Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Työelämän kehittämispuhe eri foorumeilla on runsasta ja työmarkkinoiden tulevaisuudesta puhutaan jatkuvasti. Näkemyksiä työelämän seuraavista trendeistä ja kehittämistarpeista on ilmoilla yhtä paljon kuin lausuntoja antavia asiantuntijoitakin. Jokaisella on omat vahvat näkemyksensä työelämän tulevaisuudesta ja työmarkkinoiden muutostarpeista. Mutta kenen ääni näissä kannanotoissa tulee esille? Vastaavatko tulevaisuuden villit visiot todellisuutta? Ja kuka kantaa vastuun siitä, että työelämää kehitetään parempaan suuntaan – koko työväestö huomioiden?

Meillä on iso liuta työelämäasiantuntijoita, konsultteja, tutkijoita, virkamiehiä, johtajia ja poliitikkoja, jotka lausuvat omia näkemyksiään työelämän tulevaisuudesta: mihin suuntaan työelämä on menossa, millaiseen suuntaan sen tulisi mennä ja millaisia uhkakuvia ja mahdollisuuksia tulevaisuus tuo tullessaan.

Itsekin kuulun organisaatiopsykologina tähän asiantuntijoiden joukkoon, jonka työnä ja tehtävänä on pyrkiä kehittämään suomalaista työelämää ja luoda entistä parempaa tulevaisuuden työelämää. Mutta kenen ehdoilla työelämää oikeastaan kehitetään ja keiden ääni työelämäkeskustelussa kuuluu?

Merkityksellisyyspuhe – elitististä haihattelua?

Olen itse viime vuodet perehtynyt vahvasti yhteen työelämän tulevaisuutta koskevaan trendiin: työn merkityksellisyys -teemaan. Olen kirjoittanut aiheesta useamman akateemisen lopputyön sekä populaarin johtamiskirjan, käyn puhumassa aiheesta työelämätapahtumissa, konsultoin organisaatioita aihepiirin puitteissa ja tutkin aihetta väitöskirjassani Tampereen yliopistolla. Työn merkityksellisyys -teeman äärellä olen pysähtynyt siis tarkastelemaan niitä tekijöitä, jotka luovat työstä mielekästä, motivoivaa ja merkityksellistä. Tämän työn koen itselleni merkitykselliseksi.

Aina aika-ajoin kuulen kommentteja siitä, että pohdinnat työn merkityksellisyydestä ovat etuoikeutettujen ja hyvässä asemassa olevien elitististä puhetta. Olen saanut palautetta siitä, että keskustelu ottaa huomioon vain tietotyötä tekevän, riittävän hyvin työssään tienaavan ja jo hyvässä sosioekonomisessa asemassa olevan työväestön osan.

Olen samaa mieltä ja eri mieltä väitteen kanssa. Toisaalta on totta, että työn merkityksellisyyspuhe voi monelle kuulostaa korkealentoiselta ja melko etäiseltä omassa työarjessa. Harva duunari pysähtyy useinkaan miettimään työnsä merkityksellisyyttä. Harva on myöskään elämässään sellaisessa tilanteessa, että voisi kovin vapaasti valita tai löytää suurta merkityksellisyyttä pursuavaa työtä.

Toisaalta kyse on myös näkökulmista ja asenteista, sillä harva työ on turhaa tai merkityksetöntä. Suurin osa töistä pitää sisällään ainesosat työmotivaation, mielekkyyden ja merkityksellisyyden kokemiseen, vaikka ei työn kai tarkoituskaan ole olla pelkkää intohimoa. Työ on ensisijaisesti vaivannäköä ja elannon hankkimista – toki paljon muutakin sen lisäksi.

Usein työn merkityksettömyyden kokemuksissa kyse on siitä, että työn mielekkyys ja merkityksellisyys on hävinnyt arjen kiireen, byrokratian, työn monotonisuuden tai toimimattomien prosessien alle ja se pitäisi kaivaa esiin uudelleen. Harva työ itsessään on merkityksetöntä, me emme vain aina näe näitä merkityksiä – ja nykyajan kompleksisessa maailmassa selkeiden merkitysketjujen näkeminen on tullut entistä vaikeammaksi.

Vuonna 2018 teimme Meaningful Work Finland ry:n ja Oikotie Oy:n kanssa tutkimuksen suomalaisten kokemuksista oman työnsä mielekkyydestä ja merkityksellisyydestä. Tutkimuksen mukaan 74 prosenttia suomalaisista kokee työnsä merkitykselliseksi. Hyvä niin, mutta oikeastaan paljon olennaisempaa on kysyä, mikä on sen 26 prosentin työntekijäkokemus omasta työarjestaan, jos he eivät koe työtään merkitykselliseksi. Miten tämä neljännes suomalaisesta työväestöstä näkee oman työnsä? Millaista on heidän kipuilunsa? Ja miten heitä voisi auttaa?

