ELÄMÄ JÄRJESTYKSEEN

Mainos
TEKSTI HELI TUULENMÄKI KUVA ELLI KESKI-LOPPI | 17.2.2021 | KOLLEGA.FI
Oman elämänsä strategina

Olen viime aikoina sparraillut ja mentoroinut yrittäjiä liiketoiminnan kehittämisessä. Olemme pohtineet visiota, strategiaa ja keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi. Keskustelut ovat olleet mielenkiintoisia ja saaneet minutkin pohtimaan elämää kokonaisuutena. Jos olisin yritys, miten johtaisin sitä? Mitä Oy Minä Ab tekee, jotta elää ja voi hyvin?

Heli Tuulenmäki on Kiirenkesytys-valmentaja, NLP Coach, mentor ja yrittäjä, jonka intohimona ovat ihmiset ja osaaminen.

Määritelmän mukaan strategia on tavoitetila ja keinot sen saavuttamiseksi. Eli käytännössä sitä, mitä ihmiset tekevät joka päivä. Tekemisestä kerrotaan verbien eli teon sanojen avulla. Mitä siis olemme tekemässä, kun toimimme strategian mukaisesti, kohti tavoitettamme?

Strategia vai agenda?

Yrityksellä saattaa olla strategia, jos se tekee eri asioita kuin muut tai samoja asioita eri lailla kuin muut. Yksilötasolla voidaan ajatella, että strategia on käytännössä agenda. ”Agenda on hieman kuin käyttöliittymä elämään. Se muuttaa arkiset asiat uskoksi, toivoksi ja rakkaudeksi, innostukseksi ja unelmiksi”, toteaa Anssi Tuulenmäki kirjassaan Lupa toimia eri tavalla.

Itse ajattelen, että agenda toteutuu silloin, kun olemme omassa elementissämme. Elämme omien arvojemme mukaista elämää ja siten, että siitä ei aiheudu haittaa muille ihmisille. Käytämme vahvuuksiamme ja osaamistamme, teemme sitä mikä oikeasti innostaa ja josta on jotain hyötyä, apua tai iloa muille. Silloin olemme todennäköisimmin myös onnellisia. Aristoteleen määritelmän mukaan onnellisuus on sitä, että elämä koetaan merkitykselliseksi, se mahdollistaa itsensä toteuttamisen sekä oman potentiaalin löytämisen ja ilmaisemisen.

Viekö se, mitä teemme, kohti sitä, mitä haluamme? Ellei, kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä tekee. Se, mihin huomiomme kiinnittyy, on taipuvainen kasvamaan. Ellei siis se, mitä teemme toimi, kannattaisiko tehdä eri tavalla – tai eri asioita?

Joskus tekemisestä luopuminen vaatii henkistä konmaritusta, joka auttaa selvittämään omat ajatukset, tavoitteet, toiveet ja unelmat. Asioiden järjestely omassa mielessä tuo järjestystä elämän ulkoisiin puitteisiinkin. Kun mieli on järjestyksessä, on elämäkin paremmin järjestyksessä.

Muuttuvissa tilanteissa tekeminen tuottaa oppimista, kun kokeilemme erilaisia vaihtoehtoisia tapoja toimia. Kokeilut ovat aina onnistuneita, sillä ne tuottavat tietoa. Oppiminen syntyy kokeilun jälkeisestä pohdinnasta ja kokeilut synnyttävät suunnitelman.

Tavoitteena hyvä työ/elämä

Elämä heittelee välillä huutomerkkejä arkipäiväisen proosamme sekaan ja haluaa kiinnittää huomiomme mielen sulkumerkeissä oleviin asioihin. Mitkä kaikki asiat, kokemukset tai tunnetilat tuovat näkyväksi ne jutut, jotka eivät toimi?

Niin kauan kuin se, mitä väistelemme väkisin, pysyy piilossa, olemme myös piilossa itseltämme. Kovakorvaisuus ja kuurous saattaa kostautua ja ilmetä erilaisina oireina. Kun pinnan alle painetut asiat tulevat esiin ja pääsemme käsittelemään niitä, olemme tuoreemman elämän äärellä.

Strategian onnistunut toteutus edellyttää sitoutuneita ja innostuneita tekijöitä ja taustalle kannustavia apujoukkoja. Yrityksessä se voi olla hallitus. Mikä olisi oma taustatuki, joka voisi kannustaa kohti tavoitetta? Mitkä olisivat ne yhteisen innostuksen leiritulet, jotka sytyttäisivät kirkkaamman liekin ja tuottaisivat hyvää elämää?

Tulevaisuus kannattaa kuvitella

Vuosi sitten tähän aikaan valmentajani ohjasi minua ratkaisukeskeisen menetelmän avulla. Halusin selvittää, mikä on tavoitteeni, mitä kohti olen menossa ja mitä haluan? Vastaukseksi sain joukon positiivisia tunnetiloja – iloa ja rakkautta – ja mielikuvan valosta. Tavoitteeni olikin siis tunnetila, eikä mikään konkreettinen asia, ihminen tai tapahtuma.

Kesällä oleskelin rauhallisessa paikassa, jossa tein välitilinpäätöstä kahden kvartaalin jälkeen ja tekemiseni tulokset kiteytyivät. Tavoitteeni eivät olleet toteutuneet siinä muodossa, kuin olin ajatellut. Tavoitteet kuitenkin antoivat suunnan, jota kohti mennä joka päivä pienin askelin. Lopputuloksena oli jotain paljon parempaa, kuin olin toivonut ja olin tyytyväinen. Tuohon tunnetilaan pystyn palaamaan mielikuvissani milloin vain ja se antaa voimaa.

Tärkeintä on uskoa tulevaisuuteen ja siihen, että kaikki järjestyy. Oman elämäni johtajana olen huomannut, että ellen itse usko siihen, ei siihen usko kukaan muukaan. Vaikka tulevaisuutta ei voi ennustaa, mikään ei estä näkemästä hyvää tulevaisuutta mielikuvissa. Valmentajani rohkaisi minua sanomalla: Hyviä asioita tapahtuu.

Muuta maailmaa. Aloita omastasi elämästäsi.

Heli Tuulenmäki on osaamisen muotoilija, Voimakehä®- ja Kiireenkesytys®-valmentaja, KTM, NLP Coach ja mentor. Tuulenmäki yhdistää työssään liiketoiminnan ja mielen toiminnan menestykseksi.

Lisätietoja Tuulenmäestä löydät osoitteista
https://competencedesign.fi/ ja heli@competencedesign.fi
https://www.facebook.com/competencedesignoy

Lue myös Tuulenmäen edelliset kolumnit Tavoitteena kiireetön mieli, Elämää uusilla mausteilla ja Toivon tekoja.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)