Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Eräänä päivänä aloin leikkimielellä pohtia sitä, mikä näistä kolmesta asiasta on johtajalle tärkeintä: tarkat silmät, kuuntelevat korvat vai puhuva suu. Pohdintani käynnistyi, kun olin keskustellut parin johtajan kanssa siitä, miten he reagoivat, kun joku tulee heidän luokseen ongelman kanssa.

Puhuva suu

Toinen keskustelukumppaneistani totesi, että ”koska olen ratkaisuhakuinen ihminen, niin kerron ratkaisun toisen esittämään ongelmaan”. Ratkaisuhakuisuus kuulostaa hyvältä, eikö vain. Häntä kyllä ihmetytti, että kun puoliso tulee hänen luokseen ongelmansa kanssa ja hän antaa siihen heti ratkaisun, niin tämä hermostuu. Ensimmäiseksi siis aukeaa suu. Mutta miksi puoliso hermostuu?

Mitä mahtaa ajatella työyhteisön jäsen, joka tulee johtajan luokse ongelman kanssa ja saa siihen nopean ratkaisun? Ehkä hän miettii, että olinpas tyhmä, olisihan minut pitänyt tietää tuo. Ehkä häntä nolottaa, että tuli kysyneeksi noinkin yksinkertaista asiaa. Ehkä hän ei seuraavalla kerralla kehtaa tulla ongelmansa kanssa johtajan luokse, ettei vaikuttaisi taas tyhmältä. Jos tällaisesta tulee työyhteisössä tapa, käy niin, että johtaja hiljalleen etääntyy organisaationsa ongelmista ja kuvittelee kaiken olevan hyvin.

Kuuntelevat korvat

Entäpä jos johtajan suu olisikin auennut vain tehdäkseen muutaman tarkentavan kysymyksen ja sulkeutunut samalla, kun hän höristää korviaan. Jos johtaja olisi vain tuonut esiin erilaisia näkökulmia, ehkä taustoittanut ongelmaa vähän, mutta olisi muuten vain kuunnellut ja auttanut kysyjää etsimään ratkaisua itse. Millä mielellä kysyjä olisi palannut ongelmansa ääreen? Ehkäpä hän olisi ollut iloinen, kun keksi ratkaisun itse. Ehkäpä hän seuraavallakin kerralla kävisi johtajan luona ongelmansa kanssa ja kokisi, että on kykenevä ratkomaan ongelmia, kunhan saa siihen vähän tukea. Ehkä hän rohkaistuisi tulemaan johtajan luokse esitelläkseen itse löytämiään ratkaisuja ongelmiin ja hakeakseen vahvistusta niille.

Ollessani nuori työntekijä minulla oli esimies nimeltä Arvo. Arvo oli työyhteisössämme – nimensä mukaisesti – arvostettu, mutta myös pelätty johtaja. Hän oli osaava ja vaativa. Hänen kanssaan ei laskettu leikkiä. Muistan, kuinka ollessani kerran vaikeassa elämäntilanteessa, hän eräässä illanvietossa kertoi minulle kokemastaan samankaltaisesta tilanteesta omassa elämässään. En koskaan kertonut siitä kenellekään, mutta sen jälkeen tunsin, että välillemme oli syntynyt luottamus.

Pyysin aika ajoin Arvolta apua työssäni eteen tuleviin ongelmiin, eikä hän koskaan tarjonnut minulle suoraa ratkaisua, vaan istui kanssani kaikessa rauhassa kuunnellen ja välillä kysellen. Olin monesti kuin jyrän yliajama poistuessani hänen huoneestaan, mutta joka kerta opin valtavasti ongelmieni taustoista ja löysin ratkaisuja – en välttämättä heti, vaan ajan kanssa. Arvo ei päästänyt minua helpolla, mutta minulle merkitsi valtavasti se, että hän todella kuunteli minua. Luottamus välillämme kasvoi näiden yhteisten tuokioiden ansiosta.

Tarkat silmät

Tämän vuosituhannen alussa, kun lopulta tajusin joutuneeni esimieheni kiusaamaksi, se oli hämmentävän yksinäinen kokemus. Meitä oli samassa tilanteessa kolme naista, mutta olimme pitkään kärsineet tahoillamme yksin enkä enää muista, kuinka päädyimme juttelemaan asiasta. Olisimme toivoneet, että esimiehemme esimies olisi huomannut asian, mutta koska nämä kaksi olivat vanhoja tuttuja, ei tilanne varmasti ollut hänelle helppo. Kun kiusaamiskuvio vihdoin valkeni tälle johtajalle, hän kysyi minulta miksi en tullut juttelemaan hänen kanssaan. Kuten koulukiusaamista, myös työpaikkakiusaamista saattaa olla vaikea havaita. Voi olla vaikeaa uskoa, että tuttu ihminen voi olla toisille julma ja ilkeä samalla, kun hän näyttää minulle vain parhaimmat puolensa. Tällöin tarkat silmät ovat tärkeät. Se, että näkee mitä työyhteisössä tapahtuu, ja puuttuu epäasialliseen käytökseen.

Ongelmia ja niiden ratkaisuja

Olen kuullut monien johtajien sanovan, että älä tuo minulle ongelmia, vaan ratkaisuja. Useat tämän päivän ongelmat ovat kuitenkin niin monimutkaisia, että vaatimus on todella raju. Ongelmat ovat monisyisiä – jopa pirullisia – ja niiden ratkaiseminen vaatii monen näkökulman ymmärtämistä ja isompien kokonaisuuksien hahmottamista. Ratkaisujen löytyminen edellyttää yleensä sitä, että niitä pohditaan yhdessä muiden kanssa.

Tätä miettiessäni ymmärsin, että johtaja tarvitsee kaikkia aistejaan: korvia kuullakseen, suuta voidakseen kysyä lisää ja silmiä nähdäkseen mitä organisaatiossa tapahtuu. Se, miten johtaja yleensäkin katselee, kuuntelee ja puhuttelee ympärillään olevia ihmisiä, vaikuttaa siihen, luottavatko ihmiset häneen vai joutuvatko he peittelemään havaitsemiaan ongelmia rangaistuksen, nolaamisen tai vähättelyn pelossa. Pohdintani päättyi lopputulemaan, että ehkäpä johtajalle lopulta kaikkein tärkeintä onkin sydän, joka ohjaa näitä kaikkia kolmea.

Tuula Maaranen on projektityön marinoima itsenäinen konsultti, yrittäjä ja työnohjaaja, joka haluaa olla rinnalla kulkijana, kun työelämästä tehdään meille kaikille parempaa. Lue myös Maarasen aiempi kolumnit Ihmiskäsitys johtamisessa ja Johtaminen projekteissa.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.