Lyhyessä ajassa asiat voivat muuttua täysin. Takana oleva viikko on tuntunut kuin pieneltä ikuisuudelta. Lähiomaiseni hiipui pois tästä maailmasta. Tuntuu kuin oma maailmani olisi hetkeksi pysähtynyt, vaikka muu maailma jatkaa menoaan ympärillä.
Tässä kaikessa työ on ollut sekä siunaus että taakka. Työn hyvänä puolena on se, että se saa ajatukset muualle. Toisaalta työn teko on ollut välillä raskasta, kun suru vie voimia. Kaikki on sujunut hitaammalla tahdilla kuin tavallisesti. Tällaisella hetkellä huomaa sen, mikä on todella tärkeää. Ja se tärkeä on toiset ihmiset. On ihanaa, kun on läheisiä, hyviä ystäviä ja sukulaisia sekä hyvä työyhteisö, jotka kaikki antavat voimaa. Kannattaa muistaa, että mikään ei ole pysyvää ja kaikki on tässä ja nyt. Pidetään siis hyvää huolta toisistamme.
Coaching-blogissa Jaana Hautala käsittelee oman rytmin löytämistä. Meillä jokaisella on oma rytmi, olimmepa sitten aamuvirkkuja, yökukkujia tai jotain siltä väliltä. Omasta rytmistään kannattaa olla tietoinen, jotta osaa keskittää voimavaransa oikeisiin asioihin juuri oikeaan aikaan, Hautala sanoo kolumnissaan.
Work goes happy -blogissa Jyri Kansikas pohtii ikäsyrjintää, joka kohdistuu niin vanhempiin kuin nuorempiin ikäluokkiin. On outoa, että työurien pituus kaventuu vaivaiseen kymmeneen vuoteen, jossa pyritään puristamaan kaikki mehut pois 30 – 40-vuotiailta, joilla on muutenkin hektiset ruuhkavuodet, Kansikas ihmettelee kolumnissaan.
Tasapainon avaimet -blogissa Carita Nyberg tarkastelee pelkomalleja, jotka vaikuttavat voimakkaasti työpaikan ilmapiirin. Epäterveessä työpaikassa mellastavat usein ylimielisyys ja marttyyrius, jotka helposti myrkyttävät työyhteisön ilmapiirin, Nyberg toteaa kolumnissaan.
Johtajuuden ytimessä -blogissa Kaisa Alamäki käsittelee työelämän tsekkauspisteitä. Työyhteisöjen valmennuskeskusteluissa kohdataan yhdessä mennyt, nykyhetki ja tuleva. Puheista ei tule tekoja ja todellisuutta, ellei niitä varta vasten viedä teoiksi, ja siihen tarvitaan realistista tarkastelua, Alamäki sanoo kolumnissaan.
Elämä järjestykseen -blogissa Aino-Mari Kiianmies keskittyy ajankäyttöön ja antaa viisi käyttökelpoista vinkkiä fiksuun ajanhallintaan ja itsensä johtamiseen.
Hyvinvointi-blogissa Erja Järvelä kysyy, millaisiin energioihin haluamme keskittyä. Oma ajattelumaailmamme ja omat tarinamme, joita kerromme itsellemme, määrittävät suurelta osin onnellisuutemme. Kolumnissaan Järvelä antaa vinkkejä parempaan elämään.
Seuraavat artikkelit julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona 9. syyskuuta.
Antoisaa työpäivää!
Marja Kasanen
päätoimittaja
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/