyi kyselymme, jossa tiedustelimme, millä keinoilla lataudut ja palaudut kesälomalla. Saimme yli 70 vastausta. Valtaosa vastaajista piti mökkeilyä, uimista, luonnossa liikkumista, maiseman vaihtamista ja nukkumista parhaimpina latautumiskeinoina. Kyselyn arvonnan palkinnon, Rita Ahvenniemen Mental Training -kirjan, voitti Riitta Rauhanen Tampereelta. Onnittelut Riitalle ja kiitokset kaikille osallistujille!
Seuraavat artikkelit julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona 25. elokuuta.
Energistä työpäivää!
Marja Kasanen
päätoimittaja
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/