Olemme saaneet viime päivinä uusia näkökulmia arjen johtamiseen. Vaikka moni meistä on luonnostaan hyvä organisoija, multitaskaaja ja tarvittaessa kotiopettajakin, on tilanne kuitenkin ainutlaatuinen. Keräsin oheen muutamia ajatuksia ja työkaluja johtamiseen, joista on hyötyä niin työpaikoilla kuin lapsiperheen arjessa korona-aikaan.

1. Pelisäännöt
Laatikaa pelisäännöt yhdessä. On tärkeää, että jokainen saa äänensä kuuluviin ja tiedostaa, miksi jotkut asiat ovat tärkeitä toiselle. Tällöin sovittuun on huomattavasti helpompi sitoutua.
2. Fokus
Jotta voisit johtaa oikeaan suuntaan, tulee tietää, mitä halutaan saada aikaan. Miettikää “must do” -asiat ja aikataulutus päivälle mielellään jo edellisiltana.
3. Selkeä viestintä
Lapset ovat oivia keksimään porsaanreikiä, mikäli viestintäsi on epämääräistä. Yksiselitteinen, jämäkkä ja johdonmukainen viestintä luo pohjan johtajuudelle niin kotona kuin työpaikalla.
4. Muista motivointi
Ei kukko käskien laula, työntekijät anna parastaan eikä lapsi tee läksyjään, jos ei ole sisäistä motivaatiota ja ulkoinen motivointikin puuttuu. Myydessäsi koulutehtäviä lapselle kehityt huomaamatta superluokan myyjäksi ja motivoijaksi.
5. Tauot
Pidä oletuksena, että lapset eivät jaksa keskittyä kauaa kerrallaan. Sopikaa tauoista etukäteen ja pitäkää palautuminen arvossa, että jaksatte tehdä hyvällä energialla ja mielellä myös huomenna.
6. Esimerkillä johtaminen
Jos et jaksa olla rakentava ja kärsivällinen, pitää kiinni sovitusta, innostua ja tehdä asioita hyvällä energialla ja asenteella, kuinka voisit olettaa, että lapsesi innostuisi läksyistä ja viitsisi olla yhteistyökykyinen päivästä toiseen. Johda esimerkilläsi sekä kotona että työpaikalla.
Lopuksi: Lean Learning
Tässä on oiva mahdollisuus mielenkiintoiseen kokeiluun: oppia ketterästi, mitkä toimintatavat perheessäsi toimivat ja mitkä eivät. Pystyt kokeilemaan, oppimaan ja kasvamaan kotiopettajana, vanhempana ja ihmisenä.

Aino-Mari Kiianmies on tokaluokkalaisen tytön äiti, joka ammentaa parhaillaan oivalluksia fiksuun johtamiseen kotona koronatilanteen vuoksi. Hänen palveluistaan, joihin kuuluvat muun muassa koulutus, konsultointi, coaching, keynote-puheenvuorot, löydät lisää sivuilta ainomari.com.
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/