Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Kolmekymppinen Rami oli nopeasti korkeakoulusta valmistuttuaan päätynyt suuren kansainvälisen yrityksen johtotehtäviin. Viimeisen viiden vuoden ajan hän oli johtanut koko pohjoismaiden bisnestä menestyneesti. Bisnes kukoisti, mutta Rami ei. Koko saman ajan, jonka Rami oli toiminut johtotehtävissä, hän oli jatkuvasti kamppaillut itsensä ja omien ajatustensa kanssa: olenko varmasti paikkani ansainnut? Tuntuu, etten oikeasti osaa mitään. Toivottavasti kukaan ei saa selvää, että tämä on vain teatteria. Jatkuva epävarmuus ja riittämättömyyden tunne kalvoivat häntä. Asialle oli tehtävä jotain.

Jopa 70 prosenttia ihmisistä tunnistaa huijarisyndroomaksi kutsutun ilmiön omakohtaisesti. Ilmiöllä tarkoitetaan kokemusta siitä, ettei oikeasti ole ansainnut asemaansa tai menestystään, vaan sattuman kautta ja harhauttamalla on onnistunut vakuuttamaan muut omasta erinomaisuudestaan, osaamisestaan ja pärjäävyydestään. Vaikka ulkoisesti asiat näyttävät hyvältä, sisäisesti ihmistä jäytää ajatus siitä, että kohta kulissit kaatuvat ja jään kiinni osaamattomuudestani.

Jotkut pitävät huijarisyndroomaa aikaamme kuvaavana ”trendidiagnoosina”. Todellisuudessa kyse on melko yleisestä ja inhimillisestä ajattelu- ja toimintatapojen kokoelmasta, joka toki voi ajassamme ja yhteiskunnassamme olla aiempaa yleisempää.

Loppujen lopuksi kaikki ovat aivan yhtä pihalla

Huijarisyndrooman on todettu olevan erityisesti nuorten, menestyneiden naisten keskuudessa yleinen ongelma. Mutta sisällä jäytävä tunne riittämättömyydestä ei katso ikää, sukupuolta eikä menestyksen tasoakaan. Ilmiö voi koskettaa ketä tahansa meistä, olimmepa missä tahansa asemassa tai uraamme vaiheessa. Yllättävän monet suurta menestystäkin saavuttaneet kertovat ilmiön häiritsevän heitä yhä. Tietynlaista tyhjyyden ja epävarmuuden tunnetta ihmisen on vaikea päästä koskaan pakoon.

Työ- ja organisaatiopsykologina työskennellessäni olen nähnyt monenlaisia organisaatioita ja ihmisiä. Olen työskennellyt riittämättömyyden tunteensa takia loppuun palaneiden toimitusjohtajien, esimiesten, yrittäjien ja rivityöntekijöiden kanssa. Itsensä voi uuvuttaa monista syistä, mutta jatkuvaa riittämättömyyden tunnettaan paikkaamaan pyrkivän burnout on pirullisin.

Psykologin työssä hankkimieni kokemusten kautta olen päätynyt lohdulliseen päätelmään: Loppujen lopuksi kaikki ovat työelämässä aivan yhtä pihalla – ainakin melkein. Työelämän teatterissa jokainen unohtaa aika ajoin vuorosanansa, pasmat menevät sekaisin ja jaksaminen on kortilla. Tämän tosiasian kieltäminen vain pahentaa ongelmaa. Joskus ”neljännen seinän rikkominen” ja asioista avoimesti puhuminen voisi auttaa.

On kuitenkin huojentavaa huomata, että kulissien takana epätäydellisyydessään rämpivät organisaatiot ja yksilöt voivat silti toimia ja tuottaa tulosta. Hienoimmankin brändin taakse piiloutuu jonkinasteinen sekamelska ja tehokkainkin johtaja voi olla täysin uusavuton tietyissä asioissa. Onneksi meitä harvemmin kuitenkaan mitataan puutteidemme ja vajavaisuuksiemme mukaan – vaan ennemminkin vahvuuksiemme ja osaamisiemme mukaan. Osaamisemme takia meitä rekrytoidaan, palkataan ja koulitaan eteenpäin. Usein riittävän hyvä on riittävän hyvä.

Eroon huijarisyndroomasta

Ajassamme, yhteiskunnassamme ja työelämässämme on paljon asioita, jotka ajavat itse kutakin meistä salakavalasti kohti huijarisyndroomaa ja loputonta riittämättömyyden tunnetta. Vertailukohtia on globaalissa maailmassamme loputtomasti: aina löytyy niitä, jotka ovat parempia, menestyneempiä ja osaavampia. Työnteko itsessään on uusien ongelmien ratkaisemista, jatkuvaa epävarmuutta ja oppimista – rutiininomaiset aivot narikkaan -hommat ovat vähissä.  Menestyksen mittarimmekin ovat luonteeltaan kohti äärettömyyttä jatkuvia puolisuoria: alkupiste on helppo määrittää, mutta kattoa tai ylärajaa ei olekaan.

Siksi jokaisen yksilön ja myös yhteisön on tärkeää opetella määrittelemään tavoitetasonsa: mikä on minimitaso, jonka haluamme saavuttaa, ja mikä on riittävän hyvä, mihin voimme olla tyytyväisiä. Sen jälkeen rimanylityksiä ja suurempia tavoitteita kohti on huomattavasti helpompi lähteä. Stressittömämmän suoriutumisen avain on se, että tavoitteiden saavuttaminen tai saavuttamatta jääminen ei ole suoraan kytköksissä omaan ammatilliseen tai henkilökohtaiseen identiteettiin. Oma arvonsa ja identiteettinsä kannattaa perustaa muihin asioihin.

Entä mitä sitten kävi Ramille? Rami päätyi keskustelemaan kanssani omasta tilanteestaan. Hän pohti irtisanoutumista ja alanvaihtoa kokiessaan olevansa kykenemätön oman työnsä hoitamiseen. Pyysin häntä kysymään työstään palautetta ympärillään olevilta ihmisiltä: alaisiltaan, kollegoiltaan ja hallituksen jäseniltä. Rami sai ylistäviä palautteita. Hänen työtään ja toimintaansa kiiteltiin. Tästä alkoi vuosien mittainen yhteinen prosessi, jossa Rami alkoi työstää omia vähätteleviä ajatuksiaan, oppimaan epävarmuudessa työskentelyä ja arvioimaan omaa johtajana suoriutumistaan uusilla mittareilla. Rami työskentelee edelleen samassa roolissa suuren kansainvälisen yrityksen johtotehtävissä, mutta nyt sekä bisnes että Rami kukoistavat epävarmuuksista, haasteista ja ennakoimattomista käänteistä huolimatta.

Organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa työskentelee yrittäjänä, Terveystalon organisaatiopsykologina sekä Meaningful Work Finland ry:n toiminnanjohtajana. Lisätietoja Sahimaasta osoitteessa https://www.jaakkosahimaa.fi.

Lue myös Sahimaan aiemmin julkaistut kolumnit Tunteet ja työelämä ja Kun kriisi iskee.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.