Suomessa ikäsyrjintä on kielletty ja syrjintää käsitellään muun muassa perustuslaissa, tasa-arvolaissa, yhdenvertaisuuslaissa ja työlaissa. Lait kieltävät yksiselitteisesti syrjinnän niin iän kuin sukupuolen perusteella. Siitä huolimatta syrjintää esiintyy paljon ja se kohdistuu usein sekä yli viisikymppisiin että perheen perustamisiässä oleviin naisiin. Sirpa Pääkkönen on tarttunut aiheeseen ansiokkaasti ja kirjoittanut siitä kirjan Pätkiä & potkuja – Naisten kokema ikäsyrjintä työelämässä.
Syrjintää tapahtuu monissa ammateissa, eikä siltä ole suojassa sen paremmin korkeasti koulutettu naisjohtaja kuin palveluammatissa toimiva nainen. Syrjintä on usein piilevää ja asenteellista ja sitä voi olla vaikea todistaa. Syrjinnän kohteeksi joutuneelle se on kuitenkin raskasta ja todellista.
Kirjassa annetaan puheenvuoro naisille, jotka ovat kokeneet ikäänsä ja sukupuoleensa kohdistuvaa syrjintää. Tarinoita on yhteensä 35. Naiset kertovat omia kokemuksiaan yt-neuvotteluista, työnhausta, työllistymisestään ja epäasiallisesta käyttäytymisestä työpaikoilla. Nämä tarinat pistävät pohtimaan pärstäkertoimen, kaveruuden, iän ja sukupuolen merkitystä työyhteisössä sekä sitä, miten tunteettomasti ja taitamattomasti työpaikoilla vieläkin saatetaan hoitaa henkilöstöasioita.
Kirjassa on tietoa syrjintään liittyvästä lainsäädännöstä, naisten asemaan ja syrjintään työelämässä liittyvistä tutkimuksista sekä tilastotietoja naisista työelämässä. Kirja antaa myös vinkkejä, mitä syrjinnän kohteeksi joutunut voi tehdä ja minne hänen kannattaa ottaa yhteyttä.
Kirjan lopussa on tutkijoiden, työnantajien ja poliittisten puolueiden näkemyksiä siitä, miten naisiin kohdistuvasta ikäsyrjinnästä päästäisiin eroon Suomessa. Ikäsyrjintä on mahdollista poistaa, mutta se vaatii monen tahon yhteistyötä ja yleistä asennemuutosta. Kuten kirjassa todetaan, ikäsyrjinnän ehkäisy työelämässä on koko yhteiskunnan etu.
Kirja sopii etenkin päättäjille ja esimiehille sekä kaikille työssäkäyville ja myös työelämän ulkopuolelle joutuneille naisille.
Tekijä
Kustantaja
Painovuosi
Sivumäärä
Hinta
Sirpa Pääkkönen
Avisado
2020
160 sivua
25 euroa
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/