Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Jatkuvaa uuden oppimista ja oman osaamisensa kehittämistä pidetään tällä hetkellä yhtenä merkittävimpänä työelämässä menestymisen kulmakivistä. Tämä on toki ymmärrettävää nykyajan maailmassa, jossa jatkuvasti etenevä digitalisaatio ja alati kasvava kilpailu asettavat vaatimuksia oman ja organisaation osaamisen päivittämiselle. Osaamisen kehittämisen kentälle onkin muodostunut buffet-pöytä, josta jokainen varmasti löytää itselleen uutta opittavaa loppuelämänsä ajaksi.

Näyttää kuitenkin siltä, että meidän ihmisten kyky oppia uutta heikentyy iän karttuessa. Tätä väitettä tukevat monet tutkimukset, jotka näyttävät oppimistehokkuuden laskevan lineaarisesti sen mukaan, mitä iäkkäämmäksi ihminen tulee. Kyseistä ilmiötä on perinteisesti tarkasteltu tutkimalla aivojen toimintaa ja siinä tapahtuvien muutosten seurausta oppimisen kaltaisiin kognitiivisiin kyvykkyyksiin.

Vaikka näissä tutkimustuloksissa on varmasti perää ja aivojen biologiset muutokset ovat isossa roolissa oppimiskykyjen muutoksessa, uskon, että on olemassa myös toinen merkittävä vaikuttava tekijä oppimistehokkuuden ja uuden tiedon omaksumisen heikentymisen taustalla. Tämä liittyy enemmänkin siihen tapaan, jolla aikuisina opimme asioita, mikä eroaa monelta osin lasten tavasta oppia.

Oppiminen tapahtuu itsestään

Jos tarkastelen ihmisiä yleisesti, näyttää melko selvältä, että lapset ovat ylivertaisen nopeita oppimaan uusia taitoja vielä melko vähäisellä effortilla. Jos mietitään ihmisen koko elinkaaren aikana tapahtuvaan oppimista ja erilaisten taitojen kehittymistä, niin ihminen tuskin kykenee yhtä merkittäviin uratekoihin elämänsä aikana kuin silloin, kun hän oppii täysin vailla aikaisempaa osaamista kävelemään ja puhumaan vain keskimäärin 3-5 kuukaudessa. Minun on ainakin vaikea keksiä omasta elämästäni esimerkkejä oppimistapahtumista, joissa olisin oppinut jonkin merkittävän uuden taidon tai kyvyn vastaavalla nopeudella.

Koska jokainen lapsi oppii nämä taidot – mikäli esteenä ei ole merkittäviä fyysisiä tai psyykkisiä poikkeavuuksia – voimme todeta, ettei näiden taitojen oppiminen ole millään tavalla yksilökeskeinen asia. Kävelemisen ja puhumisen taitojen oppiminen ei varsinaisesti ole yksittäisen lapsen aikaansaama taidonnäyte. Enemmänkin se on ilmiö, joka on sisäänrakennettu ihmisen kasvuun ja kehitykseen. Oikeastaan lapsi voisi vain estää itseään oppimasta näitä, mitä lapset eivät onneksi juurikaan tee. Tähän sisältyy yksi merkittävä oivallus oppimisesta: me emme saa aikaan oppimista. Oppiminen tapahtuu itsestään. Me voimme vain estää ja hidastaa omaa oppimistamme.

Lapsen kykyyn oppia nopeasti ja vaivattomasti uutta vaikuttaa yksi asia ylitse muiden: lapsella ei ole mielipidettä itsestään oppijana. Lapsi ei vertaa kävelemään tai puhumaan opetellessaan itseään suhteessa muihin. Lapsi ei tarkkaile muita samassa kehitysvaiheessa olevia lapsia, vertaile omaa kehittymistään heihin ja vedä tästä johtopäätöksiä siitä, kuinka kyvykäs oppija hän on. Voikin sanoa, että lapsi on erinomainen oppija, kunnes hän menee kouluun ja oppii tekemään edellä mainittuja asioita, eli vetämään johtopäätöksiä itsestään suhteessa muihin.

