Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Tämä kriisi on todellakin jakanut ihmisiä. Enkä nyt puhu pelkästään eriarvoistumisen kuilujen syvenemisestä, jota kriisit näyttävät kerta toisensa jälkeen tekevän. Tämä siitäkin huolimatta, että kriiseissä on aina mukana myös vahvaa yhdistymisen liikettä, joka on tärkeää niin kriisin keskellä, kuin sen torjumisessa.

Tämä kriisi on iskenyt ihmisyyden syvimpään ytimeen erottamalla meitä toisistamme.

Tässä lista asioista, jotka ovat tämän neljäntoista kuukauden aikana itselleni kirkastuneet ja jotka aion ottaa mukaani. Listan järjestyksellä ei ole merkitystä.

Ihan ensimmäinen valintani ovat kaikki ne upeat ihmiset, jotka ovat osoittaneet parhautensa tämän ihmiskokeen ensimmäisestä päivästä alkaen. Sen sijaan, että he olisivat kääriytyneet kuoreensa tai piilottaneet päänsä puskiin, he ovat nousseet väkevästi esille. Näitä upeita ihmisiä on paljon. Tässä mielessä olenkin varsin onnekas, sillä verkostoissani näitä mahtavia ihmisiä on aina ollut sankoin joukoin. Tästä olen ja tulen aina olemaan kiitollinen. Tästä tulen myös pitämään kiinni. Aion myös tehdä tätä näkyväksi ja puhua heistä niin edessä kuin takanakin hyvää. Täysin aiheesta.

Hyvänkin viruksia voi levittää

Toisena minulle, joka olen viettänyt ison osan elämästäni muualla kuin Suomessa, on tullut entistä kirkkaammaksi se, miten samankaltaisia me ihmiset olemme taustoistamme huolimatta. Ja se, miten riippuvaisia olemme globaalisti toisistamme. Se, mitä tapahtuu kaukana meistä, vaikuttaa suoraan tai välillisesti, ennemmin tai myöhemmin ja tavalla tai toisella myös meihin. Wuhanista lähtenyt ja koko maailman sekoittanut pirullinen virus on ikävä muistutus siitä. Myös hyvän viruksia voi saattaa liikkeelle mistä vain. Ne voivat levitä samalla tavoin ja lähteä liikkeelle ihan mistä vain.

Kolmas asia, josta olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi on se, että mikään digiratkaisu ei korvaa fyysisiä kohtaamisia – fakta kuitenkin on, että ilman näitä ratkaisuja tämä pandemia olisi ollut monen verroin karumpi. Vakuuttuneeksi olen tullut myös siitä, että ihmisen eristämistä toisista ja hänen vapautensa rajoittamista on ihan syystä käytetty kautta aikojen rikoksista rankaisemiseen. Toivon hartaasti, että tämä kokeen loputtua eristäytymisen aiheuttamat mielen ja kehon ongelmat eivät ryöpsähtäisi silmillemme ja että ennen kaikkea osaisimme hoitaa niitä. Nämä ongelmat kun voivat vielä purkautua ikävällä tavalla.

Irti työelämän vanhoista kaavoista

Neljäntenä toivon, että työstä tulisi vihdoinkin vain työtä. Siis paikasta riippumatta. Ainakin niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista. Näinhän tämä on aina ollut, mutta johtuen ihmisen tarpeesta kontrolloida kaikkea meidät on vuosikymmeniksi sullottu teennäisiin aikaikkunoihin ja paikkoihin. Paikoille on edelleenkin tarvetta, sillä jo pelkästään luovuuden ja uusien ajatusten takia me tarvitsemme yhteisiä tiloja, joissa voimme olla fyysisesti läsnä ja vuorovaikuttaa kaikilla aisteilla.

Toivottavasti tämä pandemian aikainen muutos tulee vaikuttamaan väkevästi myös johtamiseen. Siirtyminen käskyttävästä ja kontrolloivasta johtamisesta mahdollistavaan ja valmentavaan johtamiseen toisi suuren loikan tuottavuuteen ja samalla myös hyvinvointiimme. Itseohjautuvuuden kanssa meillä on vielä työtä tehtävänä. Uskon kuitenkin, että tasapainoisesta kyvystä johtaa itseään tulee yksi tärkeimmistä työelämätaidoista.

Uudesta normaalista inhimillisyyden kulta-aikaa

Viidentenä ja ehkä tärkeimpänä sekä toivotuimpana oppina on se, että kaikki ihmisten rakentamat järjestelmät ovat muutettavissa. Tämä koskee niin työelämää, yhteiskuntaa kuin koko planeettaamme. Pandemia on tehnyt kertaheitolla meille kaikille näkyväksi sen, että mahdotonkin on mahdollista ja suuri osa asioista voidaan tehdä eri tavoin. Siis myös paremmin ja kestävämmin.

Yhteiskuntiemme pelisäännöt ovat meidän ihmisten rakentamia ja me ihmiset voimme vaikuttaa siihen, millä tavoin haluamme olla rakentamassa tulevaisuutta. Tämä pandemia ei tule olemaan viimeinen ja meillä on edessämme jopa tätä suurempia uhkia, kuten ilmastonmuutos. Meillä on myös liian pitkään rakennettu sellaista yhteiskuntaa, jossa meidät ihmiset on nähty vain jonkun koneiston rattaina. Kun yksi ratas kuluu tai rikkoutuu, se korvataan uudella ja meno jatkuu entisellään. Kiihtyvä tahti on jo tovin ylirasittanut ja ylikuumentanut sekä koneistoa että sen rattaita.

Nyt meillä olisi loistava mahdollisuus lopettaa kestämätön kilpailu koneita vastaan ja käyttää voimavaramme ja potentiaalimme viisaammin. Oikein käytettynä teknologia voi avata suuren mahdollisuuden inhimillisyysloikkaan – niin elämässä kuin työelämässä. Sen avulla voisimme päästä käyttämään täydessä mitassa inhimillisiä ominaisuuksiamme ja kykyjämme. Olemme vielä kaukana siitä, että teknologiasta tulisi meille hyödyllinen renki. Ennemminkin kipuilemme sen kanssa ja osittain olemme tehneet itsestämme sen renkiä.

Postpandemian aika voisi olla kukoistuksen aikaa, jos sankoin joukoin, oikein askelmerkein ja päättäväisesti suuntaamme kohti kestävämpää huomista.

Oma harras toiveeni on se, että uusi normaali olisi inhimillisyyden kulta-aikaa.

Jyri Kansikas on paremman työelämän rakentaja ja työhyvinvoinnin edistäjä, joka työskentelee toimitusjohtajana Work goes happy Oy:ssä.

Lue myös Kansikkaan edelliset kolumnit Nytku vai sitku, Erimielisyys on rikkautta ja Pidetään inhimillisyys työelämän keskiössä.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.