Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Olen aina ollut vannoutunut nytku-elämän fani ja pyrkinyt olemaan läsnä hetkessä, vaikka se ei aina ole onnistunut. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut harrastaa tietoisesti ja yhä useammin sitku-hetkiä – tai enemmänkin ne ovat haaveiluhetkiä.

Moni on sitä mieltä, että pilvilinnojen rakentelu ja taivaanrannan maalailu ovat turhaa ajanhukkaa ja jopa vähän lapsellista touhua. Liian usein me aikuiset tuppaamme asettamaan unelmillemme todellisuuden rajat. Lapset sen sijaan osaavat tämän mielen leikkitaidon paljon meitä paremmin. He haaveilevat riemukkaasti ja avoimesti ilman realiteettien rajoja.

Haaveilu on todellakin mielen leikkiä. Se on myös idea siitä, mitä kaikkea voisi tehdä, eli se on parhaimmillaan vapaata ideoimista. Mielellä leikkiminen on myös sen vuoksi mahtavaa, että sitä eivät rajoita mitkään normit.

Elämässä ei voi välttyä epäonnistumisilta

Vaikka jokainen meistä haaveilee aika ajoin ja kokee sen tärkeäksi, emme kuitenkaan puhu siitä juuri lainkaan. On todennäköistä, että pelkomme puhua avoimesti unelmista kumpuaa häpeästä ja pelosta, että haaveemme eivät toteudukaan tai että epäonnistumme.

Entä sitten? Epäonnistuminen on ihmisyyden perusasetus. Siltä ei voi elämässä välttyä.

Pelkäämme myös liiaksi sitä, mitä muut meistä ajattelevat, vaikka tosiasiassa muut pääsääntöisesti vähät välittävät meistä, ihan niin kuin mekin heistä. Tämä siis kaikella rakkaudella sanottuna.

Meille on myös myyty mielenmalli siitä, että turha unelmointi on ajanhukkaa ja jos ääneen nostaa omien haaveiden riman vähän normaalia korkeammalle saa vastaansa ”ei siitä kuitenkaan mitään tule” -kommentoijat.

Entä sitten? Omiapa ovat sitten onnistumisenikin. Tämä onkin hyvä muistaa. Hyvissä haaveissa me emme ripustaudu toisten ihmisten varaan. Haaveilun ei edes tarvitse olla päämäärätietoista. Eikä sitä tule sekoittaa suoraan todellisuuteen.

Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää

Olen jo aiemminkin sisällyttänyt arkeeni hyödyllisiä haaveiluhetkiä, mutta nyt olen entistä tietoisemmin alkanut harjoittaa näitä sitku-hetkiä. Miksi? Siksi, että kun elämä koettelee, haaveilu on se voima, joka vahvistaa psyykettä.

Lisäksi unelmat luovat uskoa siihen, että tulevaisuudessa asiat voivat olla myös paremmin. Tuo myös-sana edellisessä lauseessa on tärkeä, sillä kukapa meistä ei välillä vaipuisi sellaiseen mielentilaan, että huominen voi olla myös nykyhetkeä synkempi. Monelle meistä tämä mollivoittoisempi ennuste, ja aika ajoin lopputulemakin, on varsin tuttu.

Mielestäni Eeva Kilpi osasi sanoittaa tämän erinomaisesti: ”Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.” Minulle nämä sitku-hetket ovat olleet suureksi avuksi tämän viimeisen, varsin vaikean vuoden aikana.

Toivo on toimijuuden polttoainetta

Kuulostaako tämä kaikki sinusta lapselliselta? Jos tuntuu, niin hyvä! Meillä kaikilla olisi paljon opittavaa lapsilta. Se, että lapset uskaltavat haaveilla rohkeasti ja puhua unelmistaan ääneen, ei vaikuta millään tapaa heidän ilmiömäiseen kykyynsä olla aidosti ja aina läsnä. Kaikissa tilanteissa.

Lapsilta meillä olisi opittavaa myös siinä, että he osaavat aina ja tilanteesta riippumatta siirtyä eteenpäin. Me aikuiset sen sijaan jäämme hyvin usein jumiin haitallisiin emootioihimme. Tai kuten psykologi Tony Dunderfelt tämän sanoittaa, me jäämme rämpimään römpiöihimme.

Kenenkään elämässä lasi ei ole aina puoliksi täynnä. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää muistaa jättää myös mahdollisuudet hyvään avoimiksi.

Haaveilu ja kyky olla tietoisesti läsnä ovat taitoja. Taitoja, jotka aikuistuessamme usein heikentyvät. Taitoja, joita myös elämän vastoinkäymiset nakertavat. Yhtä kaikki, ne ovat taitoja, joita jokainen voi opetella ja kehittää. Eikä harjoittelu lopu koskaan, sillä näiden taitojen koulussa lukukausi on elämän mittainen.

Aikana, jolloin elämäämme on asetettu aivan poikkeuksellisia rajoitteita, vapauden kaipuu on ainakin omalta osaltani kasvanut vähintään samassa suhteessa. Onneksi kukaan ulkopuolinen ei voi asettaa vapaalle mielelle rajoituksia.

Avoin mieli on aina vapaa ja ruokkii toivoa. Ja toivo on toimijuuden polttoainetta. Se pitää meidät olosuhteista huolimatta toimintakykyisinä.

Jyri Kansikas on paremman työelämän rakentaja ja työhyvinvoinnin edistäjä, joka työskentelee toimitusjohtajana Work goes happy Oy:ssä.

Lue myös Kansikkaan edelliset kolumnit Erimielisyys on rikkautta, Pidetään inhimillisyys työelämän keskiössä ja Jalat maassa ja pää välillä pilvissä.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.