Ihana arki on taas alkanut. Vaikka pidän kovasti lomailusta, tykkään myös arjen rytmistä. Varsinkin kun sain lomailla pari viikkoa ja ehdin tankata itseeni energiaa, tuntui töiden aloittaminen mukavalta. Ja mikä parasta, olemme uuden vuoden alussa. Silloin saa ikään kuin aloittaa puhtaalta pöydältä ja kaikki on mahdollista!
Näin vuoden alussa on hyvä päästää myös irti vanhoista asioista, jotka eivät enää palvele. Sellaisia ovat esimerkiksi rajoittavat uskomukset. Perehdyin uskomuksiin oikein perinpohjaisesti, kun tein tähän numeroon juttua aiheesta. Uskomukset ovat siitä salakavalia, ettei niitä edes huomaa. Ne ovat toimintamalleja, jotka ovat saattaneet syntyä jo lapsuudessa ja joita toistamme yhä vuosikymmenten jälkeen.
Pohtiessani näitä asioita löysin yllättäen yhden oman uskomukseni. Olen nimittäin aina ollut kova huolestumaan asioista. Ja tunnetta tarkastellessani tajusin yhtäkkiä, että se oli opittu malli, jonka olin omaksunut lähisukulaiselta. Se ei siis ollut alun perin minun ominaisuuteni. Oli huojentavaa ymmärtää, että kyse oli uskomuksesta. Se sai minut myös tiedostamaan uskomusten mahdin. En väitä, että osaisin vieläkään olla huoleton, mutta nyt kun olen tiedostanut asian, voin aina kyseenalaistaa huolestumiseni – ja opetella ottamaan rennommin.
Lisää tietoa uskomuksista ja niistä irti pääsemisestä löytyy ajankohtaisartikkelistamme. Lähtökohta uskomusten purkamiseen on se, että opimme ymmärtämään oman mielemme sisäistä puhetta ja tiedostamaan ajatuksiamme, Jaana Hautala kertoo lehtemme haastattelussa. Uskomusten tunnistaminen ja niiden muuttaminen ei ole helppoa, mutta uusia eteenpäinvieviä uskomuksia on mahdollista rakentaa vanhojen tilalle. Minuutemme muuttuu koko elämämme ajan, joten voimme aina vaikuttaa siihen, mihin suuntaan haluamme sitä muuttaa.
Henkilökuvassa esittelemme Riikka Wulffin, joka työskentelee perheyhtiö Pentikin toimitusjohtajana. Media-alalla lähes kaksikymmentä vuotta toiminut Wulff ei ollut aikeissa vaihtaa alaa, mutta nähdessään viime vuonna houkuttelevan työpaikkailmoituksen, hän päätti hakea paikkaa. Elokuussa Pentikillä työnsä aloittanut Wulff ei ole työpaikan vaihtoaan katunut, sillä uusi toimiala ja uudet työkaverit ovat tuoneet innostusta työntekoon. Wulff nauttii myös siitä, että pääsee ammentamaan omasta osaamisestaan samalla kun saa oppia uutta, mikä motivoi häntä kovasti.
Kiire hallintaan -blogissa uusi kolumnistimme Teila Tanner-Heikkilä paneutuu kiireettömyyden luomiseen. Kun kiire aiheuttaa ahdistusta, joka tekee kriittiseksi ja saa pään jähmettymään, kannattaa koko kiire-sana uudelleenmäärittää. Sen avulla voi luoda tietoisesti kiireettömän tilan, jossa tuntuu hyvältä. Kolumnissaan Tanner-Heikkilä antaa vinkit kiireettömään elämään.
Johtajuuden ytimessä -blogissa Kaisa Alamäki käsittelee rajojen asettamista. Rajojen asettaminen työelämässä ei tarkoita työstä kieltäytymistä tai sitä, ettemme olisi työyhteisössä toistemme tukena, vaan sitä, että osaamme priorisoida tehtävät. Ja tällä on merkitystä niin itsemme kuin koko työyhteisön menestymisen kannalta, Alamäki sanoo kolumnissaan.
Vierailija-blogissa kirjoittaa tällä kertaa kaksi kirjoittajaa. Ensimmäisessä blogissa Marianne Tensing kirjoittaa kokemusten jakamisesta ja kuuluuksi tulemisesta, jotka ovat tärkeä osa ihmisyyttä. Kuulluksi tuleminen on eheyttävä olotila, joka lisää merkityksellisyyden tunnetta, antaa voimaa tekemisiin ja edistää jaksamista, Tensing toteaa kolumnissaan.
Hyvinvointi-blogissa Tiina Latikka kirjoittaa omasta selviytymistarinastaan, jossa on onnellinen loppu. Monta vaikeaa vuotta selätettyään Latikan elämä kääntyi sitkeän yrittämisen jälkeen uudelle, paremmalle tolalle, jota hänen on ollut itsekin vaikea uskoa. Ihmeitä kuitenkin tapahtuu, kuten Latikka toteaa kolumnissaan.
Vierailija-blogin toisessa kirjoituksessa Maaretta Tukiainen käsittelee uusiutumista. Kun luova prosessi on saatu loppuun, on välttämätöntä tyhjentää mielensä. On puhdistettava vanhat tomut jaloista, jotta voisi löytää uuden polun. Kun on saanut etäisyyttä tekemäänsä, alkaa olla mahdollista myös tunnustella uutta, Tukiainen vinkkaa kolumnissaan.
Kirjablogissa arvioidaan ajankohtaisartikkelin aiheeseen liittyvä Jaana Hautalan Rohkeiden aikuisten kirja – Vapaudu uskomusten kahleista.
Viime sunnuntaina päättyi joulukuun lukijakyselymme, jossa tiedustelimme, onko sinulla uskomuksia, jotka ovat rajoittaneet sinua ja oletko päässyt niistä eroon? Saimme lähes sata vastausta. Vastaajista 36 prosenttia kertoi omaavansa rajoittavia uskomuksia ja osa ilmoitti myös, ettei ollut päässyt eroon kaikista uskomuksistaan. Vastaajista 64 prosenttia puolestaan ilmoitti, ettei heillä ole uskomuksia tai että he ovat päässeet niistä eroon. Kilpailun palkinnon, Fitran kustantaman Heidi Alamikkelän kirjoittaman Opi sanomaan EI töissä -kirjan voitti Soile Leppämäki Tottijärvelä. Onnittelut Soilelle ja kiitokset kaikille osallistujille!
Seuraavat jutut julkaisemme kahden viikon kuluttua keskiviikkona 22. tammikuuta.
Hyvää alkanutta vuotta!
Marja Kasanen
päätoimittaja
Oliko artikkeli kiinnostava?
Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.
Käytä tätä mainospaikkaa, kun
- haluat erottua joukosta,
- saavuttaa uutta yleisöä ja
- saada asiasi helposti perille.
Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.
Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/