WORK GOES HAPPY

Mainos
TEKSTI JA KUVA JYRI KANSIKAS | 18.3.2020 | KOLLEGA.FI
Poikkeuk­selliset ajat vaativat poikkeuk­sellisia päätöksiä

Viime artikkelissa kirjoitin, että tapahtumanjärjestäjälle on tuttua sellainen tilanne, jossa jokin menee kaikesta hyvästä suunnittelustakin huolimatta pieleen ja silloin on vain nopeasti kyettävä reagoimaan.

Jyri Kansikas on Work goes happy Oy:n toimitusjohtaja.

Viime viikko vahvisti tähän kirjoittamattomaan säännön. Alan kollegat tietävät, miten kaukaa joutuu lähtemään, kun rakennetaan isompia tapahtumakokonaisuuksia. Kyseessä on ainakin omalla kohdallani yli vuoden työstä ja se on se minulle vuoden tärkein työ.

Kaikki oli jo valmista 24.3. varten. Niin valmista, että olisin voinut järjestää tapahtuman vaikka paria viikkoa aiemmin. Valottaakseni hiukan aikaperspektiiviä, niin jo tällä hetkellä minulla on tapahtumapaikka ja teemat valmiiksi mietittynä keväälle 2021 ja katseeni oli jo keväässä 2022. Nimenomaan oli, sillä tämä koko maailmaa uhkaava pandemia on siirtänyt kaiken fokuksen tähän hetkeen.

Nyt on aika kantaa eikä siirtää vastuuta

Minulla on, kuten muillakin tapahtumanjärjestäjillä, sopimuksissa ja tilausehdoissa niin sanottu ”force majeure” -artikla, joka suojaa toimintaani muun muassa näiltä täysin odottamattomilta tilanteilta, joihin kukaan ei voi varautua. Tämä tarkoittaa sitä, että olisin voinut odottaa maan hallituksen päätöstä ja peruuttaa tapahtumani ilman lisäkustannuksia. Toki kontolleni olisi jäänyt lukuisia kuluja, kuten mainokset, joita ei voinut enää peruuttaa.

Edellisessä tapahtumassani pääteemana olivat arvot ja tämän vuoden teemana vastuullisuus. Nämä teemat ovat itse valitsemiani, sillä olen sitä mieltä, että niillä on suuri merkitys kaikessa toiminnassamme. Siksi päätin tehdä kaikkeni siirtääkseni tapahtuman toiseen ajankohtaan, jos se vain on mahdollista. Omasta tilanteestani asian teki harvinaisen mutkikkaaksi se, että Oopperatalo, jossa tapahtumani järjestetään, menee tarvittavien tilojen osalta remonttiin puoleksi vuodeksi keväällä 2021. Tämän vuoksi talon varauskalenteri oli aivan täynnä. Kun vihdoin sain tiedon, että yksi päivä löytyy elokuussa kalenterista, lukitsin sen samoin tein – vaikka se vaatii täysin poikkeuksellisia järjestelyjä.

Tiedän jo nyt, että tämä päätös tulee vaikuttamaan omaan liiketoimintaani äärimmäisellä voimalla, sillä samaan aikaan – ja osin ilman järkevää syytäkin – kaikki tulevat ja jo varatut asiantuntijapalveluidenkin luennot on peruttu, vaikka ne olisi voitu muuttaa ilman ongelmia turvallisiksi verkkokoulutuksiksi.

Triplaponnisteluilla hyvää jakoon

Rakennellessani erilaisia skenaarioita muuttuviin olosuhteisiin, yksi niistä oli se, että haluan tarjota ja tehdä jotain enemmän kuin että pelkästään mahdollistan tapahtuman siirtämiseen. Vaikeuksista huolimatta minulla on mahdollisuus rakentaa jotain hyödyllistä sen sijaan, että heitän kaiken romukoppaan

Siksi siirretyn tapahtumani ohjelmat tullaan striimaamaan turvallisesti verkossa 24.3. – ja vielä tuplana, sillä ohjelmia on kaksi. Tämä on vaatinut jopa triplaponnisteluja ja iso kiitos tästä menee pääyhteistyökumppanillemme Sopranolle, joka tarttui ideaani oitis kiinni.

Moni meistä on nyt tehnyt kodistaan myös työpaikan ja tekee työtään kotiruudun takaa. Toivon tämän olevan heillekin hyödyksi ja iloksi. Nyt jos koskaan, on tarvetta saada ruudulleen muutakin, kuin ikäviä uutisia.

Pandemia on uudenlainen ihmiskoe

On ollut mielenkiintoista, vaikkakin välillä äärettömän raskasta, seurata ihmisten erilaisia reaktiota. Sain viime viikolla yhteensä 1 038 sähköpostia ja puheluita tuli sekä soiteltua että vastaanotettua useampi sata.

Tämä poikkeuksellinen tilanne on tuonut väkevästi esille ne ihmiset, joiden kanssa kannattaa pitää vahvaa henkistä läheisyyttä jatkossakin. Ja ikävä kyllä myös toisin päin. Omia vaikeuksia ei nyt kannata sysätä toisten harteille. Niillä voi olla jo ihan riittävästi taakkaa muutenkin.

Toivoisin kovasti, että tämä aika olisi myös oppimisen aikaa. Haastatellessani vuoden alkupuolella Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinosta, hän sanoi, että ”oppiminen on keskeisin muutoksessa selviytymisen ulottuvuus”. Kaikki opit ovat nyt todellakin tarpeen ja uusia kannattaa aktiivisesti hankkia.

Koulutukseen ja jatkuvaan oppimiseen liittyvissä kyselyissä ajan puute on noussut lähes aina ykköshaasteeksi. Tämä näkyi myös #koulutushaaste -kyselyssämme. Nyt sitä aikaa on. Käytetään se hyväksi.

23.3. pidetyistä WGH-webinaareista tehtiin tallenteet, jotka ovat vapaasti katsottavissa. Tässä linkit: vastuullisuus-webnaariin sekä vuorovaikutus-webinaariin. Käy katsomassa!

Jyri Kansikas on paremman työelämän rakentaja ja työhyvinvoinnin edistäjä, joka työskentelee toimitusjohtajana Work goes happy Oy:ssä.

Lue myös Kansikkaan edelliset kolumnit Täydellisyyden tavoittelusta tyytyväisyystaitoihin ja Utelias mieli on joustava ja luova.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)