JOHTAJUUDEN YTIMESSÄ

Mainos
TEKSTI TUULA MAARANEN KUVA JÄRVENPÄÄN KAMERA SHOP | 4.12.2019 | KOLLEGA.FI
Ihmiskäsitys johtamisessa

Ihmiskäsitys ohjaa sitä, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin ja tilanteisiin heidän kanssaan. Se muokkautuu kuin itsestään muun muassa sen mukaan millaisessa yhteiskunnassa elämme, millaisessa lapsuudenperheessä olemme kasvaneet, millaisissa tunneilmastoissa olemme eläneet, mitä ajattelemme itsestämme ja millainen synnynnäinen temperamentti meillä on. Ihmiskäsitys on kuin silmälasit, joiden läpi katsomme toisia ihmisiä. En tiedä moniko meistä on käytännössä pohtinut omaa ihmiskäsitystään, mutta suosittelen sitä, sillä se saattaa avata silmät monille tilanteille, joissa on käyttäytynyt niinsanotusti vastoin parempaa tietoaan.

Tuula Maaranen on yrittäjä ja projektipäällikkö, joka nauttii isoissa hankkeissa työskentelystä.

Johtamisessa ihmiskäsityksellä on suuri merkitys. Otanpa esimerkin. Eräs pitkäaikainen johtaja ja johdon konsultti totesi minulle kerran, että ”kuule, töissä ei kannata tunteilla, se on sataprosenttisesti rationaalista toimintaa”. Hänen ajatuksensa oli, että tunteiden näyttäminen työpaikalla ei ole asiallista. Hän uskoi, että tunteet voi jättää työpaikan ulkopuolelle, ikään kuin riisua aamulla narikkaan ennen työpäivän aloittamista. Hänen mielestään tunteet sekoittivat rationaalisen ajattelun, mikä oli kaikki kaikessa. Kävimme tämän keskustelun tilanteessa, jossa olin mennyt pyytämään hänen apuaan ja olin aika suuren tunteen vallassa. Hän ei ollut juurikaan kiinnostunut kuulemaan tilanteestani, vaan näki vain tunteen, jota minulla ei olisi pitänyt olla. Se oli kuin märkä rätti naamalle.

Tämän johtajan ihmiskäsitys-silmälasit näyttivät hänelle vain tunteeni enkä sen vuoksi ollut pätevä tekemään työtäni rationaalisesti, mikä oli hänen ihanteensa. En siis ehkä ollut kelvollinen hakemaan häneltä apua. Itseäni tilanteessa hämmästytti ja hämmensi se, että hän ei ymmärtänyt oman närkästyksensä olevan myös tunne. Hänen silmälasinsa eivät päästäneet läpi hänen omia tunteitaan.

Luottamus vai valvonta

Yhden ihmiskäsityksen mukaan ihmisiin ei voi luottaa ja siksi kaikkia tekemisiä pitää valvoa ja kontrolloida. Työyhteisössä tämä näkyy siten, että rakenteet, joiden tarkoitus olisi tukea ihmisiä tekemään omaa perustehtäväänsä, ovatkin kontrollin ja valvonnan rakenteita, joissa luottamuksella ei ole sijaa.

Poikani piti armeijassa pohtia sitä, millainen johtaja hän haluaisi olla ja kuka voisi olla hänelle hyvänä esimerkkinä. Hän sanoi heti ajatelleensa lukion fysiikan opettajaansa. Kysyin miksi ja poikani kertoi, että koska tämä luotti häneen ja luottamus herättää halun olla luottamuksen arvoinen. Esimerkkinä hän kertoi eräästä fysiikan koetilanteesta, jossa opettaja oli kesken kaiken kysynyt luokalta, voisiko hän käydä ulkoiluttamassa koiraansa, kun hän asui lähellä ja siihen menisi vain varttitunti. Hän lähti ja nuoret jäivät keskenään luokkaan. Nuoret ymmärsivät, että nyt heillä oli tilaisuus kaivaa kirjat hetkeksi esiin tai googlata vastauksia, mutta kukaan ei tehnyt niin, koska he halusivat olla arvostamansa opettajan luottamuksen arvoisia. Opettaja taas tiesi, että pojat voisivat luntata, mutta hän oli valmis luottamaan. Uskon, että nuo pojat muistavat tämän tilanteen ikuisesti.

