Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Tunnistatko tilanteen, jossa olet pähkinyt jotain ongelmaa jo jonkin aikaa, ja keskusteltuasi niitä näitä toimiston käytävällä kohtaamasi kollegan kanssa, ratkaisu suorastaan syöksyy mieleesi? Tai ne kerrat, kun olet empinyt pyytää kollegaltasi apua ja sattumalta törmäät juuri häneen kahvihuoneessa? Palatessasi työpisteellesi sinulla on tuliaisina kahvin lisäksi juuri ne vinkit, joita tarvitsit.

Etätyölle ollaan povaamassa joka suunnalta loistavaa tulevaisuutta, sillä sen tehokkuus tietyissä työtehtävissä on tullut vahvasti esille tänä keväänä. Ei sovi myöskään unohtaa kaikkea sitä aikaa, mikä on säästetty työmatkojen lyhentyessä muutamaan askeleeseen kammarista keittiön jakkaralle. Ilman keskeytyksiä moni työtehtävä valmistuukin yllättävän nopeasti ja tehokkaasti.

Itse olen sitä mieltä, että sana etätyö tulisi kokonaan poistaa työelämän sanakirjoista. On olemassa vain työtä ja se kannattaa tehdä siellä, missä se on sujuvinta ja tuottaa parasta tulosta kaikista näkökulmista katseltuna.

Hiljainen tieto ei välity sähköpostitse

Viime aikoina olen kuitenkin alkanut hiukan huolestua siitä täysin unohdetusta asiasta, miten satunnaisten kohtaamisten ja kahdenkeskisten kahvipöytäkeskustelujen mukanaan tuomat lukuisat oivallukset ja uudet ajatukset voitaisiin korvata. Välineitä viestien välittämiseen kyllä löytyy, mutta niistä ei ole kohtaamisten korvaajaksi.

Sama pätee myös hiljaiseen tietoon. Se ei oikein välity WhatsApissa. Saati virallisissa virtuaalikokouksissa. Sen ”omistaja” ei myöskään lähettele siitä sähköpostia. Se välittyy yleensä yhdessä tekemisen ohessa. Suunnittelemattomasti.

On todella hienoa, että monissa työyhteisöissä on otettu käyttöön erilaisia etäkahvitaukoja tai aamun avauksia. Ne eivät kuitenkaan korvaa spontaaneja kohtaamisia ja vuorovaikutustilanteita. Ennalta suunnittelemattomat ja joskus jonninjoutavuudesta lähtevät keskustelut, joiden myötä syntyy uusia oivalluksia, näkökulmia ja ajatuksia, eivät ikävä kyllä ole tällä hetkellä mahdollisia.

Vanha kunnon puhelin

Kohtaamisten ja spontaanin vuorovaikutuksen puute ei mielestäni liity ainoastaan meidän inhimillisiin tarpeisiimme. Usein unohdetaan, että se liittyy vahvasti myös uuden luomiseen sekä luovuuteen. Itse olen aina kilautellut tutuille ja verkostoni ihmisille ilman sen kummempaa agendaa. Näinä aikoina olen tehnyt sitä entistä enemmän. Vanha kunnon puhelin korvaa mielestäni sata sähköpostia ja tietoa välittyy lyhyessäkin ajassa aivan eri tavoin kuin sähköisesti. Spontaani vuorovaikutus on luovuuden siitepölyä.

Puheluissa vuorovaikutus on kaksisuuntaista ja ilman viivettä. Äänen välittyessä käytämme useampaa aistia ja se tekee vuorovaikutuksesta rikkaampaa. Ääni välittää myös tunteita. Sen sävy ja painotukset kertovat usein enemmän kuin itse sanat. Hymyilevän tai hermostuneen äänen erottaa aika helposti toisistaan.

Moni nostaa varmasti jo kulmakarvojaan ja miettii mielessään, että eikö videoyhteyksissä tule käyttöön myös kolmas aisti, näköaisti? Kyllä tulee. Videoyhteyksien osalta ongelmana on se, että niitä ei juuri käytetä suunnittelemattomasti. Näköpuheluita/Facetimeja ei taideta muutenkaan työelämässä kovin paljoa käyttää.

Aikana, jolloin uuden luomisen ja luovuuden tarve on ennennäkemätön, ajatusten suunnittelemattomalle törmäytykselle pitäisi löytää aikaa ja oikeat kanavat. Kova haaste, sillä pelkkään tehostamiseen tuijottamisen seurauksena paljon spontaaniudesta on jäänyt jo aiemminkin työpaikan porstuaan.

Toivottavasti syksyllä tilanne on jo siinä määrin parempi, että kohtaamiset ovat jälleen turvallisia ja voimme palata nauttimaan yhdessä luomisen ilosta. Jonkun aikaa ja joissakin työtehtävissä erakoituminen voi tuottaa jopa loistavia tuloksia, mutta pidemmän päälle pelkkä yksin pähkiminen syö luovuuden huoltovarmuusvarastojamme tyhjiksi.

Myös joutenolo ruokkii luovuutta

Yleensä minulla on tähän aikaan vuodesta takana täpötäyden kalenterin kevät ja takki melko tyhjä eteenpäin suunnatun tekemisen runsaudesta. Tällä kertaa tilanne on totaalisen erilainen. Takki on kyllä melko tyhjä, mutta ensisijaisesti täysin itsestä riippumattomien ongelmien ratkomisesta sekä yritykseni liiketoiminnan jatkuvuuden ja edellytysten turvaamisesta.

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä, että aion ainakin osan kesästä olla työasioiden suhteen aktiivisesti passiivinen. Aivoni kaipaavat joutilasta tyhjäkäyntiä ehkä enemmän kuin koskaan – sitä paitsi ajoittainen joutenolo ruokkii myös luovuutta.

Jyri Kansikas on paremman työelämän rakentaja ja työhyvinvoinnin edistäjä, joka työskentelee toimitusjohtajana Work goes happy Oy:ssä.

Lue myös Kansikkaan edelliset kolumnit Näköalattomuus näivettää nykyhetkeä enemmän ja Ihmisen ikävä toisen luo.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.