Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Filosofi Esa Saarinen patistaa meitä ajattelemaan ajattelua tai jopa ajattelemaan ajattelun ajattelua. Kun ajattelen tätä, huomaan miettiväni, kuinka paljon työn arjessa ehtii tai edes saa ajatella. Monella työpaikalla ajattelu on varattu esimiehille ja johtajille, jotka kertovat työntekijöille, mitä pitää tehdä ja miten heidän pitää toimia. Jos työntekijä kuitenkin erehtyy ajattelemaan ja vieläpä sanomaan ajatuksensa ääneen, hänet hyvin nopeasti vaiennetaan.

Ajatteletko nyt, että eihän tuo enää pidä paikkaansa nykyajan työelämässä. Onneksi olkoon, sillä olet onnistunut päätymään työhön, jossa tuo todellakin on historiaa. Jos ajattelet, että ”toi on just niinku mun työpaikassa”, niin otan osaa, olet päätynyt työhön, jossa tottelemisesta palkitaan ja itsenäisestä ajattelusta ei pidetä tai ehkä jopa rangaistaan. Joudut siis mahdollisesti vaientamaan ajattelustasi syntyvät hyvät ja työtä kehittävät ideasi.

Olen tehnyt IT-projektityötä oikeastaan koko työelämäni. Vuosien ja vuosikymmenten kuluessa teknologiat ovat vaihtuneet ja kehittyneet huimaa vauhtia ja on ollut pakko koko ajan oppia uusia asioita. Suurin murros kuitenkin tapahtui omassa päässäni, kun vuosina 2012-2014 hiljalleen siirryin ketterään tekemiseen. Ensin vastustin sitä hartiavoimin ja koitin vakuuttaa asiasta enemmän tietäville, että se ei sovi kuin ihan rajattuun tekemiseen. Kunnes lopulta sain oppaakseni nuoren henkilön, joka rauhallisella tyylillään pikkuhiljaa veti minut sisään ketterään kehitysprojektiin. Ensin vastustin, sitten halusin ymmärtää ja lopuksi innostuin. Ymmärsin, että kyseessä ei ole mikään projektimalli, vaan tapa ajatella. Se oli mullistavaa.

Ketteryys mahdollistaa kokeilun

Ketteryys tarkoittaa minulle muun muassa sitä, että jokainen ajattelee omilla aivoillaan, kaikilla on ääni, jokainen voi vaikuttaa, päätökset ovat läpinäkyviä ja ihmisten välillä vallitsee luottamus. Ketteryys mahdollistaa uusien asioiden kokeilemisen ja huonojen asioiden nopean hylkäämisen.

Vaikka ketteryys (agile) on syntynyt ohjelmistokehityksen ajattelutavaksi, sitä voidaan hyödyntää lähes kaikessa työssä. Eräässä työnohjauksessa ohjattavani, sosiaalialalla toimiva johtaja kertoi, että heillä ei ole pitkään aikaan kehitetty mitään, kun ei ole siihen aikaa. Kun kysyin, haluaako hän kuulla, miten ketterässä järjestelmäkehityksessä toimitaan, hän kiinnostui. Parin kuukauden päästä hän kertoi omassa ryhmässään yhden tiimin aloittaneen viikon alussa pidettävät weeklyt, joiden oli heti todettu parantaneen tiedonkulkua ja tuottavan ideoita, joita weeklyissä jaettiin. Samaa käytäntöä oltiin levittämässä muihinkin tiimeihin.

Lopputuloksena oli, että ajattelu tuossa organisaatiossa oli lisääntynyt tällä kokeilulla ja siellä oli ymmärretty, että kehittäminen ei vaadi suuria kehittämisprojekteja, vaan voi kehittää ja kokeilla myös pienesti.

Jos ajattelu tuottaa parempaa työelämää, niin miksi sitä vielä jossain vastustetaan? Jos organisaatiossa johtaminen on autoritaarista, käskyt annetaan ylhäältä alaspäin eikä työntekijöihin luoteta, niin ajatus siitä, että työntekijä alkaisi ajatella omilla aivoillaan, voi olla johtajalle jopa pelottavaa. Jos joku kyseenalaistaa tekemisen tavat ja tavoitteet, niin mitä johtajalle jää jäljelle? Miten joku alainen, siis johtajan alapuolella oleva, voisi tietää paremmin kuin johtaja? Ketteryydessä ajatellaan, että koko ajan voi parantaa. Joka päivä pitää muistaa ajatella, voisiko tämän tehdä paremmin tekemällä jotenkin toisin.

Itsenäinen ajattelu tuottaa ideoita

Kun organisaatiossa arvostetaan itsenäistä ajattelua, se tuottaa ideoita, jotka ovat edellytys organisaation kehittymiselle. Muutoksesta puhutaan paljon ja sanotaan, että muutokseen kykenemättömät organisaatiot eivät kehity ja ne katoavat maailmankartalta.

Nykyään puhutaan paljon myös itseohjautuvuudesta. Tämänkin perustana on itsenäinen ajattelu. Itseohjautuvuudessa tarvitaan kuitenkin myös yhdessä tekemistä ja asioiden sekä ideoiden jakamista, jotta pystytään välttämään niin sanottuja ajattelun vinoumia. Ajattelun vinouma tarkoittaa sitä, että ihminen painottaa tietyllä tavalla havaintojaan ja hankkimaansa informaatiota. Jos omaa ajatteluaan ei jaa kenenkään kanssa, tällaisten vinoumien riski kasvaa, kun faktat voivat unohtua ja rationaalinen ajattelu vähentyä.

Sanoisin siis, että töissä saa ja pitää ajatella. Organisaatioissa pitää myös tarjota kaikille keinot tulla kuulluksi, siellä pitää arvostaa ajattelun lopputuotoksena syntyviä ideoita ja rohkaista ketterästi kokeilemaan. Ja pitää ajatella, että myös epäonnistunut kokeilu on arvokas. Epäonnistuneista kokeiluista pitää myös epäröimättä luopua, vaikka pohjalla ollut ajatus olisikin ollut hyvän tuntuinen. Näin saadaan tilaa paremmalle ajattelulle ja jatkuvalle parantamiselle. Ajattelua kannattaa siis ajatella, mielellään joka päivä.

Tuula Maaranen on projektityön marinoima itsenäinen konsultti, yrittäjä ja työnohjaaja, joka haluaa olla rinnalla kulkijana, kun työelämästä tehdään meille kaikille parempaa. Lue myös Maarasen aiemmat kolumnit Saako johtaja pelätä?, Päätöksenteon kauheus – ja kauneus ja Johtaja vai asiantuntija.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.