KIIRE HALLINTAAN

Mainos
TEKSTI HELI TUULENMÄKI KUVA ELLI KESKI-LOPPI | 2.12.2020 | KOLLEGA.FI
Tavoitteena kiireetön mieli

Olin taas kerran jämähtänyt töiden ääreen. Ajatus takkusi eikä tulosta tahtonut syntyä. Marraskuun harmaa päivä kietoi mielenikin hämäräviittaansa. Deadlinet kuitenkin painoivat päälle ja stressin tunne alkoi kasvaa. Juuri silloin kilahti kännykkääni viesti yrittäjäkollegalta, joka houkutteli kanssaan kävelykoutsaukseen puhelinyhteydellä. Liikuntahetken jälkeen mieli oli virkistynyt ja hommat jatkuivat uudella innolla.

Heli Tuulenmäki on Kiirenkesytys-valmentaja, NLP Coach, mentor ja yrittäjä, jonka intohimona ovat ihmiset ja osaaminen.

Kävelyn yhdistäminen coaching-sessioon on ollut osana tekemistäni pitkään, myös pienten ryhmien kanssa. Tulokset ovat olleet erinomaisia. Keskustelu rauhallisesti kävellen raittiissa ilmassa, mukavissa maisemissa ja hyvässä seurassa saavat ajatuksen kulkemaan, mielen rauhoittumaan ja kiireen unohtumaan.

Juttelin asiasta yrittäjäkollegani, kehocoach Mari Helmisen kanssa, koska minua kiinnosti tietää, mihin vaikutus perustuu. ”Kaikkea stressiä ei voi purkaa sanallisesti, vaan purkamisen avaimet löytyvät kehosta”, Mari kertoi minulle. ”Liike voi toimia tässä siten, että hermostollinen ylivireys saa purkuväylän fyysisesti. Rytminen liike, kuten kävely tai vaikkapa keinutuolissa keinuminen tasapainottaa ja rauhoittaa hermostoa. Hitaasti tuttuja asioita tekemällä annetaan hermostolle viesti, että ei ole mitään hätää. Aivot ymmärtävät, että olet turvassa, kun liikut hitaasti ja teet asioita verkkaisesti. Rauhallinen tekeminen saa aivot rauhoittumaan, jopa rauhallinen hengitys auttaa.”

Mieli maitohapoilla

Jos mieli on kiireen keskellä kovin kuormittunut ja ajautunut maitohapoille, alkaa myös keho herkästi piiputtaa ja elämän moottori yskiä. Vaihteet eivät enää toimi ja saatamme painaa kaasua väkisin. Lopulta käsijarru voi napsahtaa päälle automaattisesti ja matkanteko tyssätä siihen paikkaan. Siksi kannattaa kuunnella omia tuntemuksia, kehoa ja sen tuottamia viestejä herkällä korvalla.

Keho kaipaa välillä niin paikallaan oloa, kevyttä liikettä tai puuhastelua kuin rauhallista tai reippaampaa liikuntaa. Keho tietää, mikä on hyväksi ja mitä tarvitaan. Kehoa kuuntelemalla löytyy kuhunkin hetkeen sopiva toiminta: milloin jään sohvalle, milloin tarvitsen fyysistä tekemistä. Mikä on minulle sopiva tapa palautua? Kaikki kehoa tai mieltä rentouttava toimii. Mikä voisi olla juuri tähän hetkeen sopiva tapa olla liikkeessä tai rentoutua?

Lupa olla hetkessä

Mielen mäkätyksen hiljeneminen auttaa kuuntelemaan herkällä korvalla omaa oloaan ja laskeutumaan nyt-hetkeen. Ajatusten väleissä olevat tauot luovat tietoista läsnäoloa, joka helpottaa kiireen tunnetta.

Omat arvomme ovat avainasemassa tunnistaessamme, mitä kehomme oikeasti kaipaa. Miksi teemme sitä, mitä teemme – tai jätämme tekemättä? Mikä on hyvä tarkoitus tekemisemme taustalla? Ajattelemmeko esimerkiksi, että liikunta kohottaa kuntoa tai liikunta tekee meille hyvää? Opitut arvot ja asenteet voivat ajaa meitä liikkumaan reippaasti, vaikka keho ja mieli kaipaisivat lepoa tai rauhallista liikuntaa.

Kiireettömät teot voivat olla pieniä, mutta merkityksellisiä asioita, jotka kertovat, että priorisoin oman hyvinvointini. On myös tärkeää tunnistaa, mikä on itselle luontainen tapa olla ja elää kiireenkin keskellä. Voimme muuttaa vain sellaista, mikä olemme huomanneet ja tunnistaneet.

Kitka todellisuuden ja toiveiden välillä

Moni meistä on siirtynyt etätöihin, jossa itsen johtamisen tärkeys korostuu työn jaksottamisen ja tauottamisen osalta, kun ei ole yhteistä työn rytmiä lounas- ja kahvitaukoineen. Silloin herää helposti kysymys, onko minulla oikeus kiireettömään taukoon ja pieneen liikahteluun? Olenko sen arvoinen?

Minkälaista tarinaa kerromme itsellemme – menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta? Kuka tai mikä olen, olen ollut ja olen tulevaisuudessa? Menneisyys ei ole ennuste tulevaisuudesta. Jos olen aiemmin ollut sohvaperuna, määritteleekö se tekemistäni myös jatkossa? Tai mikä on se jatkuvasti tavoittamattomissa oleva ihanne- tai toiveminä, joka ei kaikesta tekemisestä huolimatta näytä ilmestyvän peiliin? Miten usein selitämme kiireen avulla itsemme ulos pienistä, hyvää tekevistä liikuntahetkistä ja tauoista?

Mikä on se tunne- tai olotila, jota tavoittelemme ja joka tuottaisi kiireetöntä mieltä? Mikä motivoisi muutoksen? Itse haluan olla turboahdetun suorittajan sijaan vapaasti hengittävä ihminen.

Heli Tuulenmäki on osaamisen muotoilija, Kiireenkesytys®- ja Voimakehä®-valmentaja, KTM, NLP Coach ja mentor. Hän yhdistää työssään liiketoiminnan ja mielen toiminnan menestykseksi. Lue myös Tuulenmäen edelliset kolumnit Elämää uusilla mausteilla, Toivon tekoja ja Kiireen vanki, mielen vanki.

Lisätietoja Tuulenmäestä löydät osoitteista
https://www.competencedesign.fi/ ja heli@competencedesign.fi
https://www.facebook.com/competencedesignoy

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)