Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Liisa on palanut etätöistä takaisin toimistolle ja puhkuu intoa päästä kertomaan kuulumisiaan työkavereilleen. Toimistolla kukaan ei oikein näytä kiinnostuvan, kun Liisa alkaa kysellä muiden kuulumisia ja miten töissä projektit on edennyt. Muutama hymähdys ja kohteliaisuudesta ruudun takaa lähetetty hymy – mutta kukaan ei kysy, mitä Liisalle kuuluu. Liisan into laantuu, hän alkaa käydä läpi sähköpostejaan ja päässä risteilee ajatukset: Miksi ketään ei kiinnosta? Missä on hyvä tiimihenkemme? Vai oliko hän sittenkin töykeä ja itsekäs herätellessään keskustelua ja halutessaan jakaa etäilyn kohokohtiaan? Kaikkihan eivät olleet etätöissä, joten ehkä se vain herätti ärsytystä.

Vielä myöhemmin päivän aikana Liisa palaa aamun tapahtumiin ja tunnistaa erilaisten ajatusten ja niistä seuranneiden tunteiden voiman, jotka häneen olivat tuossa hetkessä vaikuttaneet. Järkevänä ihmisenä Liisa prosessoi kaiken kuitenkin omassa mielessään ja näkee pian kaiken kirkkaana. Ei synkkää mustaa tai vaaleaa harmaata, vaan räiskyvää punaista, kuplivaa keltaista, rauhoittavaa sinistä ja lämmintä vihreää. Liisaa hymyilyttää, miksi en taas muistanutkaan tätä aiemmin. Värit – miten teettekään elämästäni monimuotoista, Liisa ajattelee ja luo ymmärtäväisen ja hyväksyvän katseen ympärilleen.

Työpaikan värimaailma

Erilaisten käyttäytymisteorioiden ja mallien avulla on pyritty työelämässä konkretisoimaan ihmisten välisiä eroja ja kuvaamaan ihmisten käytöstä niin, että ymmärryksen ja tiedon kautta voitaisiin parantaa yhteistyötä ja ehkäistä ristiriitoja.

Jokin aika siten ympärillämme olevista idiooteista nousi kohu, mutta tieteellinen näyttö siitä, miten erilaiset analyysit todella toimivat, on edelleen ristiriitaista. Psykologian piirissä sormea saatetaankin heristellä ihmisen käyttäytymisestä pelkästään persoonallisuuden perusteella tehtäville monimutkaisia asioita yksinkertaistaville tulkinnoille. Ihminen itsessään – ja ihmisten välinen vuorovaikutus – on monen tekijän summa ja ihmisen käyttäytyminen voi muuttua ja muovautua tilanteen mukaan, kun taas ihmisen persoonallisuus on melko pysyvä ominaisuus.

Vaikka näiden eri mallien yksinkertaistava sävy tiedostetaan, ihmiset ovat usein halukkaita jaottelemaan itseään ja toisiaan erilaisiin kasteihin. Jaottelua puoltavat näkevät usein etuna juuri mahdollisuuden muiden ihmisten ymmärtämisen lisääntymiseen – ja samalla myös itseymmärryksen kasvattamiseen.

Vaikka ymmärryksen perään kuulutetaan, onko ymmärrys aina kuitenkaan hyvästä? Mitä jos alamme selittää itsellemme ymmärtämisen valossa kollegan töykeää ja epäammatillista käytöstä? Mitä jos vaadimme itseämme sietämään epäoikeudenmukaisuutta ja peittämään loukkaantumisen uskoen olevamme liian herkkiä tai tunteellisia – väärän värisiä? Tai entä jos alamme polkea toisia jalkoihimme antaessamme itsellemme etuoikeuden huonolle käytökselle väriopin valossa? Minä nyt vain olen tällainen, kyllä muut sen ymmärtävät tai muut nyt toimivat niin kuin toimivat, koska ovat sellaisia kuin ovat. Mitä jos alamme selittää ongelmia persoonallisuuseroilla sen sijaan, että pureutuisimme varsinaiseen ongelmaan tai asiaan, joka kaipaisi ratkaisua?

Järjestystä kaaokseen

Asioiden ja ihmisten kategorisointi tuo järjestyksen kaoottiseen maailmaan edes hetkellisesti. Monimutkaisten asioiden liika yksinkertaistaminen voi kuitenkin luoda meille illuusioon siitä, että maailma ympärillämme on lokeroitavissa.

Jos katsomme ympärillemme liian kapean putken läpi, näemme vain pienen osan todellisuudesta. Juuri sen, mihin putkemme kulloinkin osoittaa. Jos putkesta näkyy hätääntyneet kasvot, voimme tulkita, että ylihysteeriseksi leimattu siellä vain ylireagoi. Mutta entä jos siirtäessämme putken sivuun huomaammekin, että hätääntyneet kasvot kuuluvat ihmiselle, joka on keskellä onnettomuutta ja kaipaa apua? Miten ymmärryksemme muuttuu ja muovautuu katsoessamme ympäristöämme putken tai värillisten lasien ulkopuolelta? Eikö liiallinen erilaisten jaotteluiden peräänkuuluttama ymmärrys kadota meiltä todellisen kiinnostuksen toista ihmistä kohtaan?

Näitä malleja, jaotteluita ja teorioita voidaan käyttää monin eri tavoin. Toiset uskovat niiden parantavan ymmärrystä ja kommunikointia, kun taas toiset vastustavat jyrkästi kaikkea lokerointia ja kyseenalaistavat yritykset saada väriopin tai erilaisten kirjainyhdistelmien avulla selvyyttä monimuotoiseen ihmisyyteen.

Ehkä tulevaisuudessa voimme erilaisten opusten testien avulla määritellä niin puolison kuin työkaverin tietynlaiseksi ja lukemiemme toimintaohjeiden avulla lähestyä kutakin oikealla tavalla. Itse kuitenkin nautin vielä siitä, että saan käydä keskusteluja, kysyä ja etsiä, kadottaa ja löytää jälleen itseni ja toiset tässä monimuotoisessa vuorovaikutuksen ja ihmisyyden kentässä – tapahtuu kommunikointi sitten ruudun välityksellä tai kasvotusten.

Mari Lämsä on valmentaja, kouluttaja, kirjailija ja yrittäjä, joka luotsaa yksilöitä ja työyhteisöjä kehittämään ajattelu- ja toimintatapojaan kohti omaa potentiaaliaan ja yhteistä hyvää. Lämsä on julkaissut kirjan Naurun hyvää tekevä voima – löydä tie elämäniloon (Viisas Elämä 2017). Lisätietoa Lämsästä löydät osoitteesta www.intovaattori.fi. Lue myös Lämsän aiemmat kolumnit Luo oma selviytymistarinasi ja Jokaisella on vastuu ilmapiiristä.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.