Lomilta palattua on aika miettiä, miten saa arjen jälleen rullaamaan. Omassa arjessani yhdistän työn, perheen, opintoni ja harrastukseni ultratriathlonin. Vaikka tekemistä on paljon, ennakointi ja suunnittelu ovat ne keinot, joilla asiat saa sujumaan.

Jos arki on vain yhtä sinkoilua ja tulipalojen sammuttamista, voi elämä olla hyvin kuormittavaa. Sen sijaan kun arki on suunniteltu, jää aikaa myös vain olla. Itse teen viikonloppuna seuraavan viikon lukujärjestyksen itselleni. Se sisältää niin lapsia koskevat asiat, treenit, luennot, ystävät ja vaikka mökille menon viikonloppuna. Näin joka päivän ohjelmarunko on selkeä. Pakkaan seuraavan päivän treenikassin illalla jo valmiiksi. Treeniin lähtö on silloin selkeää eikä aikaa mene pyörimiseen tai tavaroiden etsimiseen.
Myös työvaatteet laitan valmiiksi aamuksi. Jo ennen työpäivän alkua olen miettinyt etukäteen, mitä päivän aikana on hyvä saada aikaan. Laajempi vuosi- ja kausisuunnittelu ovat osa arkeani myös töissä. Yllätyksiä tulee tietysti välillä, mutta selkeällä suunnittelulla on mahdollisuus päästä töistä kotiin silloin kun on ajatellut. Eikä joka toinen työpäivä veny perheen tai oman hyvinvoinnin kustannuksella.
Rutiineja ja priorisointia
Nukutko tarpeeksi? Syötkö säännöllisesti ja terveellisesti? Teetkö liikaa asioita vai onko elämässäsi selkeyttä? Teetkö asioita, jotka ovat sinulle merkityksellisiä vai onko mukana myös sellaista, joista vuosit luopua?
Arkeen auttaa, kun tiedät mitä syöt ja mietit useamman päivän ruokalistat etukäteen. Näin on myös helpompi syödä ravitsevasti. Vaikka rutiinit sisältyisivät jokapäiväiseen arkeesi ei se tarkoita, ettei päivään mahtuisi myös mukavia ja yllättäviä hetkiä.
Pohdi myös, mitkä ovat ne arjen asiat, jotka on pakko tehdä ja mitkä puolestaan ne tärkeät asiat, jotka haluat tehdä, vaikka ei olisi pakko. Kun omille tavoitteille löytyy tarpeeksi vahva sisäinen motivaatio, löytyy myös aikaa ja tahtoa saada ne mahtumaan omaan elämään.
Päivän isot ja pienet helmihetket
Yritän joka päivä miettiä mikä on sen päivän helmihetki, arjen pienien ihanuuksien lisäksi. Eräänä päivänä tuo helmi oli, kun sain ulkomaalaiselta naisultrajuoksijalta kauniin kiitosviestin motivoinnista ja esimerkin näyttämisestä kisasuorituksessa, jonka pohjalta hän uskalsi myös tarttua haasteeseen. Kiitos tuntui sydäntä koskettavalta ja oli palkitsevaa, kun oli onnistunut innostamaan toista ihmistä.
Rentouttavista hetkistä kannattaa nauttia joka päivä. Aina on sen verran aikaa, että ehtii loikoilla riippukeinussa, lukea kirjaa, opetella jotain uutta, hymyillä, nauttia lähiluonnosta tai vain ihmetellä ohileijuvia pilviä.

Nuppu Hepo-oja työskentelee julkisen hallinnon, EU-projektien ja työturvallisuuden parissa ja opiskelee sport business MBA-tutkintoa sekä harrastaa ultratriathlonia.
Lisätietoja Nuppu Hepo-ojasta osoitteessa IG nuppuo ja https://www.linkedin.com/in/nuppuhepooja/.
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/