KIRJABLOGI

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN | 10.6.2020 | KOLLEGA.FI
Omaa juttua etsimässä

Elätkö omannäköistä elämää? Työskenteletkö sellaisessa tehtävässä, jota rakastat? Jokaisen on mahdollista löytää oma unelmatyönsä tai oma juttunsa, mikä ikinä se onkaan. Oman jutun löytäminen vaatii kuitenkin rehellisyyttä, omien arvojen tarkastelua ja rajoittavista uskomuksistaan luopumista, mikä ei aina ole helppoa.

Moni meistä haaveilee paremmasta työstä tai elämästä, mutta ei uskalla toteuttaa unelmiaan. Jäämme vanhaan, tuttuun ja turvalliseen, koska ympäristö niin odottaa, emmekä uskalla riskeerata saavuttamaamme työtä tai asemaa, vaikka se ei enää antaisi meille mitään. Rohkeutta tehdä toisin edustaa intohimoyrittäjä, valmentaja Eija Hinkkala, joka on kirjoittanut kirjan Sinä olet enemmän. Kirjassaan Hinkkala johdattelee lukijan tutkimusmatkalle omaan itseensä ja kannustaa löytämään omat vahvuutensa ja intohimonsa. Taustalla kulkee myös Hinkkalan oma rohkaiseva tarina, josta ei käänteitä ja rohkeutta puutu.

Sydämen palo on keskeinen asia omaa juttua etsittäessä. Sydämen puhetta kannattaa Hinkkalan mukaan kuunnella. Sen kuuleminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä se vaatii pysähtymistä, tietoista kuulostelua sekä herkkiä aistiantenneja. Sydän puhuu vahvasti kehollisuuden sekä tunteiden välityksellä. Jos jokin asia näyttää järjen valossa kovin hyvältä ja fiksulta, mutta keho kertoo täysin päinvastaista, kannattaa tunteeseen Hinkkalan mukaan luottaa. Jos annamme järkemme, egomme tai muiden ihmisten puhua sydämemme sijaan, hylkäämme samalla omat arvomme, unelmamme ja hyvinvointimme.

Mielen voimalla on myös iso vaikutus oman jutun löytämisessä. Mielentaitoihin kuuluu muun muassa visiointi, mielikuvien luonti ja visualisointi. Mielikuvittelu onkin tärkeä lähtökohta, sillä tiedostamaton mieli ei erota, teemmekö jotain asiaa oikeasti vai kuvittelemmeko tekevämme sen. Aina kun annamme mielikuvituksellemme vallan visioida jotain tulevaa asiaa tai tapahtumaa sellaiseksi kuin haluamme, hyväksyy tiedostamaton mielemme vision todeksi. Visiointi toimii sitä paremmin, mitä enemmän sitä treenaa ja toistaa. Visiointia voi käyttää vaikkapa tavoitemielikuviin, jolloin kuvittelee haluamansa tilanteen etukäteen sellaisena, kuin se parhaassa tapauksessa voisi olla. Myönteisen mielikuvan luonti etukäteen lisää onnistumisen mahdollisuuksia.

Kirjassa käsitellään myös muun muassa valintoja, vastuuta, arvoja merkityksellisyyttä, rajoitteista irtipäästämistä, viisasta suunnittelua ja tahdonvoimaa. Kirja toimii matkaoppaana, rohkaisijana ja kanssakulkijana löytöretkellä kohti omaa juttua. Eikä sen jutun löytäminen ole koskaan liian myöhäistä.

Ihastuttava, kovakantinen kirja sopii kaikille ja kaikenikäisille, jotka haluavat elämäänsä iloa ja merkityksellisyyttä.

Kirjan nimi
Tekijä
Kustantaja
Painovuosi
Sivumäärä
Hinta
Sinä olet enemmän
Eija Hinkkala
Otava
2020
196 sivua
22 euroa

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)