Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Mennyt koronavuosi oli minulle monin paikoin tylsä. Teen töitä kotona ja aikuiset lapseni ovat jo lentäneet pesästä. Rauhaa piisaa ja aika käy välillä pitkäksi. Tiedän että tämä on murheista pienin, kun ihmisiä ympärillä sairastuu ja toiset ovat aivan uupuneita työkuormansa alla. Tylsistymisessä on onneksi se hyvä puoli, että silloin voi syntyä uusia ideoita.

Olen lukenut paljon. Ja surffannut netissä ja somessa. Jälkimmäinen on tarjonnut paljon ajanvietettä, kun on tuntunut, että ei ole mitään tekemistä. Rajoitukset pitivät kulttuuripaikat ja ravintolat kiinni, eikä oikein kotiinkaan sopinut ketään pyytää.

Somessa sitä vastoin ei ollut rajoituksia. Minulla on käytössä neljä somekanavaa: Facebook, Twitter, LinkedIn ja Instagram. Näissä minulla on omat henkilökohtaiset tilit ja lisäksi hallinnoin erään yhdistyksen Twitter-tiliä. Blogillani on yrityssivu Facebookissa ja tili Instagramissa. Yhteensä siis seitsemän tiliä.

Facebook oli ensimmäinen sosiaalisen median kanava, johon tein profiilin. Silloin oli muistaakseni vuosi 2009. Olin alkuun aika hämmentynyt, miten siellä pitää toimia. Pian huomasin, että tämähän on kiva tapa pitää yhteyttä ihmisiin. Tuohon aikaan paheksuttiin niitä, jotka kertoivat liikaa omasta elämästään ja toivottivat hyvät huomenet joka aamu. Nykyään algoritmit tarjoavat eniten niiden kavereiden päivityksiä, joista olen tykännyt tai joihin olen reagoinut. Jää ne turhat höpinät vähemmälle.

Tukea ja kannustusta

Seuraava somekanavani, johon avasin tilin, oli LinkedIn. Olin koko ajan tiennyt, että siellä pitää olla, mutta siirtänyt tilin avaamista kerta toisensa jälkeen. Minulla oli ansioluettelo ja työhistoria päivitettynä, joten ei tarvinnut kuin kopioida ne Linkkariin. Silti lykkäsin päätöstä pitkään. Saattaa olla, että vierastin ammatillista julkista näkyvyyttä ja verkostoitumista. Esittelytekstin parissa vietin paljon aikaa.

Mutta kun pääsin alkuun, niin alkoihan se sujua. Vierähti kyllä tovi ennen kuin aloin itse julkaista kanavassa mitään. Muistin avata LinkedInin ehkä kaksi kertaa viikossa ja selata nopeasti läpi ja todeta, että mitä hyötyä tästä minulle on. Etenkin kun olin palkkatyössä, enkä hakenut aktiivisesti töitä, Linkkari tuntui tarpeettomalta. Nyt kevytyrittäjänä se on paljon hyödyllisempi ja olen oppinut poimimaan sieltä kiinnostavaa tietoa.

Linkkari on kanavana siinä mielessä mukava, että ihmiset tukevat siellä toinen toisiaan. Ainakin minulla on kokemus, että kanavassa osataan käyttäytyä, ollaan kohteliaita ja tuetaan kaveria työnhaussa ja oman osaamisen esiin tuomisessa. Siitä minä pidän. Olen myös huomannut, että jos jaan blogikirjoituksiani, saan niihin aina myönteistä palautetta ja keskusteluakin syntyy. Vastavuoroisesti on tietenkin itse hyvä osallistua keskusteluihin. Myönnän kyllä, että tämä kanava ei vieläkään vedä ihan vastustamattomasti puoleensa.

Yhteiskunnallista keskustelua tuutin täydeltä

Sitä vastoin Twitteristä on muodostunut minulle kiinnostava paikka. Sinnekin liityin vähän vastentahtoisesti kesällä 2015, kun tein viestintää ja ajattelin, että täytyyhän viestijän olla Twitterissä. Seurattavia oli helppo haalia, mutta omat seuraajat lisääntyivät hitaasti. Otin heti taktiikaksi sen, että käyn tykkäämässä muiden tviiteistä ja uudelleentviittaamassa. Hyvin hitaasti aloitan tviitata itse. Ensin yhden tviitin viikkovauhdilla ja nykyään vähän useammin.

Twitter on aivan mainio paikka saada yhteiskunnallista tietoa. Jos esimerkiksi telkkarissa käydään poliittista väittelyä, Twitterissä käydään varjokeskustelua ja kommentointi on vilkasta. Tätä tykkään seurata. Twitterissä on myös nerokkaita kielenkäyttäjiä ja nokkelia tviittaajia. Siellä hersyy nauru mutta myös nokittelu ja piikittely. Meno on välillä sen verran kiivasta, että ei tahdo pysyä mukana. Uusimmat ajankohtaiset käänteet tarkistan aina Twitteristä.

Kaunista katseltavaa ja kirjoitusharjoitusta

Pahnanpohjimmainen omassa somerepertuaarissani on Instagram. Sinnekin liittymistä siirsin pitkään. Siellä ei pärjää pelkällä tekstillä ja epäilin, osaanko ottaa riittävän hyviä ja kiinnostavia kuvia. Minulla on myös aika korkea kynnys jakaa tietoa omasta elämästäni. On paljon asioita, joita haluan pitää itselläni. Vähitellen löysin sitten oman tyylini kuvata elämääni. Oma tilini on yksityinen ja seuraajia vähän.

Otan siis kanavia haltuun hitaasti ja harkitusti, enkä halua rynniä joka tuuttiin ilman mitään suunnitelmaa. Yhdestäkään kanavasta en tällä hetkellä luopuisi, koska niistä on tullut sen verran tärkeitä. Kaikissa ei tarvitse olla joka päivä täysillä, vaan osallistumista voi vähän säädellä. Somepäivitysten tekeminen on muuten valtavan hyvää kirjoitusharjoittelua.

Somessa ei ole tylsää! Sieltä saa koko ajan virikettä ja virtaa niin runsaasti, että välillä pitää ottaa oikein etäisyyttä.

Viestinnän asiantuntija Tuija Metsäaho pitää kieliaiheista blogia Elämänpuu. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (suomen kieli) ja HSO-sihteeri.
Lue lisää: https://elamanpuu.blog/.

Lue myös Metsäahon aiemmin julkaistut kolumnit Ärsyttääkö läpändeeros, Kirja käteen, Selkeä mieli tuottaa selkeää kieltä ja Vyörytystyyli saa pakenemaan.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.