Kaikkeen tottuu, poikkeustilaankin. Ihminen on varsin sopeutuvainen olento. Kun on saanut luotua uudet raamit elämälleen, oppii kummasti toimimaan niiden sisällä. Itse olen alkanut suunnitella asioita eteenpäin ja viime viikolla huomasin olevani jopa innostunut. Tunne oli ihana. En muista milloin olen viimeksi ollut innostunut, luultavimmin kauan aikaa sitten, joskus ennen poikkeustilaa.
Olen huomannut samaa vikaa myös yrittäjäystävissäni. Moni suunnittelee tulevaisuutta uudella innolla. Se on ilahduttavaa. Ymmärrän kyllä täysin talouselämän realiteetit, mutta en halua mennä mukaan synkistelyyn. Mieluummin pidän yllä uskoa hyvään, mietin vaihtoehtoja, katson mitä tapahtuu ja tarvittaessa muutan suuntaa. Aina voi aloittaa uudelleen alusta. ”On vain tämä hetki ja tässä hetkessä on rajattomat mahdollisuudet. Joka sekunti voi aloittaa alusta”, Riikka Pajunen sanoo tähän numeroon kirjoittamassaan kolumnissa. Oli tilanne mikä tahansa, voimme aina valita asenteemme. Vaalitaan siis mieluummin toivoa ja iloa, sillä ne kantavat kevyemmin näidenkin aikojen yli.
Henkilökuvassa esittelemme kolmannen polven omistajayrittäjä Hannele Kangas-Kärjen, joka työskentelee isoisänsä perustamassa Jäljentämö Jokelassa. Alun perin arkkitehdiksi opiskellut ja korjausrakentamisprojekteissa työskennellyt Kangas-Kärki päätyi perheyritykseen vanhempiensa houkuttelemana vuonna 1997 ja otti myöhemmin yrityksen haltuunsa sukupolvenvaihdoksen myötä. Vaikka yrityksen pyörittäminen on aikavievää, on Kangas-Kärki pystynyt pitämään työn ja vapaa-ajan tasapainossa lempiharrastustensa mökkeilyn ja puutarhanhoidon avulla.
Coaching-blogissa Johanna Laitila pohtii arjen onnenhetkiä. Kun arki on pienentynyt, on ollut aikaa keskittyä olennaiseen ja miettiä omia arvoja elämässä. Tärkeimmät asiat korostuvat, oma ja läheisten terveys sekä hyvinvointi. Ja se, että on tyytyväinen paljon vähempään, kuin ikinä osasi aavistaakaan, Laitila sanoo kolumnissaan.
Johtajuuden ytimessä -blogissa Kaisa Alamäki tarkastelee intohimoa. Intohimo on hyvä renki, mutta huono isäntä. Intohimo työtä kohtaan pitää meidät innostuneena ja energisenä, mutta äärimmäisyyteen vietynä se kuluttaa loppuun, peittää terveen järjen päätöksenteossa ja vieraannuttaa todellisuudesta, Alamäki toteaa kirjoituksessaan.
Kiire hallintaan -blogissa Miia Huitti käsittelee stressiä ja sen lievittämistä. Stressiä meillä on normaalistikin, mutta tällä hetkellä stressikuormaamme on lastattu ylenmäärin lisähuolia. Kolumnissaan Huitti antaa vinkkejä stressin vähentämiseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen.
Uusille urille -blogissa Riikka Pajunen pohtii itsensä löytämistä. Meissä on paljon potentiaalia, joka jää käyttämättä – ja vain siksi, ettemme usko itseemme. Mitä kaikkea voisimme tehdä, jos emme pelkäisi? Tärkein tavoitteemme onkin olla onnellinen omassa elämässämme, Pajunen sanoo kolumnissaan.
Hyvinvointi-blogissa Mari Lämsä antaa eväitä oman selviytymistarinan rakentamiseen. Jokainen meistä luo omasta elämästään tarinaa ja näiden tarinoiden merkitys korostuu poikkeusaikoina. Voimme nytkin luoda vallitsevasta tilanteesta kannustavia ja myönteisiä tarinoita lannistavien ja toivottomien sijaan, Lämsä painottaa kirjoituksessaan.
Vierailja-blogissa Marita Paunonen-Ilmoinen käsittelee työnohjauksen merkitystä johtamiseen. Hyvä johtaminen ei ole itsestäänselvyys ja työnohjaus on keino, jolla sitä voi tavoitella. Työnohjauksella on paitsi kustannushyötyjä myös suuri vaikutus henkilöstön työhyvinvointiin ja parempaan työilmapiiriin, Paunonen-Ilmonen sanoo kolumnissaan.
Lehtemme etusivulta löydät myös uuden Etusivun sitaatin, joka on poimittu julkaistuista kolumneista. Kuvaa klikkaamalla pääset kirjoitukseen, joka on sitaatin lähde.
Seuraavat artikkelit julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona 13. toukokuuta.
Aurinkoista vappua!
Marja Kasanen
päätoimittaja
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/