VIERAILIJA

Mainos
TEKSTI JA KUVA HANNALEENA IMMONEN | 20.1.2021 | KOLLEGA.FI
Toimiva tiimi vai yksittäisisistä työntekijöistä koostuva ryhmä?

Yksi rakentavan tiimityöskentelyn elinehdoista on ajatus ja kokemus yhteisestä työn päämäärästä. Tätä vahvistaa pohdinta siitä, minkälaiset arvopohjaiset elementit ohjaavat toimintaa. Tärkeintä ei silti ole konkreettinen päämäärä itsessään vaan se, minkälaiset vaiheet ja vuorovaikutukselliset kohtaamiset edeltävät päämäärään pääsemistä. Ehkä päämäärän tarkoitus onkin pysyä hetkittäin näkymättömänä ja tavoittamattomana, jotta ryhmä voi jatkaa kehittymistään kuin vaivihkaa.

Hannaleena Immonen on työlleen omistautunut sosiaaliohjaaja ja kriisityöntekijä, joka kirjoittaa alaansa liittyvistä asioista ja ilmiöistä eri medioihin.

”Mieti tarkkaan, mitä tuot mukanasi työpaikalle saapuessasi.” Näillä viisailla sanoilla olen kuullut erään esihenkilön ravistelevan tiimiään.

Avoin työilmapiiri ei tarkoita sitä, että työpaikalla käydään läpi kaikki henkilökohtaisen elämän kipupisteet. Eikä avoimuuteen kuulu se, että henkilöt, joille kerrot itsestäsi vähiten, ilmaisevat tietävänsä sinusta eniten. Sen sijaan avoimuutta tukee niin yksilö- kuin ryhmäkohtaisesta onnistumisesta iloitseminen, innostuksen salliminen ja voimavarakeskeinen puhe palautteineen. Voi tosin olla vaikeaa innostua asiasta, joka ei itseä kiinnosta. Silti kannattaa muistaa, että asia voi olla toiselle aivan ratkaisevan merkityksellinen.

Asioiden rehellinen reflektoiminen samoin kuin uskallus olla eri mieltä, kannattelevat aina enemmän kuin käytävien nurkista kuuluvat kuiskaukset. Näillä kuiskauksilla on erikoinen taipumus kulkeutua pitkin seiniä valitettavan kauas. Onkin tärkeää kyetä tuomaan näkemyksensä esille oikea-aikaisesti, niille tarkoitetuissa tilanteissa ja foorumeissa. Muutoin nuo kuiskausten kaiut jättävät kuulijaansa negatiivisen ja mahdollisesti myös pysyvän muistijäljen.

Vastuu vuorovaikutuksesta kuuluu jokaiselle

Esihenkilöille langetetaan herkästi vastuu koko tiimin hyvinvoinnista. Hyviin työyhteisötaitoihin kuuluu ymmärrys siitä, ettei kukaan voi olla koskaan yksin vastuussa usean ihmisen välisistä vuorovaikutusprosesseista.

Jokainen on itse vastuussa siitä, minkälaisen viestin hän itsestään antaa, niin tietoisesti kuin tiedostamattaankin. Esihenkilön rooli pulppuaa työntekijöiden puheista esiin usein silloin, kun häneltä toivotaan puuttumista, toimenpiteitä tai jopa epärealistisia ratkaisuja.

Kannattelevampaa olisi nähdä esihenkilötyöskentelyn positiiviset elementit ja nostaa niitä keskusteluissa esille – antaen esihenkilölle myös palautetta. Esihenkilön rooli työyhteisössä on usein varsin yksinäinen.

Turvallinen työyhteisö sallii läikkymisen

Jokaisen työntekijän ammatillisessa sielussa on sekä läikkymisen vara että vaara. Turvallisessa työyhteisössä hetkittäinen ammatillisen innostuksen kupliminen ja läikkyminen näyttäytyvät muihinkin tarttuvana mahdollisuuksien ja ideoiden pirskeinä. Lopputuloksena voi olla yhteinen malja, jonka nostamiseen kaikki haluavat osallistua.

Turvattomassa työyhteisössä nuo samat roiskeet jäävät pöydän pinnalle kuivuen yksinäisiksi ja surullisiksi tahroiksi. Yksittäisistä työntekijöistä muodostuva saman katon alla työskentelevä ryhmä ei siis ole synonyymi tiimille. Yhteenkuuluvuuden tunne edellyttää sisäisten äänten yhteistä kuulemista ja jakamista.

Takki narikkaan

Pahasta olosta tai väsymyksen tunteesta voi olla vaikeaa irrottautua. Vertauskuvallisen päällystakin voi töihin tullessaan riisua ja jättää narikkaan. Silloin sen taskuun jäävät mahdolliset henkilökohtaisten tunteiden negatiiviset sävyt olettamuksineen.

Parhaimmassa tapauksessa tuota takkia ei samoine taskujen sisältöineen haluakaan enää pukea ylleen kotiin lähtiessään. Tärkeää ja merkityksellistä on nimittäin aina myös se, mitä vie mukanaan työpaikalta poistuessaan.

Hannaleena Immonen työskentelee sosiaaliohjaajana ja kriisityöntekijänä sosiaali- ja kriisipäivystyksessä ja on kirjoittanut alansa aiheista artikkeleita ja kolumneja eri lehtiin. Immonen on myös suorittanut työ- ja organisaatiopsykologian perusopinnot ja opiskelee sosiaalityön aineopintoja työnsä ohella.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)