PÄÄTOIMITTAJALTA

Mainos
MARJA KASANEN KUVA RIITTA SUPPERI | 14.4.2021 | KOLLEGA.FI
Muistetaan kiittää itseämme!

Ei ole samantekevää, millaista tarinaa itselleen kertoo. Sisäinen puhe vaikuttaa meihin valtavasti. Hyvin helposti moitimme ja arvostelemme itseämme pienestäkin mokasta, ja paljon harvemmin annamme itsellemme kiitosta, vaikka siihen olisi syytä.

Tässä ajassa sisäiseen puheeseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. On petollisen helppoa kertoa itselleen tarinaa, jossa ulkoiset olosuhteet ovat syynä kaikkeen – ja uhriutua. Voimme myös sabotoida mahdollisuutemme kielteisellä sisäisellä puheella. Sen sijaan, kun puhumme itsellemme ystävällisemmin ja armollisemmin, näemme myös enemmän mahdollisuuksia. Kuten tähän numeroon kirjoittanut Erja Järvelä sanoo, mitä tietoisempia olemme sisäisestä puheestamme, sitä helpommin voimme vaikuttaa siihen, onko se eteenpäin vievää vai jarruttavaa. Omaa sisäistä puhettaan on mahdollista muuttaa. Mitä jos alkaisimme kiinnittää huomiota kaikkeen siihen, mitä olemme saaneet aikaan ja aidosti kiittäisimme itseämme. Jokainen meistä on taatusti sen ansainnut!

Työelämän psykologiaa -blogissa Jaakko Sahimaa pohtii, kenen ehdoilla työelämää kehitetään. Työelämäkeskustelussa puhutaan helposti ylevistä ideaaleista, mutta unohdetaan ruohonjuuritason työtä tekevät. Onkin tärkeää kerätä tietoa laajasti, jotta työelämää voidaan kehittää koko työväestön kannalta parempaan suuntaan, Sahimaa toteaa kolumnissaan.

Kiire hallintaan -blogissa Miia Huitti tarkastelee armollisuutta itseä kohtaan. Itsemme negatiivinen arvostelu lisää stressiämme, kun taas itsemyötätunto ja lempeys auttavat onnistuimaan kestävämmin. Jotta voisimme kukoistaa, tarvitsemme palautumis- ja joutoaikaa päivittäin, Huitti muistuttaa.

Vierailija-blogissa Heidi Korva ja Nelli Steer käsittelevät vastuullisuutta, johon yhä useampi yritys ja yrittäjä pyrkii. Vastuullinen yritys huomioi toimintansa taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset. Kolumnissaan Korva ja Steer antavat vinkkejä, kuinka löytää käyttökelpoisia tapoja viedä maailmaa vastuullisempaan suuntaan.

Sana hallussa -blogissa Tuija Metsäaho jakaa omakohtaisia kokemuksiaan lukemisen ilosta. Paitsi että lukeminen on hyödyllistä kielen ja mielen kannalta, se myös yhdistää ihmisiä. Siitä hienona esimerkkinä kymmenen vuotta toiminut lukupiiri, jossa voi lukemisen lisäksi jakaa ilot ja surut, Metsäaho kertoo kolumnissaan.

Hyvinvointi-blogissa Erja Järvelä tarkastelee sisäisen puheen voimaa. Sisäinen puhe heijastuu tunteina, toimintana ja energiatasoina sekä luottamuksena elämään. Parhaimmillaan sisäinen puhe tuottaa proaktiivisuutta, mikä ilmenee oman vaikutuspiirin laajentumisena ja vaikutusmahdollisuuksien näkemisenä, Järvelä toteaa kolumnissaan.

Vierailija-blogin toisessa kirjoituksessa Anna Seppänen käsittelee eettistä kuormitusta työelämässä, joka syntyy esimerkiksi yksilön ja yrityksen moraalisista ristiriidoista. Työelämässäkin tulisi muistaa, että etiikassa on kyse hyvästä elämästä oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa, Seppänen sanoo kolumnissaan.

Seuraavat artikkelit julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona 28. huhtikuuta.

Mukavaa työpäivää!

Marja Kasanen
päätoimittaja

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)