Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Siinä, missä asioita voi johtaa etäältä Excel-taulukoilla, tietojärjestelmillä sekä tekoälyn avulla, ihmisiä edelleen johdetaan kohtaamisissa sanoilla ja teoilla. Tänä päivänä kohtaamiset tapahtuvat yleensä verkon välityksellä, jolloin sanat korostuvat useimmiten ilmeiden ja eleiden puuttuessa.

Sanojen merkitystä ei koskaan voi väheksyä. Sanat ovat myös liitoksissa tilanteeseen, missä ne sanotaan, eli aikaan, paikkaan ja läsnä oleviin ihmisiin. Sanoilla luodaan merkityksiä, niillä voi osoittaa valtaa suhteessa kuulijaansa, niillä voidaan nolata ja ylistää ja niillä voidaan johtaa myös harhaan. Siksi on merkityksellistä, miten sanansa valitsee. Sanoilla siis on merkitystä johtamisessakin.

Mitä kuuluu?

Muistan tositarinan eräästä toimitusjohtajasta, joka muisti yrityksen kaikkien parin sadan työntekijän nimet. Työkaverini mies – kutsutaan häntä vaikka Petriksi – oli osunut toimitusjohtajan kanssa samaan aikaan miestenhuoneeseen ja johtaja oli kysynyt häneltä ”mitä kuuluu Petri, kuinka viihdyt meillä?” Petriin teki vaikutuksen jo se, että johtaja muisti hänet, vaikka he olivat tavanneet vain kerran aiemmin. Petri kertoi viihtyvänsä, mutta toivovansa, että pääsisi tekemään vähän toisenlaisia tehtäviä yrityksessä.

Hämmästys oli suuri, kun joidenkin viikkojen päästä johtaja otti häneen yhteyttä ja kertoi, että nyt yrityksessä olisi tarjolla Petrille sopiva tehtävä. Johtaja oli siis valinnut kohtaamisessa sekä oikeat sanat että aidosti halunnut kuulla, mitä Petrille kuului ja oli valmis myös tekemään muutoksia, joista oli Petrille hyötyä.

Voinko auttaa?

Jokainen muistaa työelämänsä varrelta tilanteita, joissa on ollut niinsanotusti pallo hukassa. Hyvään johtamiskulttuuriin kuuluu se, että voi pyytää apua silloin, kun ei itsekseen pääse eteenpäin. Joskus apua saa kollegalta, mutta joskus avun tarvitsija kääntyy esimiehensä puoleen.

Vielä parempi olisi se, että esimies huomaisi avun tarpeen itse silloin, kun kohtaa työntekijänsä. Yksinkertainen kysymys ”voinko auttaa sinua jotenkin?” on tuolloin kullan arvoinen. Joskus apu tulee pelkästään siitä, että kuuntelee ja kuulee, mikä kysyjää askarruttaa samalla, kun tämä jo saattaa itse oivaltaa vastauksen. Joskus johtaja voi kertoa, kuka voisi auttaa tilanteessa.

Pääasia on, että avuntarpeensa voi lausua ääneen pelkäämättä, että kysyjä arvioidaan kykenemättömäksi tekemään työtehtäviään.

Anteeksi

Erilaisissa tilanteissa ja tunnetiloissa tulee joskus sanottua sellaista, mitä ei pitäisi eikä monesti haluaisikaan sanoa toiselle. Se on kuitenkin inhimillistä ja siksi meillä on kielessä sellainenkin pieni sana kuin anteeksi. Onneksi sana ei kulu käytössä. Sanan käytössä piilee kuitenkin sudenkuoppa, mistä monet julkisuudessa olleet tapaukset kertovat. Kun anteeksipyyntö sisältää jos-sanan ja mikäli perään tulee vielä mutta-sana, niin anteeksi-sanan vaikutus muuttuu jopa negatiiviseksi.

Esimerkiksi, kun olen sanonut pahasti jossain tilanteessa ja jotkut henkilöt ovat pahoittaneet siitä mielensä, esitän anteeksipyynnön tyyliin: ”sori, jos loukkasin, (mutta mielestäni sanoin ihan aiheesta)”. Ensinnäkään en siis pyydä anteeksi sitä, mitä olen sanonut ja toiseksi mutta-sanalla vielä mitätöin koko anteeksipyynnön. Jos sen sijaan pyydän anteeksi juuri sanojani, joilla olen loukannut, se kertoo siitä, että olen ymmärtänyt sanojeni vaikutuksen ja olen siitä pahoillani. Siis näin: ”pyydän anteeksi kaikilta, joita loukkasin sanomalla… Se oli minulta typerästi/ajattelemattomasti sanottu ja olen siitä todella pahoillani”. Lisäksi, mikäli tilanne sitä vaatii, osoitan, että olen valmis puhumaan asiasta loukkaamieni ihmisten kanssa. Ja minun pitää olla aidosti pahoillani, sillä falski anteeksipyyntö paistaa läpi.

Kiitos

Minullekin on lapsena opetettu, että pitää muistaa kiittää. Mutta oikeastaan vasta työskenneltyäni enemmän esimerkiksi brittien kanssa, ymmärsin, miten kitsaasti me suomalaiset kiitämme. Mehän menemme usein suoraan asiaan – mitäpä sitä turhia höpisemään – ja myös lopetamme heti, kun varsinainen viesti on välitetty.

Vielä merkityksellisemmin opin kiitoksen arvon taitavalta vapaaehtoistyönohjaajaltani Miialta. Kiitoksessahan ei ole kyse pelkästä sanasta kiitos, vaan myös kiitollisuudesta. Mitä merkittävämmästä asiasta kiitämme, sitä suuremmaksi kiitollisuutemme kasvaa. Ja sitä isommin ymmärrämme, miten väkevä tunne kiitollisuus on. Kiitos antaa hyvän mielen sen kohteelle, mutta se antaa myös valtavan hienon tunteen kiitoksen antajalle. Siksi sanoisin, että kiitoskaan ei kulu käytössä ja kiitollisuutta kannattaa myös uskaltaa tuntea.

Pieniä sanoja, mutta kuitenkin suuria asioita. Oikeiden sanojen käyttö vaatii sekä tilannetajua että vilpittömyyttä, kykyä ja halua asettua toisen ihmisen asemaan sekä halua ja taitoa kuunnella ja kuulla. Kaikkea voi harjoitella ja yli-ihminen ei tarvitse olla. Aidon yrittämisen kyllä huomaa.

Tuula Maaranen on projektityön marinoima itsenäinen konsultti, yrittäjä ja työnohjaaja, joka haluaa olla rinnalla kulkijana, kun työelämästä tehdään meille kaikille parempaa. Lue myös Maarasen aiemmat kolumnit Johtaminen poikkeustilanteissa ja Mikä on johtajan tärkein taito.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.