Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Tämä kummallinen aika on kirvoittanut useammassa kohtaamisessani keskustelun itseohjautuvuudesta. Mitä se oikeastaan on ja miten sitä johdetaan? Kun ollaan etänä, hommat tuntuvat sujuvan monella tehokkaasti niin tekijöiden kuin johdonkin näkövinkkelistä. Turnausväsymystä on kuitenkin ilmassa ja työnteon vapaus ja itseohjautuvuus on monella alkanut kääntyä yksin puurtamiseksi ja yksinäisyydeksi, jopa merkityksettömyydeksi.

Uskon, että monelle – jopa introvertille – on tullut yllätyksenä, miten suuri merkitys ihmisillä on työelämässä. Toki on tärkeää, että saa tehdä itselleen merkityksellistä työtä, mutta monella omaa osaamista tukevat kollegat ovat nousseet arvoon arvaamattomaan, kun kaikki joutuvat räpiköimään enemmän tai vähemmän yksin arkisten asioiden parissa omissa kodeissaan. Jotta itseohjautuvuus voisi toteutua parhaalla mahdollisella tavalla myös tässä ajassa, se vaatii yrityksen kulttuurilta erityisen paljon.

Johda ihmisiä, älä asioita

Samaan aikaan kun kipparoi omaa yritystään, yhdistystään tai yhteisöään strategian mukaisesti systemaattisesti eteenpäin, on nyt erityisesti muistettava myös kulttuurin merkitys. Kuten siviilielämässäkin, vastoinkäymiset ja kriisit nostavat pintaan ja tekevät näkyväksi sen, mikä normaalitilanteessa hukkuu arjen juoksutuksen sekaan. Kun tulee painetta ja epävarmuutta, perusasiat nousevat suureen rooliin. Nyt jos koskaan johtajan on johdettava ihmisiä enemmän kuin asioita.

Monen johtajan arki on tullut ehkä pakotettunakin lähemmäksi ihmisiä, koska laivasto on saatava liikkumaan lähes päivittäin muuttuvan maailmantilanteen mukaan. On jatkuvaa tasapainoilua olla samaan aikaan tutkimusmatkailija ja sunnuntaipurjehtija sekä luoda näkymää seuraavaan kuukauteen ja samalla luoda turvaa ihmisille tässä hetkessä.

Turvallisuuden luominen

Poikkeustilan vain jatkuessa huomasin toimivani työssäni samalla tavalla kuin kotona kahden teini-ikäisen tyttäreni kanssa. Havaitsin, että ilman perusturvaa asia kuin asia tuntui raskaalta ja ylivoimaiselta ennen kuin edes päästiin alkuun. Perusturvan elementeiksi löysin itsetuntemuksen, avoimuuden, rehellisyyden ja jatkuvan vuorovaikutuksen.

Jo viime kevään aikana huomasin, että moni – kuten omat tyttäreni – koitti selvitä yksin ja kamppailla omaa riittämättömyyden tunnettaan vastaan. Kamppailin itsekin. Mietin, mikä minulle tuo helpotusta tuohon musertavaan tunteeseen ja tunnistin vuorovaikutuksen merkityksen. Kukaan ei voi tietää, miltä oloni tuntuu tässä ajassa, ellen kerro sitä kenellekään. Niinpä päätin sanoittaa avoimesti omat epävarmuuteni, ajatukseni ja syvimmät tunteeni sekä kotona että töissä. Sanoin ääneen, etten tiedä miten meidän tulisi toimia ja miten löytäisimme perille, jos en oikeasti tiennyt. Ja harvoin, kun tunsin tietäväni, tein päätöksiä ja kerroin myös ottavani niistä täyden vastuun, vaikka hetkellisesti laiva keinuisikin.

Vuorovaikutuksen vastuullisuus

Jokainen meistä on työpaikalla vastuussa siitä, että osaamme kertoa omia tarpeitamme niille, jotka voivat meitä epävarmuuksissamme auttaa ja viedä eteenpäin. Jos tällaista luottamusta ei ole, on hyvä miettiä miksei ole. Voisinko minä omalta osaltani edistää jotenkin sitä, että olisi?

Vuorovaikutuksessa on aina vähintään kaksi osapuolta ja siksi on myös kaksi vastuullista. Kummallakin on vastuu antaa ja vastaanottaa. Jos työelämässä pystyttäisiin jättämään tittelit ja roolit sivuun ja ajateltaisiin vuorovaikutusta vain kahden ihmisen välisenä, meillä kaikilla olisi paljon helpompaa.

Kun kaikki nyt tekevät töitään varsin itseohjautuvina, pitäisi muistaa entistä voimallisemmin luoda me-henkeä vuorovaikutukseen. Kysyä haastavissa paikoissa ”miten pääsisimme tästä eteenpäin” eikä vai sanoa, että ”näin tämä menee, tehkää”. Vaikka sekin on joskus paikallaan, niin silloinkin pitää muistaa kertoa, miksi näin toimitaan.

Törmäyksiltä ei varmasti yksikään työyhteisö voi välttyä, ei nyt eikä tulevaisuudessakaan. Kiireen ja paineen keskellä olisi kuitenkin välillä hyvä muistaa, miten hurjista myrskyistä olemme viime aikoina menneet läpi pelosta huolimatta. Eikä olisi pahitteeksi etäjuhlistaa arkisia voittoja, vaikka lopullinen maali olisi vielä valovuoden päässä. Tässä sumussa on hyvä iloita jokaisen majakan kajastavasta valosta. Ihan kuten arjessa ja elämässä muutenkin.

Juhannuksena ja jouluna puimme kotona tyttöjen kanssa juhlamekot päälle, teimme kampaukset, söimme hienosti ja kippistelimme. Selvisimme taas seuraavaan juhlaan, vaihdoimme ajatuksia kuluneesta matkasta ja lupasimme kannatella toisiamme taas seuraavaan juhlaan. Sama toimii töissäkin, yhdessä tekemällä selviää oikeastaan mistä vaan.

Sanna Laakkio työskentelee toiminnanjohtajana MARK Suomen Markkinointiliitossa. Laakkio on utelias ja rohkea elämän monitaituri, arkisten ihmeiden hämmästelijä sekä oman elämänsä filosofi ja insinööri. Elämänjanoinen ja -paloinen Laakkio on joogi, metsissä samoilija ja ihmisten kohtaaja, jolle työ on aina ollut intohimoinen harrastus, josta maksetaan palkkaa.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.