Arjen sankarit unohtuvat työelämäkeskustelusta

Samanlainen elitistinen keskustelun sävy vaivaa koko työelämäkeskustelua. Olen päässyt itsekin sitä seuraamaan ja myös jossain määrin siihen vaikuttamaan. Pitkään tätä keskustelua seurattuani minua on alkanut häiritä yksi asia: se, että perusduunarit, suuret työntekijämassat ja tavalliset kaduntallaajat on tästä keskustelusta usein totaalisesti unohdettu. Heidän äänensä ei tahdo kuulua eikä heidän asioilleen useinkaan ole äänitorvea.

Työelämäkeskustelussa puhutaan paljon ylevistä ideaaleista, uusista muodikkaista trendeistä ja teemoista sekä termeistä, joita tavalliset työntekijät tuskin edes tunnistavat, saati käyttävät sanavarastossaan. Puhutaan muun muassa hierarkiavapaista organisaatioista, alustatalouksista, työn pirstaloitumisesta, työn uusjaosta ja purposesta. Paljon hienoja sanoja!

Nämä kaikki ovat tärkeitä teemoja, jotka määrittävät työelämän tulevaisuutta, mutta emme voi keskustella työelämän tulevaisuudesta ilman, että kuulemme niitä arjen sankareita, jotka tulevaisuudessakin tekevät ruohonjuuritason työn ja pitävät yhteiskunnan rattaat pyörimässä.

Puhutaan ymmärrettävää kieltä myös työelämästä

Meidän on puhuttava työelämän teemoista kielellä, joka on ymmärrettävää, ja meidän on käytävä keskustelua foorumeilla, jotka kutsuvat mukaan erilaiset kohderyhmät saman pöydän ääreen luomaan yhteistä ymmärrystä työelämän tulevaisuuden suunnista.

Omaa ratkaisuani työn merkityksellisyys -keskustelun ”elitismiongelman” osalta olen lähtenyt hahmottamaan vuodesta 2016 lähtien. Jo tuolloin tunnistin, että työn merkityksellisyys ja mielekkyys saattaa monen mielestä kuulostaa vieraalta teemalta, mutta entäpä jos samaa ilmiötä tarkasteltaisiinkin negaation kautta: työn merkityksettömyyden, työhön leipääntymisen ja työssä pitkästymisen näkökulmista. Suurimmalle osalle työtä tekevistä tällaiset kokemukset työmotivaation puutteesta ovat varmasti tuttuja.

Tuolloin vuonna 2016 nimesin tämän tilan ”työvitutukseksi” ja loin aiheesta testin, joka selkeästi saavutti kansan syvät rivit ja puhutteli raadollisuudessaan suomalaista työväestöä. Testin on käynyt täyttämässä jo yli 80 000 suomalaista. Tämän kertyneen datan sekä käynnissä olevan #Koeaika-projektin kautta kertyvän tiedon avulla toivon pystyväni ymmärtämään suomalaisten työntekijöiden – niiden suorittavaa työtä ja duunarihommia tekevienkin – arkea erilaisissa töissä edes hieman paremmin, ja käyttämään tätä ymmärrystä suomalaisen työelämän kehittämiseen koko työväestön kannalta parempaan suuntaan. Miten voisimme samalla tapaa tehdä myös muista työelämän teemoista mahdollisimman ymmärrettäviä, konkreettisia ja kaikkia koskettavia?

Jokainen meistä haluaa, että oma tekeminen, toiminta ja työ on edes jossain määrin motivoivaa, mielekästä ja merkityksellistä. Jokainen kaipaa myös riittävää ymmärrystä siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan oman työn kannalta. Tämän kaiken soisi toteutuvan jokaisen kohdalla työelämässä – niin duunarin kuin johtajankin työssä.

#Koeaika – käytännön tutkimusmatka suomalaiseen työelämään

Jaakko Sahimaan kontribuutio hyvän tulevaisuuden työelämän ja yhteiskunnan rakentamiseen muodostuu työyhteisöjen ja johtamisen kehittämisestä organisaatiopsykologina, akateemisen tutkimuksen tekemisestä liittyen työelämän mielekkyyteen ja merkityksellisyyteen sekä käytännönläheisestä #Koeaika-tutkimusmatkasta, jonka Sahimaa toteuttaa vuoden 2021 aikana.

#Koeaika-projektin puitteissa Sahimaa tekee 12 kuukauden aikana 12 erilaista työtä 12 eri toimialalla ja tarkastelee ruohonjuuritasolla sitä, miltä suomalainen työelämä näyttää ja mihin suuntaan se on menossa. Vuoden mittaisen matkan jälkeen hän kokoaa päätelmänsä suomalaisen työelämän nykytilasta ja sen tulevaisuudesta kirjan kansiin sekä dokumentin muotoon.

Sahimaan tutkimusmatkaa pääset tämän vuoden aikana seuraamaan osoitteessa https://duunitori.fi/koeaika sekä Sahimaan henkilökohtaisissa somekanavissa Instagramissa, Twitterissä, Facebookissa ja Linkedinissä.

Lue myös Sahimaan aiemmin julkaistut kolumnit Mihin suomalainen työelämä on menossa?, Turvaudu toivoon kaaoksen keskellä,  Kohti tervettä ja inhimillisesti tehokasta työelämää ja Onko riittävän hyvä riittävän hyvä myös työelämässä?

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.