COACHING

Mainos
TEKSTI JA KUVA TERHI LAVONEN | 10.6.2020 | KOLLEGA.FI
Maailma on kaunis

Päässäni on pyörinyt lähikuukaudet kolme voima-asiaa: kysymysten voima, unelmien voima ja mielen voima.

Kysymysten voima on tullut esille paitsi opinnoissani myös niinkin erikoisessa paikassa kuin katsomalla Yle Areenasta Pieni talo preerialla -sarjaa. Sarjan joka jaksossa painitaan inhimillisen elämän ongelmien ja harmitusten kanssa. Asioita selvillään monesti oivallisesti siten, että lapset on laitettu kysymään tiukkoja kysymyksiä, hämmästelemään ja ihmettelemään ääneen maailman menoa ja aikuisten aivoituksia.

Terhi Lavonen on työnohjaaja, valmentaja ja kouluttaja, jonka intohimona on tuoda toivon turbulenssia työelämään.

Kysymysten ja keskusteluiden kautta aukeaa tilanteisiin ja asioihin aina uusia näkökulmia. Vain kysymällä mahdollisuus dialogiin aukeaa. Ensisilmäyksellä myös rumien ja pahojen juttujen keskeltä löytyy usein jotakin hyvää, jotakin kaunista ja arvokasta. Kun rohkenee ihmetellä ja suhtautua uteliaasti.

Aikaa ja tilaa unelmille

Unelmat kantavat meitä pitkälle ja toisinaan ne myös saattavat toteutua. Varsinkin jos ne sanoo ääneen. Vuoden alussa minulla oli toiveita ja unelmia, jotka koskivat tätä vuotta. Mikä ihmeellisintä, ne ovat muuttuneet todeksi – tosin aivan eri tavalla kuin ajattelin.

Tämä kevät on tuonut mukanaan myös aikaa ja tilaa tehdä asioita, joita olen aiemmin siirtänyt eteenpäin. Tämä kevät on antanut mahdollisuuden pysähtyä, elää täysillä juuri tätä hetkeä.

Yleensä me ihmiset odotamme aina malttamattomana jotakin. Ja siinä odotuksessamme unohdamme sen, mitä meillä on jo nyt. Unohdamme elää juuri tätä hetkeä. Unelmat voivat muuttua todeksi kuitenkin vain tässä hetkessä, tässä ajassa. Ja kaikki ihanat ja iloiset hetket jättävät jäljen meihin juuri nyt: lämmin kesätihku, ihana tekstiviesti, huriseva kissa vieressä, läheiseltä saadut kiitokset.

Ensin pitää vain pysähtyä huomaamaan ne ohikiitävät arvokkaat hetket ja ne pienetkin toteutuneet unelmat.

Mielen vapaus

Ihmisen mielen voima on myös valtava. Sitä en lakkaa koskaan ihmettelemästä. Mielemme on se paikka, jossa ajatuksemme saavat vaeltaa miettien ja pohtien aivan mitä vaan. Vaikka maailma runnoisi kuinka, mielemme voi kirmata vapaana.

Irwin Goodman laulaa yhdessä lempilauluistani:
”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille.
Ja mielen vapaus. Ja mielen vapaus.”

Nautitaan tästä hetkestä, kesästä ja kaikesta huolimatta aika kauniista maailmasta ympärillämme.

Kaikkea hyvää sinulle!

Terhi Lavonen on työnohjaaja (STOry), kouluttaja, työyhteisö-intouttaja ja valmentaja.
Lisätietoja Lavosesta löydät osoitteesta www.aikatra.com ja www.covis.fi.
Twitter: https://twitter.com/aikatranterhi
Facebook: https://www.facebook.com/aikatra/

Lue myös Lavosen edelliset kolumnit Tulevaisuus tehdään tänään ja Esimies ei ole turhake.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)