Tämä vuosi on alkanut aivan uudella tavalla. Ennen vuodenvaihdetta olin poissaoleva, ärtynyt ja väsynyt. Kaipasin matkustamisen tuomaa tilaa – vapautta tulla ja mennä, nauttia kauniista maisemista ja lämmöstä, uudistumista ja voimaantumista. Koska se ei ollut mahdollista, tein päätöksen viettää aikaa lomamökilläni yksin vain koira seuranani. Täällä olen nauttinut luonnon kauneudesta, tyyneydestä, hiljaisuudesta, pimeydestä, pienistä hetkistä, valon ja varjon leikistä ja levosta.
Vuodenaikojen rytmissä

Monia oivalluksia rikkaampana päätin jatkaa etäilyä mökiltä käsin. Täällä on hyvä olla ja nyt myös sisäinen oloni heijastelee kaunista talvimaisemaa. Sanotaan, että oma sisäinen matkamme heijastuu kaikkeen ulkopuolellamme. Kutsumme luoksemme niitä olosuhteita, joita tarvitsemme, ja välillä ne ovat isoja oppitunteja. Mitä sinä olet vailla? Ehkäpä se vaje on tärkeä täyttää ensin sisäisesti.
Entä olemmeko unohtaneet vuodenajan rytmit? Talvi on rauhoittumisen, voimien keräämisen ja levon aikaa, keväällä uudet kuviot alkavat kuten luonnossa, valon ja lämmön lisääntyessä. Kesällä valo on suurimmillaan ja syksyllä taasen koittaa sadonkorjuu ja siirtyminen kohti talvikautta.
Kuulostele omaa viisauttasi
Monet meistä tuntevat olevansa eksyksissä ja tämä aika vain korostaa erillisyyden tunnetta. Olemme eksyneet omasta lähteestämme, siitä keitä olemme ja mitä olemme tulleet tekemään. Jokaisella meistä on ainutlaatuinen lahja, joka vain odottaa, että tiedostamme sen ja otamme sen käyttöön toteuttaaksemme tehtäväämme ja missiotamme. Matka sisimpään on sitä, että olemme virrassa kuulostellen syvempää viisauttamme ja kuljemme pelotta omaa polkuamme yhteydessä niin itseemme kuin kanssakulkijoihimme. Sisäinen matka on paljaana oloa, rohkeutta erottua muista, itsensä aitoa kohtaamista ja levollista antautumista elämälle.
Pelkomallit ovat suurimpiä esteitä elämämme matkalla. Pelkomalleja ovat itsensä aliarviointi, ylimielisyys, marttyyrius, kärsimättömyys, itsepäisyys, ahneus ja sabotointi. Näistä useimmat olemme omaksuneet jo kotona ja niistä on tullut sitkeitä uskomuksia, jotka estävät meitä onnistumasta. Voimme kuitenkin vapautua niistä, kunhan ensin tunnistamme, mitkä niistä ottavat ohjakset, kun asiat eivät suju. Usein olemme itse sokeita omille pelkomalleillemme, mutta läheisemme näkevät ne meitä paremmin. Ehkäpä voisit kysyä ystävääsi antamaan oman näkemyksensä. Voit myös tehdä pelkomallit testin tästä: https://kollega.fi/2015/01/tunnista-pelkomallisi/
Mitä matkaevääksi?
Itsetuntemus on merkityksellinen matka kohti lähdekoodiasi eli sitä, kuka aidosti olet. Se on elämänmakuinen seikkailu, johon kuuluu eksymistä, vaihtuvia matkaseuralaisia ja joskus suurtakin turhautumista. Välillä on kuitenkin mahdollista tavoittaa rauhan tila, joka antaa uskoa jatkaa matkaa ja auttaa ymmärtämään, että nauttiminen on luvallista, kunhan on sallinut sen itselleen.
Oma matkani on tarjonnut monta pysäkkiä ja mutkaa. Olen niistä hyvin kiitollinen, sillä miten muuten voisin toimia monen kohteen matkaoppaana, jos en itse tuntisi maastoa niin hyvin. Ja matka jatkuu, yhä kiehtovampana tässä uudessa ajassa.
1. Pysy levollisena
Hengitysharjoitukset auttavat rauhoittumaan. Löydä voimapaikkasi esimerkiksi luonnosta, kun sitä tarvitset. Kuuntele sisäistä ääntäsi.
2. Keskity
Keskitä huomiosi johonkin itsellesi tärkeään, mieti miten voit olla avuksi. Ole täysin läsnä.
3. Iloitse
Anna itsellesi lupa iloita ja innostua. Tee asioita sinulle tärkeiden ihmisten kanssa.
4. Nauti elämästä
Avaa sydämesi ja näe kaikki kauneus ympärilläsi sekä myös sisälläsi.
5. Tee päätös
Mikä on sinun polkusi, mikä innostaa ja antaa sinulle merkityksellisyyden tunteen.
6. Luota
Päästä irti tarpeesta tietää miten tai milloin. Luota hetkeen ja siihen, että selviät mistä vaan.
7. Ole – vain ole
Rentoudu ja anna itsellesi hetkiä vain olla.
Jos matkanteko on raskasta tai tienviitat epäselvät, on hyvä kutsua matkaopas kulkemaan rinnalla osan matkaa tukien ja opastaen.
”Kaikki, jotka vaeltavat, eivät ole eksyksissä.”
J. R. R. Tolkien

Lisätietoa Tasapainon Avaimista osoitteessa www.keys2balance.com tai carita.nyberg@tasapainonavaimet.fi.
Lue myös Nybergin aiemmat kolumnit Autenttinen johtajuus, Kenelle etätyö sopii? ja Epäterve työpaikka.
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/