Mark Twain on todennut aiheeseen liittyen osuvasti, että ”jos oppisimme kävelemään ja puhumaan niin kuin opimme kirjoittamaan ja lukemaan, jokainen meistä linkuttaisi ja änkyttäisi”. Valitettavasti koulujärjestelmämme ja laajemmin koko yhteiskuntamme perustuu vahvasti keskinäiselle vertailulle. Vertailu on osittain ulospäin näkyvää, kuten esimerkiksi kouluarvosanat tai urheilukilpailut. Mutta vielä suurempi osa siitä tapahtuu kulissien takana pienten ja isompien ihmisolentojen mielessä, jossa vertailemme itseämme, kykyjämme ja taitojamme muihin lähes jatkuvasti.

Äly oppimisen esteenä

Havainnollistaaksemme aikuisten oppimista, kuvitelkaamme tilanne, jossa työporukka päättää mennä henkilökunnan virkistyspäivänä kokeilemaan jousiammuntaa. Kukaan päivään osallistuvista ei ole koskaan ennen ampunut jousella. Perillä heitä odottaa ensin orientaatio, jossa joku kokeneempi ampuja näyttää heille oikeanlaisen suoritustekniikan. Tämän jälkeen jokainen pääsee vuorollaan kokeilemaan ampumista muiden katsellessa vierestä suoritusta.

Mitä luulet, tapahtuuko osallistujien mielessä taitojen vertailua? Miettiikö kukin omassa mielessään, miten heidän ampumistaitonsa suhteutuu muiden vastaaviin? Tutkailevatko he sitä, ovatko he oppineet taidot paremmin vai huonommin kuin toiset? Jos joku huomaa olevansa selvästi huonompi oppimaan jousella ampumista, toteaako hän itselleen olevansa hidas oppimaan? Todennäköisesti vastaus näihin kaikkiin kohtiin on kyllä.

Vaikka kyseessä on kuvitteellinen esimerkki, uskon, että moni löytää muistostaan jonkin vastaavanlaisen tapahtuman. Se kuvastaa mielestäni hyvin sitä eroa, joka aikuisen ja lapsen välillä on oppimisessa. Siinä, missä aikuisen pää käy kovaa tahtia ja hän analysoi omaa oppimista ja suoriutumista suhteessa muihin, lapsi on vain läsnä tekemiselle ja oppii siinä ohessa. Aikuisen jatkuva oman toiminnan analysointi tuo lisäksi mukanaan myös epävarmuuden siitä, ettei ole yhtä hyvä kuin muut tai pelkoa oman kyvyttömyyden tai tyhmyyden paljastumisesta muiden silmissä. Tämä tekee vaikeaksi nauttia edellä mainitun virkistyspäivän kaltaisista tapahtumista.

Loppujen lopuksi sillä ei ole väliä, mitä ihminen itsestään ajattelee niin kauan kuin hän ajattelee itseään. Toisaalta itsensä syrjäyttäminen ja täysi toimintaan heittäytyminen ovat niitä asioita, jotka mahdollistavat lapselle helpon ja vaivattoman oppimisen – oppiminen pääsee tapahtumaan itsestään omaan luontaiseen tahtiinsa vailla älyn häiriötä. Tehostaaksemme oppimista meidän olisikin syytä tulla enemmän lasten kaltaisiksi luontaisiksi oppijoiksi ja lopettaa olemasta itse oppimisemme esteenä.

Niko Leppänen on mentaalivalmentaja, tietokirjailija ja keynote-puhuja. Hän on ensimmäisiä suomalaisia, joka on opiskellut kolmen prinsiipin ymmärrystä ihmismielen toiminnasta ja mentaalisesta suorituskyvystä. Niko on kirjoittanut yhdessä veljensä Makke Leppäsen kanssa kirjan Itseluottamus – kestomenestys mielessä, Viisas Elämä 2017.

Lisätietoja Niko ja Makke Leppäsestä löydät https://www.itseluottamus.com/-sivustosta ja facebook-sivulta https://www.facebook.com/itseluottamuscom/?fref=ts ja Nikosta osoitteesta niko@itseluottamus.com.

Lue myös Leppäsen aiemmin julkaistut kolumnit Miten säilyttää tyyneys keskellä suurta epävarmuutta ja Miten tehdä jännityksestä ystävä?.

Jos tykkäsit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.