KIRJABLOGI

Mainos
TEKSTI MARJA KASANEN | 8.1.2020 | KOLLEGA.FI
Kohti omaa voimaa

Jos elämä ei ole helppoa tai kepeää, ei syy siihen aina  ole ulkopuolella. Hyvin usein mielemme ja uskomuksemme ovat menestyksen, hyvinvoinnin ja onnellisuuden esteinä.

Uskomukset ovat vahvoja sisäisiä sääntöjä, jotka ohjaavat ajattelua, tunteita ja päätöksiä – usein tietämättämme. Uskomuksia voi kuitenkin purkaa ja muuttaa, sanoo Jaana Hautala, joka on kirjoittanut aiheesta kirjan Rohkeiden aikuisten kirja – Vapaudu uskomusten kahleista.

Jokaisella meistä on kahlitsevia uskomuksia ja koko elämämme pohjautuu uskomuksille, vaikka emme sitä itse tiedostaisi. Uskomusten löytäminen ja tunnistaminen vaatiikin tutkimusmatkaa itseen. Tässä hyvänä apuna toimii Hautalan kirja, joka auttaa pysähtymään itsensä ääreen ja ajattelemaan uudella tavalla.

Kirjan alussa selvitellään perusteellisesti, mitä uskomukset oikein ovat ja miten ne vaikuttavat identiteettiimme. Koska imemme itseemme valtaosan uskomuksista jo pienenä, se vaikuttaa vääjäämättä myös siihen, millaisina itseämme pidämme. Meillä kaikilla on ainutlaatuiset ominaisuutemme, viisautemme ja potentiaalimme, mutta liian usein oma mielemme ja asenteemme estävät niiden näkemisen.

Esimerkiksi epäonnistumisen ja virheiden tekemisen pelko on voivat olla suuria jarruja ja estää meitä tekemästä haluamiamme asioita. Epäonnistumisen pelon taustalla voi olla muodostunut erilaisia uskomusmalleja onnistumiseen ja epäonnistumiseen liittyen. Sillä, miten niihin on suhtauduttu kotona, on suuri vaikutus myös myöhempään elämään. Aikuisiällä toistamme huomaamattamme vanhoja ja tuttuja mielen toimintamalleja.

Jotta uskomuksiaan voi muuttaa, ne pitää ensin löytää. Tämä ei ole lainkaan yksinkertaista, sillä olemme saattaneet toimia vuosikymmeniä jonkun tietyn uskomuksen mukaan. Yksi lähestymiskulma on lähteä tutkimaan omien ajatusten, tunteiden ja toiminnan takana olevia reagointimalleja. Tähän, kuten moneen muuhunkin asiaan, kirjassa annetaan hyvä harjoitus.

Kirjassa käsitellään lisäksi muun muassa uskomusten vaikutusta hyvinvointiin ja runsauteen sekä tunteita ja niille avautumista. Tunteiden tutkiminen on tärkeää, sillä ymmärtäessämme enemmän tunteidemme toimintaa ja niiden merkitystä omalle käyttäytymiselle ja reaktioille, alamme myös tunnistaa syvempiä kahlitsevia uskomusmallejamme.

Kirjan lopussa annetaan lisäksi uusia toimintamalleja, joiden avulla voi alkaa rakentaa uusia parempia rutiineja vanhojen uskomusten tilalle.

Uskomusjärjestelmän tutkiminen on elämän mittainen matka ja Hautalan kirjan avulla siinä pääsee konkreettiseen alkuun. Kirjassa on runsaasti harjoituksia, joiden avulla voi avata ajatteluaan ja myös lisätä hyvinvointiaan. Omaksuttavaa ja oivallettavaa kirjassa riittää, joten lukemisen kanssa ei kannata kiirehtiä, vaan edetä rauhassa asia ja harjoitus kerrallaan.

Kirja sopii kaikille, jotka haluavat purkaa rajoittavia ajatusmallejaan, oppia näkemään uusia mahdollisuuksia ja saada oman voimansa käyttöön.

Kirjan nimi
Tekijä
Kustantaja
Painovuosi
Sivumäärä
Hinta
Rohkeiden aikuisten kirja
Jaana Hautala
Readme.fi
2019
219 sivua
35 euroa

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)