PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA RIITTA SUPPERI | 9.6.2021 | KOLLEGA.FI
Rentoa kesää!

Viime viikkoni ovat olleet todella työntäyteisiä, kuten aina ennen lomaa. Väsymyskin on vaivannut ajoittain, kun aikatauluni ovat olleet tiukat ja kaikki tuntuu kasautuvan samoille viikoille. Aikapula on ollut konkreettinen.

Sattumoisin osuin tämän kaiken kiireen keskellä kurssille, jossa käsiteltiin jaksamista ja palautumista – eikä kurssi olisi voinut tulla sopivampaan aikaan. Itselleni palautumisen merkitys kirkastui kerralla. Olen aina ajatellut, että palautumiseen vaaditaan vähintään parinkymmenen minuutin meditointi tai rentoutusharjoitus. Kurssilla kuitenkin opin, että siihen riittää muutaman minuutin rauhallinen hengittäminen. Aloin kokeilla hengitysharjoitusta paitsi työarjessa myös esimerkiksi kassajonossa seisoessani tai liikennevaloissa odottaessani – jolloin olisin normaalisti manaillut kaiken hitautta. Huomasin, että rauhallinen hengittäminen vaikutti myös ajantajuuni. Kun keho rauhoittuu, mieli kirkastuu ja kiirekin hälvenee. Joskus pienellä muutoksella voi olla yllättävän suuri vaikutus. Ja mielikin on jo muuttunut kepeäksi!

Palautumisesta voit lukea lisää ajankohtaisartikkelistamme, jossa perehdymme aiheeseen käytännönläheisesti. Stressin ja kiivaan työtahdin keskellä palautuminen ja mikrotauot työn lomassa ovat erittäin tärkeitä, koska väsyneenä emme pysty keskittymään, Jouko Mikkola ja Hanna Häppölä sanovat lehtemme haastattelussa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että pelkkä lepo ei auta palautumiseen, sillä aivomme ja kehomme vaativat sekä aktiviteettia että palautumista. Lomallakin kannattaa jatkaa säännöllistä elämää ja sekä rasittaa itseä että palautua siitä.

Coaching-blogissa Katja Kokko pohtii vaikuttamista. Vaikuttamiseen ei tarvita mitään erikoista. Ei positiota, merkittävää varallisuutta tai ulkoisia tekijöitä. Kaikki lähtee siitä, mihin ja miten haluamme vaikuttaa. Voimme vaikuttaa lukemattomilla eri tavoilla ja tärkeintä onkin löytää oma tapansa vaikuttaa, Kokko sanoo kolumnissaan.

Työelämän psykologiaa -blogissa Jaakko Sahimaa käsittelee priorisointia ja esittelee Eisenhowerin matriisiin, jota jokainen voi hyödyntää niin arjen tasolla työtehtävien hoidossa kuin suurempia elämän arvokysymyksiä pohdittaessa.

Hyvinvointi-blogissa Kaija Solana keskittyy oman voiman vahvistamiseen. Olemme aina keskeneräisiä ja haavoittuvia. Armollinen ymmärrys siitä, että teemme joka hetki parhaamme ja silti voimme ensi kerralla toimia vieläkin viisaammin, on ehtymätön voimanlähde, Solana sanoo kolumnissaan.

Sana hallussa -blogissa Tuija Metsäaho kertoo somekanavista, jotka tekivät koronavuodesta siedettävän. Kun tekemistä ei ollut, some tarjosi hyvää ajanvietettä. Omia kanavia Metsäaho on ottanut käyttöön harkitusti eikä enää luopuisi yhdestäkään, koska somesta saa virikkeitä ja virtaa yllin kyllin.

Hyvinvointi-blogin toisessa kirjoituksessa Erja Järvelä paneutuu lomasuunnitelmiin ja latautumiseen. Lomalla on tärkeää unohtaa suorittaminen ja opetella olemaan välillä tekemättä mitään. Kun keskittyy luonnossa kulkemiseen ja läsnäoloon, alkaa luovuuskin kukkia huomaamatta, Järvelä sanoo kolumnissaan.

Vierailija-blogissa Hannaleena Immonen pohtii yksilöllisyyttä työyhteisössä. Yksi työyhteisöjen suurimmista haasteista on ymmärtää, että jokaisen osaaminen tukee yhteisöllisyyttä. Etätyön purkaminen tarkoittaa monissa tiimeissä uudelleen ryhmäytymistä, jolloin on tärkeä muistaa, että ryhmää ei voisi olla ilman sen jokaista yksilöä, Immonen toteaa kolumnissaan.

Kirjablogissa arvioimme ajankohtaisartikkelin aiheeseen liittyvän Rita Ahvenniemen Mental Training -kirjan.

Sunnuntaina päättyi kyselymme, jossa tiedustelimme, ovatko tittelit sinulle tärkeitä ja miksi? Saimme runsaat 80 vastausta. Ehdoton enemmistö eli 73 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että tittelit eivät ole tärkeitä. Vastakkaista mieltä oli 20 prosenttia ja 6 prosenttia oli sitä mieltä, että titteleiden tärkeys riippuu tilanteesta. Valtaosa vastaajista oli sitä mieltä, että titteli ei kerro mitään ihmisestä, hänen osaamisestaan tai arvostaan. Tittelin puoltajat taasen näkivät, että titteli lisää uskottavuutta ja kertoo arvostuksesta. Kyselyn arvonnan palkinnon, Otavan kustantaman, Perttu Pölösen kirjoittaman Tulevaisuuden identiteetit -kirjan voitti Tuija Muhonen Vuorentaustasta. Onnittelut Tuijalle ja kiitokset kaikille osallistuneille!

Toimituksemme siirtyy nyt kesälomille. Syyskauden ensimmäiset artikkelit julkaisemme 11. elokuuta.

Ihanaa kesää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)