COACHING

Mainos
TEKSTI KATJA KOKKO KUVA JAN KOKKO | 15.4.2020 | KOLLEGA.FI
Inhimillisiä näkymiä

Kun saa tehtävän, kasvaa sen mittaiseksi. Mahdollisuus kasvaa tehtävänsä mukana on suurempi kuin tehtävän alussa aavistaa. Kriisien aikana me kehitymme, jopa loikkaamme.

Katja Kokko on ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja työhyvinvointivalmentaja, joka auttaa ihmisiä löytämään itsensä näköisen elämän.

Kasvunpaikkamme ovat joko kotona tai etulinjassa. Pysymme tehtävissämme, vaikka niissä on riskinsä. Etäilemme vaikka kiivaasti kaipaisimme ihmisten pariin. Kasvatamme alustatietämystämme. Kärsivällisyytemme todennäköisesti lisääntyy, eikä se ole huono asia – kärsimättömyys kun usein kumpuaa käsittelemättömän vihan tunteesta.

Solidaarisuuden nimissä teemme oman osuutemme. Luotamme siihen, että toisetkin tekevät.

Sinun maisemasi

Miten teemme oman osamme, kun meitä on pyydetty olemaan kotona – ei lähtemään sotaan, kuten isovanhempiamme. Lista mukavan tekemisen tavoista on lähes loputon, ja silti voi olla vaikea suunnata voimavarat heti oleelliseen. Mikä on sinulle ja läheisillesi oleellista?

Osa meistä vasta hiljan säikähti, alkuun uutisointi ei koskettanut. Osa on nyt pelokkuuden vallassa, ja uutisointi on totisesti tavoittanut heidät. Osa on alkanut sopeutua ja vähän salaa itseltäänkin nauttia elämänsä uudesta väljyydestä. Aikaisiin omaksujiin kuuluvat kehittävät jo vauhdilla viruksen aikaista ja jälkeistä maisemaa.

Mikä on sinun maisemasi? Miten asiasi ovat, kun tilanne helpottuu? Mitä haluat ottaa mukaasi tästä tilanteesta? Mitä lisäät, mitä vähennät?

Eri vaiheissa, mutta saman äärellä

Olisi hyvä tunnistaa, missä vaiheessa itse olemme ja missä vaiheessa ovat toiset. Emme todellakaan ole samassa kohdassa, vaikka olemmekin samassa veneessä. Koitetaan hyväksyä se, missä vaiheessa toinen on, eikä pidetä vain omaa vaihettamme oikeana.

Meitä vaaditaan nyt sopeutumaan hyvin erilaisiin tilanteisiin. Kunnioitetaan toinen toistemme tilanteita. Joustavuudesta ei liene suurta haittaa. Tarvitsemme sekä tilanteen vakauttajia että tulevaan inspiroijia. Nyt, kun olemme perustehtäviemme äärellä, huomaamme niiden arvon paremmin.

Vastuullisuudesta voimia

Se, miten nyt toimit, kertoo sinusta kaiken oleellisen. Vastuulliset teot korostuvat. Yhteinen hyvä nousee viimeistään nyt ensisijalle. Venyminen toisen hyväksi kantaa kauas. Miten toimit nyt, siinä on sinun näkymäsi.

Vastuunkanto myös virkistää ja rohkaisee. Vastuullisuuden tuoma sisäinen palkinto on ihan omaa luokkaansa. Ulkoiset palkkiot tulevat ajallaan. Luo toivoa, turvaa ja mahdollisuuksia huomata millaisia voimia ympärillämme on. Yhteisvoimia.

Lohduttautuminen omin, hyviksi havaituin keinoin on tärkeä taito. Sen avulla saa voimia tarjota lohtua toisillekin.

Nyt ei ole aika vaatia itseltään tai lähimmiltään mitään suurta. Paljon oleellisempaa on keskittää voimavarat oikein, mikä jo itsessään on suurta!

Meissä luomakuntana on tästä eteenpäin mennessämme reilusti enemmän realistista viisautta, nöyryyttä, yhteisöllisyyttä ja inhimillistä osaamista. Meitä on kosketettu monin tavoin. Pysähdys avaa meitä toistemme suuntaan, kun valitsemme niin. Olemme yhteisen ponnistelun yhteen liittämät.

”Koska sun valosi on mun valoni.”
Tuntematon

Katja Kokko on ratkaisukeskeinen työnohjaaja (STOry), työhyvinvointivalmentaja (KTM).  Kokko on työskennellyt IT-alan tukkuriliiketoiminnassa HR-päällikkönä ja -johtajana sekä konsulttina ja yrittäjänä. Tällä hetkellä hän työskentelee Katja Noponen Oy:ssä uravalmentajana ja tekee myös työnohjausta. Kokon osaamis- ja kiinnostusalueitaan ovat työyhteisöjen kehittäminen, työhyvinvointi, uravalmennus, kirjoittaminen ja kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Lisätietoja Kokosta löydät osoitteista:
https://www.linkedin.com/in/katja-kokko-5698425/ 
katja.kokko@hrwell.fi

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)