Usko hyvään tahtoon kantaa

Johtajan ihmiskäsitys on kuin hänen kädessään oleva kompassi, joka ohjaa häntä ihmisten kanssa toimimisessa. Jos kompassin viisari osoittaa suuntaan, jossa uskotaan ihmisen hyvään tahtoon, luovuuteen sekä kykyyn kasvaa ja kehittyä, niin johtaja näkee jokaisen vapaana, itseohjautuvana ja tavoitteellisesti toimivana ihmisenä, joka luottaa myös itse omiin kehitysmahdollisuuksiinsa. Kehittyäkseen ihminen tarvitsee osakseen myönteistä huomiota ja hyväksyvää asennetta. Tällainen ihmiskäsitys korostaa myös ihmisen vastuullisuutta, yksilöllisyyttä ja ainutkertaisuutta. Tällaisten silmälasien läpi katsomisessa voi nähdä riskin tulla petetyksi, mutta suurempi mahdollisuus on, että tällaisessa työyhteisössä kasvaa niin keskinäinen luottamus kuin luottamus organisaatioon, omaan tekemiseen ja johtamiseen – ja tämä näkyy eittämättä myös työyhteisön parempana tuottavuutena.

Oma ihmiskäsitykseni perustuu siihen, että jokainen tunne-elämässään tasapainoinen ihminen pyrkii elämässään kohti hyviä asioita. Työelämässä tämä näkyy niin, että uskon jokaisen haluavan tehdä työnsä hyvin. Lähes 40 vuotta työelämää ja lukuisat erilaiset organisaatiot ihmisineen eivät ole tätä käsitystäni muuttaneet, päin vastoin.

Millainen voisi olla organisaation ihmiskäsitys? Perustuisiko se luottamukseen vai kontrolliin? Sen voisi nähdä vaikkapa siinä, millaisia johtamisen tekoja organisaatiossa tehdään. Tai siinä, miten organisaatiossa suhtaudutaan etätöiden tekemiseen. Tai siinä, miten henkilöstö suhtautuu omaan johtoonsa. Millainen ihmiskäsitys sinun organisaatiossasi vallitsee?

Tuula Maaranen on projektityön marinoima itsenäinen konsultti, yrittäjä ja työnohjaaja, joka haluaa olla rinnalla kulkijana, kun työelämästä tehdään meille kaikille parempaa. Lue myös Maarasen aiempi kolumnit Johtaminen projekteissa ja Olenko johtaja?

Oliko artikkeli kiinnostava?

Mainos
Mainos
Tekstimainonnalla tavoitat lukijat!

Tämä mainospaikka tavoittaa lähes kaikki artikkelien ja kolumnien lukijat tehokkaasti.

Käytä tätä mainospaikkaa, kun

  • haluat erottua joukosta,
  • saavuttaa uutta yleisöä ja
  • saada asiasi helposti perille.

Kokeile nyt ja kysy tarjousta! Ota meihin yhteyttä osoitteessa: toimitus@kollega.fi.

Lisätietoja mainoksesta löydät: https://kollega.fi/mediatiedot/

(Tämä mainospaikka on varattu työelämään ja työhyvinvointiin liittyville tuotteille ja palveluille. Mikäli mainospaikka kiinnostaa sinua, ota yhteyttä. Lue lisää.)

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

Kommentoi, keskustele tai anna palautetta ylläolevasta artikkelista!

(Pakollinen, mutta vain etunimi julkaistaan.)

(Pakollinen. Ei julkaista.)