Istun kahvilassa minulle tuntemattoman ihmisen kanssa. Keskusteltuamme tunnin ajan naapuripöydästä nousee iäkäs rouva ja keskeyttää meidät ystävällisesti: ”Minun on pakko sanoa, että tuo teidän keskustelunne kuulostaa niin ihanalta, että kyyneleet nousevat silmiini! Vaikka en nyt varsinaisesti kuunnellut teitä, niin en voinut olla huomaamatta, miten kuuntelitte toisianne. Tuollaiset aidot keskustelut ovat niin harvinaisia.”

Katsomme keskustelukumppanimme kanssa toisiamme – tosiaan olimme niin uppoutuneet keskusteluumme, että muu maailma oli kadonnut ympäriltämme.
Hieman häkeltyneinä hymyillen – ei vain antoisan keskustelumme johdosta, vaan ennen kaikkea sen vuoksi, miten tuo tuntematon ihminen liittyi meidän kohtaamiseemme – toivotamme rouvalle hyvää alkanutta vuotta ja kiitämme vilpittömän ilahtuneesti häntä saamastamme palautteesta.
Arki sosiaalisena kohtaamispaikkana
Hyvät kohtaamiset jäävät mieleen. Parhaimmillaan ne luovat myönteisen ilmapiirin, joka säteilee myös ympäristöön. Kohtaamisia kannattaakin vaalia ja järjestää tietoisesti itselleen. Arki toimii oivallisesti sosiaalisena kohtaamispaikkana, kun rohkenemme olla aloitteellisia ja kiinnostua toisistamme. Kohtaamisissa myönteinen uteliaisuus toisen maailmaa kohtaan samoin kuin oman maailman avaaminen toiselle vievät keskustelua pintaa syvemmälle. Vaikka keskustelu itsensä kaltaisen ja saman arvomaailman jakavan ihmisen kanssa on usein luontaisesti helppoa, tulee jokaisessa ihmissuhteessa ja satunnaisessa kohtaamisessa eteen myös tilanteita, joista selviämiseen kunnialla tarvitaan vahvaa motivaatiota, rohkeutta ja kärsivällisyyttä sekä aitoa kiinnostusta toista kohtaan.
Työpaikalla kaiken kiireen keskellä harvalla on aikaa pysähtyä pohtimaan päivään sisältyneitä kohtaamisia. Vaikka kahvihuoneessa voi nousta esille kädenväännöt asiakkaan tai yhteistyökumppanin kanssa, sisältyy jokaisen päivään varmasti myös kohtaamisia, joissa on ollut myönteisiä tunteita, kuten tyytyväisyyttä, innostumista ja yhdessä onnistumisen iloa. Viestimme tunteitamme ja asenteitamme myös pelkän katseen kautta ja jokainen kohtaaminen on mahdollisuus luoda hyvää ympärilleen.
Myönteisyys vaatii viitseliäisyyttä
Ammatissa kuin ammatissa myös haastavat kohtaamiset ovat osa työn arkea. Sananvapauden nimissä tuntuu nykyään olevan lupa sanoa mitä tahansa ja arvostus toisia ihmisiä ja heidän näkemyksiään kohtaan voi olla hukassa. Negatiivisia mielipiteitä on helppo laukoa, mutta myönteisen esille nostaminen vaatii jo enemmän tietoista työskentelyä ja oma-aloitteisuutta.
Parhaimmillaan myös työ sisältää voimaannuttavia kohtaamisia. Mitä enemmän ja erilaisemmissa tilanteissa uskallamme olla toisillemme läsnä, sitä monipuolisemmaksi myös ihmiskuvamme muuttuu. Siinä missä paikallislehden uutisessa kerrotaan, miten pappi jalkautuu ennakkoluulottomasti tapaamaan ja keskustelemaan ihmisten kanssa kirkon seinien ulkopuolelle lähikuppilaan, voi kuka tahansa meistä tehdä keskustelualoitteen ja vaalia erilaisia kohtaamisen muotoja niin työpaikalla kuin arjessa ylipäänsä.
Elämä rakentuu ihmissuhteista, jotka harvoin ovat täysin mutkattomia. Parasta on kuitenkin se, jos kompastelunkin jälkeen noustaan yhdessä ja voidaan huomata, että keskinäinen ymmärrys ja luottamus ovat vahvistuneet. Myönteiset kohtaamiset kannattelevat meitä myös vaikeuksien yli.
Ole kiinnostunut toisesta
Paras tapa antaa hyvä ensivaikutelma kohtaamisissa ei ole olla kiinnostava, vaan olla kiinnostunut. Se ei ole sitä, että pyrimme itse olemaan upeita ja päteviä, vaan se on sitä, että saamme toisen osapuolen tuntemaan itsensä aidosti ainutlaatuiseksi ihmiseksi.
Kun kohtaamiset ovat positiivisia, avoimia ja toista ihmistä arvostavia, myös muut ympärillä olevat aistivat sen. Me kaikki vaikutamme toistemme tunnetilaan, mikä on syytä muistaa myös töissä. Työpaikan ilmapiiri ei ole vain työyhteisön asia, vaan se on keskeisessä roolissa myös asiakaskokemuksen syntymisessä. Vaalitaan siis pysäyttäviä, aitoja kohtaamisia!

Mari Lämsä on valmentaja, kouluttaja, kirjailija ja yrittäjä, joka luotsaa yksilöitä ja työyhteisöjä kehittämään ajattelu- ja toimintatapojaan kohti omaa potentiaaliaan ja yhteistä hyvää. Hän on julkaissut kirjan Naurun hyvää tekevä voima – löydä tie elämäniloon (Viisas Elämä 2017). Lisätietoa Lämsästä löydät osoitteesta www.intovaattori.fi.
Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/