WORK GOES HAPPY

Mainos
TEKSTI JA KUVA JYRI KANSIKAS | 22.1.2020 | KOLLEGA.FI
Utelias mieli on joustava ja luova

Olen monesti sanonut ja kirjoittanut, että uteliaisuus on kaiken kehityksen, uudistumisen ja ajatusten avartamisen paras ajuri. Uteliaisuus on meille avuksi niin oppimisen, muistamisen, ymmärtämisen, uudistumisen kuin kasvamisen suhteen. Utelias ihminen heittäytyy myös helpommin tutusta tuntemattomaan ja luo mahdollisuuksia, jotka muuten voisivat mennä ohi.

Jyri Kansikas on Work goes happy Oy:n toimitusjohtaja.

Siksi se on niin tärkeää myös luovuudelle. Luovuus kukoistaa siellä missä se saa vapaasti temmeltää ja joustava mieli antaa ajatusten leikkiä ilman turhia rajoitteita.

Utelias mieli kyseenalaistaa myös omia ajatuksiaan ja etsimällä kysymyksiinsä vastauksia se voi luoda vahvan ja resilientin pohjan nopeillekin muutoksille. Mitä laajempi tietokanta omalla kovalevyllä on, sitä helpompi on löytää vaihtoehtoisia ratkaisuja ja vaihtaa ketterästi suuntaa silloin, kun jokin tie näyttää vievän umpikujaan.

Uskon, että meissä kaikissa on sisäsyntyinen uteliaisuuden jyvänen. Lapset loputtomine kysymyksineen ovat tästä oiva esimerkki. Jyvät jäävät kuitenkin itämättä, jos niitä ei kastele eikä pidä niistä huolta.

Mielen muurit esteenä

Meille aikuisille rakentuu iän karttuessa helposti erilaisia mielen muureja ja jarruja. Ne toimivat myös luovuuden lukkoina. Oli sitten syynä itseluottamuksen tai -tuntemuksen puute tai ulkopuolisten tekijöiden summa, jätämme usein ainakin osan luovuutemme potentiaalista käyttämättä niiden takia.

Pelkäämme monesti myöntää itsellemme ja toisille sen yksinkertaisen asian, että kukaan meistä ei ole seppä syntyessään. Näin moni kysymys jää tekemättä ja vastaus saamatta. Lapset sen sijaan eivät pelkää kysyä eivätkä häpeä tietämättömyyttään toisin kuin me aikuiset.

Omaa mieltä kannattaakin venytellä mahdollisimman usein ja säännöllisesti ihan samalla tavoin kuin kehoaankin. Tämä on huomattu esimerkiksi huippu-urheilussa jo ajat sitten. Nykyään on ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että urheilijoilla on tukenaan mentaalivalmentajia. Ennen urheilusuoritusta tehtävät mielikuvaharjoitukset ovat juuri tätä, mielen venyttelyä ja harjoittelua turvallisessa ympäristössä ilman epäonnistumisen riskejä.

Miksei se voisi olla meidän jokaisen arkea? Avara ja joustava mieli antaa ajatuksille mahdollisuuden leikkiä yhtä vapaasti kuin lapset. Turvallisesti ja ilman pelkoja tai estoja.

Kuunteleminen on kullanarvoista

Uteliaisuuteen kuuluu kysymysten lisäksi myös äärimmäisen tärkeä kuuntelemisen taito. Kuunteleminen on uteliaalle mielelle välttämätöntä ja se auttaa meitä havaitsemaan hiljaisimmatkin signaalit. Kyky kuunnella auttaa meitä laajentamaan perspektiiviä ja näkemään kauemmas.

Vuorovaikutuksen tärkein taito ei suinkaan ole sujuva supliikki vaan herkät korvat. Hyvä kuuntelija osaa olla läsnä ja näyttää sen myös muille, koska hän uskaltaa puuttua vaikeisiinkin asioihin kohdennetuilla kysymyksillä ymmärtääkseen paremmin. Kuuleminen on aisti, mutta kuunteleminen on tietoinen valinta. Näiden välillä on suuri ero ja jälkimmäisen valitessamme sukellamme tietoisesti suoraan vuorovaikutusprosessin syvään päätyyn – sinne missä syntyy lähes aina jotain uutta.

Kysyminen vie eteenpäin

Ne keskustelut, joissa on vain puhujia eikä kuuntelijoita, jäävät pintapuolisiksi eikä niissä synny muuta kuin sananvaihtoa. Näin käy erittäin usein kokouksissa. Moni niistä on pelkkää yksisuuntaista sanailua. Joskus syynä voi olla myös turvaton ilmapiiri, joissa varotaan nostamasta itseä liikaa esille.

Oletko joskus ollut kokouksessa, jossa mieleesi juolahtaa jokin hyvä idea, mutta jostain ihmeen syystä et saa sitä kakisteltua ulos? Emmit sen sanomista koko kokouksen ajan, mutta lopulta se jää vain omiin ajatuksiisi. Myöhemmin kadut, ettet puhunut siitä ja jälkeen päin et enää kehtaa nostaa asiaa esille.

Sama pätee kokouksiin, joissa käsitellään jotain sinulle siirrettyä asiaa tai projektia. Projektissa on paljon asioita, jotka eivät selviä kuin kysymällä, mutta silti jostain syystä et saa avattua suutasi. Henkilö, joka on siirtänyt vastuun sinulle tietää takuuvarmasti projektin kaikki yksityiskohdat – jopa niin hyvin, että häneltä jää tahtomattaan sanomatta paljon asioita, koska hän pitää niitä itsestäänselvyyksinä. Vajaa tiedonanto on harvoin välinpitämättömyyttä ja jos kukaan ei kysy, tehtävän antajalle jää väärä käsitys siitä, mitä olennaista jäi sanomatta ja miten hyvin asia on ymmärretty. Tuntuuko tutulta?

Kummassakin tapauksessa asiat olisivat todennäköisesti edenneet aivan toisella tavalla, jos olisit avannut suusi. Kukaan ei voi vastata kysymyksiin, joita ei esitetä ääneen. Kukaan ei voi myöskään olettaa, että ymmärtäisit uudet asiat ilman opastusta ja informointia.

Jos haluat vastauksia, kysy. Jos haluat tarkennuksia, kysy. Jos jokin on epäselvää, kysy. Vaikka meissä jokaisessa on sisäsyntyinen uteliaisuuden jyvä, ajatustenlukijaa meihin ei ole rakennettu.

Jyri Kansikas on paremman työelämän rakentaja ja työhyvinvoinnin edistäjä, joka työskentelee toimitusjohtajana Work goes happy Oy:ssä.

Lue myös Kansikkaan edelliset kolumnit Aika on rahaa ja Työuupumuksen ehkäisy kuuluu kaikille.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)